Vinkkejä kondomiahdistukseen

Vinkkejä kondomiahdistukseen

Seksuaalineuvojana olen törmännyt ilmiöön nimeltä kondomiahdistus. Tämä ahdistus ilmenee voimakkaampana varsinkin ennen kiihkeän (tai ei niin kiihkeän, tapauksesta ja ajasta riippuen) esileikin tai yhdynnän aloittamista, jolloin kondomin, kortsun tai kumipuvun asennus tulee ajankohtaiseksi. Ahdistuksen oireita saattavat olla ilmenevä ärtymys, tunnelman lopahtaminen ja/tai epämukavuuden tuntemukset erityisen herkillä alueilla – siis joko käyttäjällä tai kumppanilla. Ahdistuksesta tulee helposti myös kierre ja akuutista ongelmasta krooninen, joka johtaa pahimmillaan seksin välttelyyn tai kondomin pois jättämiseen.

Kondomiahdistuksen välttämiseksi on tarjolla onneksi myös helpotusta. Teille, jotka voitte samastua kyseiseen ilmiöön, voin iloksenne kertoa, että on olemassa myös kondomeja, jotka oikeasti sopivat, tuovat jopa käytön aikana mielihyvää käyttäjälle itselle sekä kumppanille, tai vaihtoehtoisesti ovat niin ohuen ohuita, ettei kondomia edes huomaa.

Kondomien tuotekehitys on ollut huimaa ja se näkyykin nykypäivän tuotevalikoimassa. Yksilöllisyyteen sekä kondomin istuvuuteen on panostettu entistä enemmän. Valikoimista löytyy myös ohuen ohuita kondomeja, jotka hädin tuskin tuntuvat käytössä. Enemmän lisänautintoa hakeville löytyy juomu- ja nystyräpintaisia kondomeja, jotka tuottavat mielihyvää käytössä niin käyttäjälle kuin kumppanillekin. Valikoimista löytyy myös Reilun kaupan luonnonkumisia tai extra liukasteella löytyviä kondomeja. Lisäbuustia nautintoon saat kondomista, jonka liukuvoide sisältää arginiinia kiihdyttämään verenkiertoa ja voi näin vahvistaa erektiota. Kumi- ja lateksiallergiasta kärsiville on myös oma tuotteensa, polyuretaanimuovista valmistettu ohut ja hajuton kondomi.

Vaikka kondomeissa itsessään on mukana liukuvoidetta, kannattaa yhdynnän aikana käyttää lisäkosteutusta vesi- tai öljypohjaisista liukuvoiteista. Myös monet silikonipohjaiset liukuvoiteet sopivat kondomien kanssa. Liukuvoiteista kannattaa aina kuitenkin tarkistaa yhteensopivuus.

Nyt ei muuta kuin laajentamaan näkemystä ja etsimään sopivaa tuotetta juuri sinun ja kumppanisi käyttötarkoituksiin. Enää ei mukavuudesta kannata tinkiä sillä sopiva kondomi lisää seksuaalista itsetuntoa ja parhaassa tapauksessa maksimoi nautinnon. Jos kuitenkin tuntuu, että vaihtoehtoja on liikaa tai omaan käyttöön sopivaa tuntuu vaikealta löytää, niin kannattaa ehdottomasti kääntyä puoleeni. Etsitään yhdessä sinulle sopiva vaihtoehto ja vältytään kondomiahdistuksen kierteestä.

Nautinnollista elokuuta toivottaen,

Marika Leppänen
seksuaalineuvoja

P.S. Voit lähettää mieltäsi askarruttavia kysymyksiä niin Marikalle kuin muillekin Hyvinvoinnin Asiantuntijoille täältä löytyvällä lomakkeella. Palvelu on maksuton.

Tähän liittyvät tuotteet:

Mikä on paras liukuvoide juuri sinulle?

Seksuaalisuus on ihmisen perustarve ja osa jokaisen persoonaa

Näitä luetaan

Työpäiviin, treeneihin ja makuuhuoneeseen LISÄÄ VIRTAA

Pinena Elinvoima-kapseli auttaa suoriutumaan paremmin sekä henkisesti että fyysisesti. Uutuustuote tukee varsinkin...

Tiesitkö, että erektiohäiriöihin löytyy tutkittu ja tehokas apu ilman reseptiä?
Erektiohäiriöt ovat valitettavasti yleistyvä ongelma - häiriöitä esiintyy jo yli puolella...
Belladotin uutuus keskittyy naisten ejakulaatioon (squirting)
Riippumatta siitä mitä olet aikaisemmin kuvitellut, lukenut tai kuullut, sinulla ei tarvitse...
Libido hukassa? Näin omaan sukupuoliviettiin voi vaikuttaa
Kesähelteillä hormonit hyrräävät ja moni kokee libidonsa eli seksuaalisen halukkuutensa kohonneen. Aina...
Jokainen mies veltostuu joskus
Kun mies ikääntyy, testosteroniarvot laskevat. Se on täysin luonnollista, ja niin käy...
Toiko poikkeuksellinen kevät poikkeuksia elämääsi?
Päätin kirjoittaa tästä poikkeuksellisesta keväästä ja varsinkin sen mahdollisista vaikutuksista seksuaaliterveyteen ja...
Värinää vällyihin
Nykypäivänä on saatavilla monenlaisia vibraattoreja, hieromasauvoja ja klitoriskiihottimia. Vibraattori lisää parhaimmassa tapauksessa...
Käytännölliset vinkit tuovat seksiin lisää nautintoa
Seksielämä ei aina virkoa itsestään. Saimme avuksi nämä kivat vinkit Belladot...
Älä merkitse seksiä kalenteriin – se voi pahimmassa tapauksessa syödä halun
Ei jaksa, ei kiinnosta, ei toimi, älä koske, ei tunnu missään, en...
Vahvistusta miehisen kunnon ylläpitoon
Miehisen kunnon ylläpitäminen tai sen puute on ollut yksi kysytyimpiä kysymyksiä,...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.