Wild Nutrition ravintolisät

Wild Nutrition: 10 vuotta naisterveyden asialla

Wild Nutrition juhlii tänä vuonna tuotemerkkinsä 10-vuotismerkkipäivää. Britannialainen ravintolisävalmistaja on ravintoterapeutti Henrietta Nortonin ja hänen puolisonsa Charles Nortonin yhteinen yritys, jonka he perustivat sen jälkeen, kun Henrietta ei työssään löytänyt sopivia valmisteita asiakkailleen.

”Jos vaadimme ruoalta, että se on mahdollisimman puhdasta, aitoa ja ravitsevaa, miksi tyytyisimme vähempään ravintolisien kohdalla?” Henrietta pohti reilu vuosikymmen sitten. Hän oli todennut, että tuohon aikaan valtaosa myynnissä olevista ravintolisistä oli keinotekoisesti valmistettua ja edullista bulkkitavaraa, jonka imeytyvyys oli heikkoa. Yrittäjähenkinen Henrietta päätti ryhtyä tuumasta toimeen ja kehittää itse sarjan, jonka takana hän voisi seistä ja suositella varauksetta myös asiakkailleen. Työn tuloksena syntyi Wild Nutrition, joka hyödyntää valmisteissaan patentoitua Food-Grown® menetelmää. Valmistusprosessissa ravintoaineet sulautetaan osaksi ruokamassaa, jolloin keho pystyy hyödyntämään ravintoaineet yhtä tehokkaasti kuin ravinnosta.

Yli 50 tutkimusta puoltaa Food-Grown® ravintoaineiden ylivertaista imeytymistä. Henriettan oman asiakastyön tavoin sarja on erikoistunut naisten terveyteen. Valikoimasta löytyy räätälöityjä valmisteita naisten eri elämänvaiheisiin kuten hedelmällisyyden tukemiseen, raskauteen ja vaihdevuosiin.

Vuonna 2023 on lanseerannut uuden raikkaan pakkausilmeen, useita tuoteuutuuksia ja juhlii pyöreiden vuosien ohella tuoreen maailmalla yleistyvän B Corps -vastuullisuussertifikaatin ansaintaa.

Wild Nutrition-valmisteet pähkinänkuoressa:

  • Naisten ravitsemuksen edelläkävijä
  • Asiantuntijuudella kehitetyt ravintoaineiden yhdistelmät
  • Tiivistettyä ravintoa, jonka keho voi hyödyntää optimaalisesti
  • Perustuu patentoituun Food-Grown® menetelmään
  • Ei mitään ylimääräistä kuten täyte-, sidos- pintakäsittely- tai makuaineita
  • Vastuullinen tuotanto

Kaikki Wild Nutrition-tuotteet löydät tottakai myös Hyvikseltä >>

Tähän liittyvät tuotteet:

Maitohappobakteerit kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa

Luonnonsuola - Aarre Himalajan vuoristosta

Näitä luetaan

LihasTeho Magnesiumvoide selättää krampit ja jumit

Kesä on aktiivisen elämän aikaa. Päivät täyttyvät pihatöistä, mökkipuuhista, kävelyistä, pyöräretkistä ja toisinaan myös urheilusta tai...

Liposomaaliset vitamiinit vievät imeytymisen uudelle tasolle

Olet ehkä huomannut sen itsekin: vitamiinipurkki tyhjenee, mutta olo pysyy lähes samana. Syy ei välttämättä ole...

Valkosipuli lisäravinteena – hyödyt sydämelle, vastustuskyvylle ja aivoille

Valkosipuli on kulkenut kansanlääkinnän mukana läpi vuosisatojen — harvasta kasvista on yhtä paljon tarinoita. Siinä on...

Omega-11 – unohdettu rasvahappo, joka mullistaa kalaöljyn hyödyt

Kun puhutaan kalaöljystä, keskustelu pyörii lähes aina omega-3-rasvahappojen – EPA:n ja DHA:n – ympärillä. Se on...

Vuoden rohdoskasvi – salviasta tukea vaihdevuosiin, muistiin ja mielialaan

Salvian nimi tulee latinan sanoista salvare ja salvus, jotka tarkoittavat pelastamista ja terveyttä — samasta juuresta on...

Karin Havupuu-uutejuoma – miltä se maistuu ja miten sitä käytetään?

Karin Havupuu-uutejuoma on suomalaisen metsän makuinen juoma ja osa Pinena-tuoteperhettä. Se valmistetaan nuoren luomumännyn kuoresta ja...

Sileämpi iho ja sisäistä hehkua – Koe aloe veran voima!

Aloe vera -kasvin lehtien sisällä on hyytelömäistä ainetta, jota on käytetty ihonhoitoon jo vuosituhansia. Tiesitkö, että...

Dexal Pure Hydration urheilujuomasta raikasta tukea treeniin

Dexal Pure Hydration on kaloriton ja sokeriton urheilujuoma, joka auttaa korvaamaan suorituksen aikana menetetyt tärkeimmät elektrolyytit,...

VLCD-dieetti tutuksi – miten ateriankorvikkeet toimivat arjessa?

VLCD-ateriankorvikkeet herättävät vahvoja reaktioita – toisille ne ovat tehokkain työkalu painonhallintaan, toisille pelkkä sana "dieetti" nostaa...

Fibermaxxing arjessa – lisää kuitua, vähemmän napostelua

Entä jos aamun turvotus, iltapäivän väsymys ja nopeasti palaava nälkä johtuvat kaikki samasta asiasta? Kuidun vaikutukset...

Elektrolyytti & Kreatiini – ykkösvalinta nesteytykseen ja parempaan suorituskykyyn

Hyvä nesteytys on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten keho jaksaa tuottaa...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.