Kookoskonvehdit 19. joulukuu 2018Joulu on konvehtien aikaa. Täksi jouluksi päätin valmistaa konvehdit itse, kaupan Bounty-patukoiden inspiroimana. Nämä kookoskonvehdit valmistuvat helposti vesihauteessa, ilman lisättyä sokeria.
Glögipiiraat 18. joulukuu 2018Jouluna syödään yleensä hyvin. Pöydät on koreana niin suolaista kuin makeaakin. Tänä vuonna glögi taipuu pikkuisiin piiraisiin, jotka voi tehdä valmiiksi odottamaan jo muutama päivä ennen tarjoilua. Käytin pohjaan Hyvikseltä...
Jouluiset pannarit 18. joulukuu 2018 Resepti on yksi Hyviksen Joulureseptikisan voittajista. Nämä vegaaniset pannarit sopivat täydellisesti talviseen aamuun. Pannareissa ei ole valkoista sokeria, mutta niistä löytyy sopivasti hiilihydraatteja ja proteiinia, joilla jaksaa läpi pakkaspäivän.
Vegaaninen hedelmäinen suklaarahka 18. joulukuu 2018Resepti on yksi Hyviksen Joulureseptikisan voittajista. Tämä vegaaninen hedelmäinen suklaarahka sopii mainiosti joulun jälkiruokapöydän kruunuksi! Tämän ohjeen mukaan valmistettuna, annoksia syntyy kuudelle henkilölle.
Helpot ja herkulliset gluteenittomat joulukököt 18. joulukuu 2018Resepti on yksi Hyviksen Joulureseptikisan voittajista.
Uunijäätelökakku 23. marraskuu 2018Black Fridayna kaikki on ihan pimeetä: hinnat on pimeitä, tarjoukset on pimeitä, ulkona on pimeetä – jopa keittiössä voi tehdä jotain ihan pimeetä! Nimittäin tunkea jäätelöä yli 200 asteiseen uuniin...