Koivun rungolla kasvava musta pahka näyttää pikemminkin hiiltyneeltä puulta kuin lämpimän juoman ainekselta. Pakurin karun pinnan alta löytyy kuitenkin kirjava joukko yhdisteitä, joiden ominaisuuksista paljastuu jatkuvasti uutta. Luontaisesti kofeiiniton pakurijuoma sopii myös rauhallisen iltahetken seuraksi.
Pakuri oli arvossaan jo ennen sienibuumia
Suomessa pakuria on keitetty juomaksi ja käytetty kansanlääkinnässä satojen vuosien ajan. Se esiintyy Elias Lönnrotin kirjoituksissa, ja sotavuosina pakurista valmistettu tikkatee korvasi säännöstelyn vuoksi niukaksi käynyttä kahvia. Teollisesti pakuria jalostettiin jo 1930- ja 1940-luvuilla, kauan ennen kuin sienijuomista tuli maailmanlaajuinen trendi.
Perinne on ollut vahvaa Venäjällä, jonka kautta kansainvälisesti tuttu nimi chaga on levinnyt. Se on alun perin lainattu komipermjakin kielestä. Länsi-Siperian hanteilla pakuri on ollut osa vatsavaivojen hoitoa. Pakurin vaiheisiin voi syventyä Jaakko Halmetojan kirjassa Pakurikääpä, joka kokoaa yhteen sienen historian, käytön ja tutkimuksen.
Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on itse sieni, ja pakuriksi kutsutaan sen koivuun muodostamaa kasvannaista. Juuri sitä käytetään juomiin ja uutteisiin. Musta, rosoinen pinta saa sävynsä melaniinista, samasta pigmenttiryhmästä, joka antaa värin myös ihmisen iholle ja hiuksille. Sienen itiöitä tuottava osa syntyy vasta puun kuoltua, piilossa kuoren alla.
Meillä pakuri kasvaa tavallisimmin raudus- ja hieskoivussa, harvoin muissa lehtipuissa. Pahkat löytyvät elävistä, usein vanhemmista puista. Lajia tavataan koko pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Euroopasta Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa, sillä pakuri ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Pahka irrotetaan rungosta puuta vahingoittamatta, ja osa jätetään paikalleen uusiutumaan. Luonnosta keräämisen rinnalle on tullut viljely, jossa sientä ympätään koivuihin. Viljely keventää luonnon kasvustoihin kohdistuvaa keruupainetta.
Koivun yhdiste, sienen oma resepti
Tuohen valkoisesta väristä vastaava betuliini löytyy myös pakurista. Suomalaisvetoisen tutkimuksen mukaan sieni näyttää valmistavan sen itse eikä vain ammenna sitä isäntäpuustaan (Safronov ym., 2025). Pakuri ja koivu ovat siis päätyneet samaan yhdisteeseen kumpikin omaa reittiään.
Toinen keskeinen ryhmä on polysakkaridit eli pitkät sokeriketjut, joita pakurissa on monenlaisia. Ne ovat pakurin tutkituimpia yhdisteitä. Laboratoriossa osa niistä on hillinnyt hapettumista, samaa ilmiötä, joka saa omenan ruskistumaan. Niitä kutsutaan siksi antioksidanteiksi.
Ihossa kollageeni toimii kuin joustava tukiverkko. Vuosien mittaan siihen tarttuu sokereita, jotka liimaavat säikeitä toisiinsa ja jäykistävät verkkoa. Samalla syntyy aineita, jotka kuormittavat kudosta ja lisäävät tulehdusta. Ilmiö tunnetaan sokeroitumisena, ja siksi ihon ikääntymistä tarkastellaan myös aineenvaihdunnan kautta.
Eräässä kokeessa ihmisen ihosoluja altistettiin aineelle, joka kiihdyttää sokeroitumista ja jota elimistö tuottaa itsekin (Chen ym., 2024). Kun soluja käsiteltiin pakurin polysakkaridilla, yhden haitallisen sokeroitumistuotteen määrä väheni enimmillään noin puoleen. Hapettumisen ja tulehduksen merkkejä oli vähemmän.
Kollageenia rakentavat geenit aktivoituivat, ja sitä hajottavien entsyymien toiminta hiljeni. Solut säilyivät paremmin hengissä, liikkuivat ketterämmin ja kiinnittyivät tiiviimmin alustaansa. Näitä taitoja iho tarvitsee korjatessaan vaurioita. Havainnot on tehty maljalla, mutta ne antavat aihetta tutkia pakuria voiteiden ja muiden ihonhoitotuotteiden kehityksessä.
Suolistossa pakuri kohtaa mikrobit
Suolistossamme elää biljoonia bakteereja, jotka ovat monella tavalla mukana hyvinvoinnissamme. Ne saavat energiansa pitkälti siitä, mitä me syömme, erityisesti kuidusta, jota oma elimistömme ei pysty pilkkomaan.
Suuri osa pakurin polysakkarideista, kuten beetaglukaanit, toimii suolistossa kuidun tavoin. Ne kulkevat ohutsuolen läpi sulamatta ja päätyvät paksusuoleen bakteerien ravinnoksi. Siksi tutkijoita kiinnostaa, voisiko pakuri vaikuttaa siihen, millaisia bakteereja meissä viihtyy. Huomio on kohdistunut esimerkiksi tuttuihin maitohappobakteereihin ja Akkermansiaan.
Akkermansia kuuluu ihmisen tavalliseen suolistobakteeristoon, ja nimensä se on saanut hollantilaiselta mikrobiologilta Antoon Akkermansilta. Se asuu suolta verhoavassa limakerroksessa ja hyödyntää sen ainesosia. Lima on kuin suojaava kalvo suolen seinämällä: se pitää ruokamassan ja bakteerit erillään soluista. Ehjänä se toimii puolustuslinjana.
Kun bakteerit pilkkovat tällaista ravintoa, ne tuottavat lyhytketjuisia rasvahappoja. Nimestään huolimatta ne eivät ole ruoan rasvaa, vaan mikrobien valmistamia pieniä yhdisteitä. Yksi niistä, voihappo eli butyraatti, on paksusuolen solujen tärkeää polttoainetta. Niiden määrä riippuu siitä, mitä suolistomme asukkaille tarjoamme.
Suolistosta imeytyneet aineet kulkevat veren mukana ensin maksaan, joka toimii elimistön tarkastuspisteenä ja ottaa osan rasvahapoista omaan käyttöönsä. Loput jatkavat verenkierrossa muualle kehoon. Näin bakteerien työ näkyy paljon laajemmin kuin vain suolessa.
Pakurin vaikutuksista ihmisen suolistoon on vielä vähän tutkimustietoa, ja aihe odottaa lisäselvityksiä. Suoliston hyvinvoinnin perusta on edelleen kuitupitoinen ja monipuolinen ruokavalio, ja lämmin pakurijuoma voi olla siinä maukas lisä.
Puolustussolut tunnistavat sienten rakenteita
Elimistön puolustuksessa on kaksi tasoa: nopea yleisvartiointi ja hitaampi, tarkasti kohdistuva vastaisku. Nopeaan joukkoon kuuluvat makrofagit eli syöjäsolut, jotka päivystävät kudoksissa. Nimi tarkoittaa suomeksi suursyöjää. Solujen pinnalla on tunnistimia, jotka reagoivat sieniin ja bakteereihin kuin hälytin liikkeeseen. Kun hälytys laukeaa, solu siirtyy toimintatilaan. Siksi pakurin yhdisteitä tutkitaan vastustuskyvyn yhteydessä.
Solukokeissa pakurin vesiliukoiset polysakkaridit ovat aktivoineet ihmisen verestä kasvatettuja makrofageja. Ne alkoivat lähettää enemmän hälytysviestejä, jotka kertovat tunkeilijasta ja kutsuvat muita puolustajia paikalle. Aineet annettiin suoraan viljeltyihin soluihin.
Polysakkaridit saivat useamman tunnistimen reagoimaan yhtä aikaa. Yksi niistä on erikoistunut tunnistamaan sienten beetaglukaaneja eli soluseinän rakennusaineita, muut taas hälyttävät bakteereistakin. Sama yhdiste on siis kuin avain, joka sopii useampaan lukkoon.
Reaktio voimistui, kun mukana oli interferonia, viestiainetta, jota elimistö erittää esimerkiksi virustartunnan aikana. Silloin solut tuottivat enemmän ainetta, joka ohjaa täsmäjoukkoihin kuuluvia T-soluja. Jokaisella niistä on oma kohteensa.
Syöjäsolut myös nielevät ja hajottavat mikrobeja sekä vaurioituneiden solujen jäänteitä. Pakurin polysakkaridit ovat koeolosuhteissa tehostaneet tätä siivoustyötä, joka auttaa kudosta pysymään kunnossa ja toipumaan. Nielemästään aineksesta syöjäsolu voi esitellä paloja T-soluille ja herättää juuri oikeat. Näin nopea vartiointi ja tarkka vastaisku toimivat yhdessä.
Pakurijuoma taipuu moneen makuun
Valmis juoma on tummanruskeaa, ja sen maanläheisessä maussa on mieto vaniljainen vivahde. Ennen keittämistä pakkaukseen kannattaa tutustua. Osa valmisteista tehdään erikseen tuotetusta rihmastosta eli ohuista sienisäikeistä, joiden koostumus eroaa puussa kasvaneesta pakurista. Uutteista on hyvä tarkistaa valmistustapakin, sillä kuuma vesi ja alkoholi irrottavat eri yhdisteitä.
Rouhe keitetään vedessä valmistajan ohjeen mukaan kannen alla, jolloin vettä haihtuu vähemmän, ja siivilöidään. Paperinen kahvinsuodatin pysäyttää pienimmätkin murut. Valmiiksi uutettu jauhe sekoitetaan ensin tasaiseksi pieneen nestetilkkaan, jotta se ei paakkuunnu, ja muu neste lisätään sen jälkeen. Pieni vispilä tai maitovaahdotin helpottaa työtä.
Lämmin kasvijuoma pehmentää makua, ja siitä vaahdotettu pinta kruunaa kupillisen. Mausteiksi sopivat vanilja, kardemumma ja inkivääri. Kokeile niitä yksi kerrallaan, niin löydät oman suosikkisi. Inkivääri on kätevintä lisätä viipaleina, jotka on helppo nostaa pois. Kylmän juoman kaveriksi käy sitruunaviipale tai mintun lehdet.
Varastoon keitetty juoma jäähdytetään nopeasti kylmässä vesihauteessa ja siirretään puhtaassa, suljetussa astiassa jääkaappiin. Siivilöidyn juoman voi pakastaa pieninä erinä ja sulattaa vain tarvittavan määrän. Kuiva rouhe säilyy parhaiten tiiviissä purkissa kosteudelta suojassa.
Pakuri sisältää oksalaatteja, joten munuaissairaudessa sopivuus on varmistettava lääkäriltä. Verenohennus- ja diabeteslääkkeiden kanssa mahdolliset yhteisvaikutukset kannattaa myös tarkistaa.
Tilaa Pakuripaketti huikeaan tarjoushintaan 49 € (109,60) 👉
