Viikon tuote: Möller Omega-3 Pikkukalat Vadelma

Viikon tuote: Möller Omega-3 Pikkukalat Vadelma

Möllerin Omega-3 Pikkukaloissa on kalaöljyä, jota harva meistä syö tarpeeksi. Kalaöljyssä on luonnostaan paljon omega-3 -rasvahappoja. Omega-3 on pehmeää tyydyttymätöntä rasvaa, joka edistää muun muassa sydämen, aivojen ja näon normaalia toimintaa. Lisäksi omega-rasvahapot näyttäisivät vaikuttavan ihon kuntoon.
Minulla on kaksi alle kouluikäistä lasta, 4-vuotias ja 2-vuotias. Nuorempi kärsii ajoittain atooppisesta ihottumasta, joten on hyvä, että hän saa omega-rasvahappoja myös sisäisesti. Omegat näyttävät hieman helpottavan sään vaihtelusta johtuvaa ihon kuivumista.
Omega-ravintolisä on tarpeen muillekin meidän perheessä, sillä kalaa meillä syödään usein vain kerran viikossa. Pikkukaloissa on lisäksi päivän D-vitamiinit, joten yhdestä tuotteesta saa tuplahyödyn.
Melkein kaikki suomalaiset hyötyvät omegaa sisältävästä ravintolisästä. Pikkukalat sopivat erityisesti perheen pienimmille, mutta syön itsekin välillä näitä vaihtelun vuoksi. Suosittelen nimenomaan tätä vadelmanmakuista versiota Pikkukaloista, sillä vadelma-aromi peittää tehokkaasti kalan maun. Vaikka pidänkin kalasta, inhoan kalaöljyn makua. Näitä vadelmanmakuisia pikkukaloja voi onneksi pureskella huoletta!
Möllerin Pikkukalat käyvät meillä hyvin kaupaksi ja lapset muistuttavat kyllä, jos heiltä jäävät kalat saamatta. :)

Tähän liittyvät tuotteet:

Viikon tuote: Ubicaps Ubiquinol 100 mg

Viikon tuote: Foodin kurpitsansiemenet

Näitä luetaan

Ecodenta Minty Coconut suuvesi
Suuvesi viimeistelee suun puhdistuksen. Suuvesi auttaa huuhtomaan hammasväleistä ja kielen päältä haitalliset...
Viikon tuote: Puhdistamo Luomu Kombucha Inkivääri-Sitruuna 12-pack
Pienenä yksi vuoden kohokohtia oli huhti-toukokuun vaihteessa. Silloin sää alkoi lämmetä, aurinko...
Viikon tuote: Murumuru BB-voide SPF 15
Murumurun BB-voide on ihanan kevyt ja sen avulla ihosta tulee kauniin tasainen....
Viikon tuote: Foodin Luomu Cashewpähkinät
Cashewpähkinät kuuluvat päivittäiseen ruokavaliooni. Olen ihastunut Foodinin herkullisen kermaisiin  Viikon tuote: Alga Maris Aurinkovoide Spray SPF 50+
Tämän kesän suosikkiaurinkotuotteeni on ollut Alga Mariksen suihkutettava aurinkovoide...
Viikon tuote: Sana-sol C-vitamiinipore Appelsiini
Sana-sol C-vitamiinipore Appelsiini on appelsiininmakuinen C-vitamiinia sisältävä poretabletti. Tuote...
Viikon tuote: Oilixia Explorer Blend Facial Oil -kasvoöljy
Oilixia Explorer Blend -kasvoöljyyn on sekoitettu 18 eri antioksidanttirikasta, kylmäpuristettua kasviöljyä. Käytän...
Viikon tuote: Puhdas+ Creatine
Puhdas+ Creatine on kreatiini-amonihappovalmiste, joka tukee erityisesti lihaskuntoharjoittelua. Tuote auttaa jaksamiseen ja palautumiseen,...
Viikon tuote: Bertils Hemoglobiini
Minulla on ollut varastoraudat alhaalla, ja arvojen saaminen ylös vaatii pitkäaikaista rautakuuria....

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.