Jouluinen suklaa-taatelikakku Herkutella-raakasuklaalevitteestä

Gluteeniton suklaa-taatelikakku Foodinin Herkutella-raakasuklaalevitteestä

Taatelikakku kuuluu jouluun siinä missä piparit, joulutortut ja glögikin. Tämän suklaisen taatelikakun inspiroi Foodinin ihana uutuustuote Herkutella-raakasuklaalevite, jota ainakin itse olin odottanut valikoimiimme kieli pitkällä. Herkutellasta on saatavilla kaksi versiota: kookossokerilla maustettu sekä erytritolilla maustettu keto-ruokavalioon sopiva versio. Meiltä Hyvikseltä Herkutellan ensimmäiset erät vietiin käsistä, joten moni muukin on tainnut olla näistä yhtä innoissaan kuin minä..!

Herkutella on monikäyttöinen herkku: sitä voi käyttää leivän päällä, aamiaispannareiden kylkiäisenä tai leivonnaisten ja jälkkäreiden viimeistelyssä – tai sitä voi nauttia ihan vaan sellaisenaan. Tässä reseptissä Herkutella toimii kakun viimeistelevänä kuorrutteena. Banaanista, taateleista ja kaakaosta rakentuva kakkupohja on superhelppo tehdä, eikä lisättyä sokeria tarvita. Kaneli antaa kakulle jouluisen säväyksen, ja kuorrutteen päälle ripoteltavat paahdetut hasselpähkinät syventävät Herkutellan herkullista makua entisestään. Nauti tämä kakku hyvän glögin kanssa!

Ainesosat

Kakkupohja

+ kookosöljyä vuoan voiteluun

Päälle

Valmistusohjeet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vuoraa 20 cm vuoka leivinpaperilla ja voitele reunat kookosöljyllä.
  2. Pilko banaani tehosekoittimeen ja lisää kananmunat ja taatelit, joista on poistettu kivet. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Lisää loput ainekset ja jatka sekoittamista, kunnes seos on vaahtoutunut.
  3. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 20 minuuttia. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä täysin.
  4. Paahda kokonaisia hasselpähkinöitä kuumalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä pintaan ja niiden kuori alkaa irrota. Varo kuitenkin polttamasta pähkinöitä. Kaada pähkinät talouspaperin päälle ja hiero pähkinöitä paperilla, kunnes loputkin kuoret irtoavat.
  5. Levitä jäähtyneen kakkupohjan päälle Herkutella-raakasuklaalevitettä ja lisää päälle paahdetut hasselpähkinät tai valitsemasi koristeet.

Tähän liittyvät tuotteet:

Gluteeniton mustikka-jogurttijuustokakku

Ketogeeniset omena-saksanpähkinämuffinssit

Näitä luetaan

Morriksen Mocktail-koulu | Minttukaakao

Kaikki kesäpäivät eivät ole hellepäiviä... ☔🍫 Tässä Morriksen Mocktail-koulun jaksossa valmistetaan herkullinen minttukaakao, joka sopii täydellisesti viileisiin...

Morriksen Mocktail-koulu | Mansikkaslush 2 minuutissa

Tässä Morriksen Mocktail-koulun jaksossa valmistetaan raikas mansikkainen jäähilejuoma, joka muistuttaa koostumukseltaan itse tehtyä mansikkaslushia 🍓🍹 Tämä helppo...

Morriksen Mocktail-koulu | Alkoholiton Mojito 🍹

Tässä Morriksen Mocktail-koulun jaksossa valmistetaan yksi kesän suosikkijuomista – raikas alkoholiton mojito. 🌿🍋Tämä helppo mocktail-resepti sopii...

Morriksen Mocktail-koulu | Maailman helpoin mocktail (elektrolyyttijuoma)

Tässä Morriksen Mocktail-koulun jaksossa valmistetaan ehkä maailman helpoin mocktail. Resepti on niin yksinkertainen, että kaikki selviävät siitä....

Joulupavlova

Karpaloita ja marenkia!

Nautinnollinen kuplatee – trendijuoma, joka virkistää ja tukee ruoansulatusta

Kuplatee – helmeilevä, värikäs juoma, joka on valloittanut sosiaalisen median ja kahvilalistat ympäri maailmaa. Mutta mitä...

Helppo ja nopea gluteeniton omenapiirakka

Kauppiaan resepti helppoon, nopeaan ja gluteenittomaan omenapiirakkaan.

Muhkean mehevät, maidottomat ja vegaaniset jäätelökeksit

Ihanat jäätelökeksit sopivat maidottomaan ja vegaaniseen ruokavalioon. Voit myös valmistaa pelkkää cashewjäätelöä ja tarjota sen sellaisenaan. Valmistukseen...

Gluteenittomat vappuherkut

Perinteisistä vappuherkuista voi nauttia huolettomasti myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavat. Gluteenittomat munkit ja tippaleivät valmistuvat gluteenittomien jauhojen...

Kikherneresepti – helposti kasviproteiinia hummuksesta

Kikherne on hernekasveihin kuuluva palkokasvi, josta on helppoa ja edullista valmistaa erilaisia proteiinipitoisia kasvisruokia. Tiesitkö, että...

Gluteenittomat munkit

Mitäpä olisikaan vappu ilman munkkeja? Gluteenittomat vappumunkit valmistetaan gluteenittomilla jauhoilla, ja ne maistuvat taatusti yhtä maukkailta...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.