Good Goodin hillot on makeutettu erytritolilla ja makeutussiirappi isomalto-oligosakkaridilla ja stevioliglykosideilla. Hillojen kaikki hiilihydraatit tulevat marjoista, ja makuvaihtoehtoina ovat mustikka, mansikka ja vadelma. Good Goodin valikoimista löytyy muuten myös muitakin hyviä tuotteita ketoilijalle, kuten eri makuiset steviauutteet sekä välipalaksi soveltuvat ketopatukat.
Vielä yksi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen lisuke ketoletuille on Foodinin hittiuutuus Herkutella-hasselpähkinä-raakasuklaalevite. Herkutellasta on saatavilla kookossokerilla makeutettu versio sekä kalorittomalla erytritolilla makeutettu ketoversio. Hasselpähkinästä valmistettu herkku on monikäyttöinen: lettujen lisäksi se sopii myös vaikkapa kakkujen viimeistelyyn tai ihan vain sellaisenaan nautittavaksi.
HEP! Jos haluat oikaista lettujen valmistuksessa, kokeile Ketomo Foodin ohukaisjauhoseosta. Seoksesta valmistuu lettutaikina kädenkäänteessä, sillä seokseen tarvitsee lisätä ainoastaan kananmunat, voi sekä kerma. Yhdestä pakkauksesta valmistuu kaksi isoa tai 12 pientä lettua.
Ainesosat:
(reseptillä valmistuu 12 pikkulettua)
- 2 suurta kananmunaa
- 1 rkl vettä
- 60 g tuorejuustoa
- 65 g mantelijauhoa
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljajauhetta
- 1/2 tl kanelia
- 2 rkl erytritolia
Valmistusohje:
- Sekoita kananmuna, vesi ja tuorejuusto tehosekoittimessa ja lisää sekaan mantelijauho, leivinjauhe, vaniljajauhe, kaneli ja erytritoli. Anna taikinan levätä pari minuuttia.
- Kuumenna lettupannu tai paistinpannu keskilämmöllä. Jos käytät lettupannua, lisää jokaiseen lettukoloon pieni nokare voita ja täytä kolot taikinalla. Jos käytät tavallista pannua, lisää 4-5 nokaretta voita pannulle ja kaada 3-4 rkl taikinaa pannulle niin, että lettujen väliin jää tilaa. Letut leviävät hieman paistettaessa.
- Paista lettuja, kunnes taikinan pinnalle alkaa ilmestyä pieniä kuplia. Käännä letut ja jatka paistamista, kunnes letut ovat molemmilta puolilta kullanruskeita.
- Tarjoile letut esimerkiksi Good Goodin makeutussiirapin tai ketohillon ja kermavaahdon kera!