Xtra VLCD Vihannes-keitto kupissa

Mikä on Xtra VLCD -dieetti?

XtraVLCD tuoteperheen tuotteet on suunniteltu käytettäväksi nimensä mukaisesti niukkaenergisellä VLCD-dieetillä (Very Low Calorie Diet), jossa päivittäinen energiamäärä pidetään alle 800 kilokalorin. Xtra VLCD -sarja tunnettiin aiemmin Suomessa nimellä Xtravaganza. Sarjan ovat kehittäneet alan parhaat asiantuntijat erityisesti Xtravaganzan painonpudotusohjelmia varten, ja tuotteita on käytetty Suomessa jo pitkään.

Xtravaganza-ohjelma on alun perin Ruotsissa vuonna 2001 kehitetty laihdutus- ja painonhallintamenetelmä. Kultavuosinaan ohjelma saavutti erittäin suuren suosion Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, ja monien puhekielessä tuotteet kulkevat edelleen Xtravaganza-nimellä.

Xtra VLXD-tuotteet ovat Käypä hoito -suositusten mukainen apu ylipainoon

VLCD-dieetti on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen mukainen apu ylipainoon. Dieettiä suositellaan BMI:n ollessa yli 30, ja sen tarkoitus on toimia starttina painonpudotukselle sekä terveellisten elämäntapojen opettelulle. Dieettiä ei pidä toteuttaa yli kolmea viikkoa putkeen ilman lääkärin erillistä ohjeistusta.

Xtra VLCD-tuotteet noudattavat Elintarviketurvallisuusviraston ja Euroopan Unionin normeja ravinnon täydellisesti korvaavista tuotteista painonpudotuksen yhteydessä.

Monipuolinen valikoima VLCD-tuotteita

XtraVLCD -tuotteet on suunniteltu siten, että niiden käyttö kolmesti päivässä varmistaa riittävän päivittäisen vitamiinien ja hivenaineiden saannin. Lisäksi tuotteiden sisältämä proteiini takaa, ettei lihaksistosi kärsi painonpudotuksesta.
Tuoteperheeseen kuuluu suolaisia ja makeita ateriankorvikkeita sekä patukoita. Tuotteissa on panostettu niiden makuun, ja ne ovat keränneet hyvää palautetta käyttäjäkunnaltaan.

Hyviksen valikoimista löytyy seuraavat makeat pirtelöt:

Sarjasta löytyy myös seuraavat suolaiset vaihtoehdot:

Lisäksi valikoimasta löytyy mm. välipalaksi sopivia vaihtoehtoja:

Xtra VLCD-tuotteita suositellaan käyttämään kahdella eri tavalla

Xtra VLCD Täysivauhti

Xtra VLCD Täysivauhti on nopein tie painonpudotukseen. Se on erittäin niukkaenerginen dieetti, jonka aikana nautitaan kolme Xtra VLCD-ateriaa päivässä. Aterioista saat päivittäin energiaa yhteensä vain noin 500 kaloria. Dieetti mahdollistaa elimistön siirtymisen 3–4 päivän sisällä ketoositilaan, jossa keho tuottaa tarvitsemansa lisäenergian käyttämällä omia rasvavarastojaan energiaksi. Täysivauhdin avulla pudotat painoasi jopa 4 kiloa viikossa.

Täysvauhdilla saat lentävän lähdön painonpudotusprojektiisi, ja samalla motivaatiosi pysyy yllä, kun huomaat silmin nähden tulokset. Täysvauhdin jälkeen voit siirtyä Puolivauhdille, mikä vahvistaa tietäsi kohti pysyvää elämäntapamuutosta.

Xtra VLCD Puolivauhti

Xtra VLCD Puolivauhdilla painosi putoaa hitaammin, mutta opit samanaikaisesti noudattamaan kevyempiä elämäntapoja, jotta pudotetut kilot eivät tulisi takaisin. Puolivauhti soveltuu sinulle, joka haluat totutella rauhallisesti uuteen elämäntapaan. Puolivauhdin aikana syödään Xtra VLCD-ateriankorvikkeiden lisäksi terveellistä ravinteikasta ruokaa niin, että energiansaantisi on noin 1400 kaloria päivässä. Näin kilosi karisevat rauhallisella tahdilla, joskin Puolivauhdillakin voit saavuttaa lähes viiden kilon painonpudotuksen kuukaudessa.

Dieetin aikana on hyvä muistaa nauttia riittävästi vettä, olla lempeä itselle ja kuulostella kehon viestejä. Kevyt liikunta sekä esimerkiksi venyttely tukevat uusien terveellisten elämäntapojen opettelussa.

Tutustu tarkemmin koko Xtra VLCD-valikoimaan!

Lue Xtra VLCD kokemuksia Henriikan matkalta lihavuusleikkaukseen: VLCD -kuurin kokemuksia – viikko 3 

Lue lisää ateriankorvikkeista blogistamme: Ateriankorvikkeilla tukea painonpudotukseen 

Kolme kätevää aamupalaa kookosmannasta

Virtaa vaihdevuosiin – luontaistuotteita vaihdevuosioireiden helpottamiseen

Näitä luetaan

Liposomaaliset vitamiinit vievät imeytymisen uudelle tasolle

Olet ehkä huomannut sen itsekin: vitamiinipurkki tyhjenee, mutta olo pysyy lähes samana. Syy ei välttämättä ole...

Valkosipuli lisäravinteena – hyödyt sydämelle, vastustuskyvylle ja aivoille

Valkosipuli on kulkenut kansanlääkinnän mukana läpi vuosisatojen — harvasta kasvista on yhtä paljon tarinoita. Siinä on...

Omega-11 – unohdettu rasvahappo, joka mullistaa kalaöljyn hyödyt

Kun puhutaan kalaöljystä, keskustelu pyörii lähes aina omega-3-rasvahappojen – EPA:n ja DHA:n – ympärillä. Se on...

Vuoden rohdoskasvi – salviasta tukea vaihdevuosiin, muistiin ja mielialaan

Salvian nimi tulee latinan sanoista salvare ja salvus, jotka tarkoittavat pelastamista ja terveyttä — samasta juuresta on...

Karin Havupuu-uutejuoma – miltä se maistuu ja miten sitä käytetään?

Karin Havupuu-uutejuoma on suomalaisen metsän makuinen juoma ja osa Pinena-tuoteperhettä. Se valmistetaan nuoren luomumännyn kuoresta ja...

Sileämpi iho ja sisäistä hehkua – Koe aloe veran voima!

Aloe vera -kasvin lehtien sisällä on hyytelömäistä ainetta, jota on käytetty ihonhoitoon jo vuosituhansia. Tiesitkö, että...

Dexal Pure Hydration urheilujuomasta raikasta tukea treeniin

Dexal Pure Hydration on kaloriton ja sokeriton urheilujuoma, joka auttaa korvaamaan suorituksen aikana menetetyt tärkeimmät elektrolyytit,...

VLCD-dieetti tutuksi – miten ateriankorvikkeet toimivat arjessa?

VLCD-ateriankorvikkeet herättävät vahvoja reaktioita – toisille ne ovat tehokkain työkalu painonhallintaan, toisille pelkkä sana "dieetti" nostaa...

Fibermaxxing arjessa – lisää kuitua, vähemmän napostelua

Entä jos aamun turvotus, iltapäivän väsymys ja nopeasti palaava nälkä johtuvat kaikki samasta asiasta? Kuidun vaikutukset...

Elektrolyytti & Kreatiini – ykkösvalinta nesteytykseen ja parempaan suorituskykyyn

Hyvä nesteytys on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten keho jaksaa tuottaa...

Breikkaajalegenda Jussi Sirviö löysi avun nivelkipuihin

Breikkaajalegenda Jussi Sirviö (42) joutui hidastamaan nivelkipujen vuoksi – löysi ratkaisun, josta myös erikoislääkäri antaa näkemyksensäJussi...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.