Kaksi annosta hedelmäistä kookosmanna-tuorepuuroa, kahvikuppi ja lusikat

Hedelmäinen kookosmanna-tuorepuuro

Kookosmanna tuo uutta twistiä tuttuun tuorepuuroon. Kookosmannan makeuttama täyteläinen puuro tekee aamiaishetkestä luksusta, ja se pitää nälän poissa pitkään. Mikä parasta, puuron voi valmistaa pitkälti edellisenä iltana, jolloin aamuksi jää lähinnä puuron päälle tulevien lisukkeiden viipalointi – enemmän aikaa siis nauttia herkullisesta aamupalasta ja saada hyvä startti päivälle.

Kookosmannaa voi hyödyntää tuorepuuron valmistuksessa parillakin eri tavalla. Kookosmannan voi sekoittaa tuorepuuron sekaan muiden ainesten kanssa, jolloin se jämäköittää puuromassaa kylmetessään. Tällöin nestettä voi lisätä puuromassaan hiukan enemmän. Sulaa kookosmannaa voi myös lusikoida valmiin jääkaappikylmän tuorepuuron päälle, jolloin kookosmanna kovettuu ja muodostaa puuron pinnalle rapsakan ja herkullisen kuoren.

Tuorepuuron voi valmistaa eri nesteisiin, kuten kauramaitoon tai jogurttiin, mutta tässä reseptissä on käytetty appelsiineista puristettua mehua. Appelsiinimehu tuo puuroon kuin varkain paitsi aimo annoksen C-vitamiinia, myös kookosmannan pehmeyttä tasapainottavaa lempeää raikkautta.

Reseptillä valmistuu kaksi annosta tuorepuuroa.

Ainekset:

  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 4 dl appelsiinimehua itse puristetuista appelsiineista
  • 4 rkl kookosmannaa
  • 2 rkl hunajaa (voi jättää pois, jos haluaa vegaanisen version)
  • kanelia
  • vaniljajauhetta

päälle oman maun mukaan esim. banaania, ananasta, mangoa, kiiviä, marjoja, kookoshiutaleita tai pähkinöitä

Valmistusohje:

  1. Illalla: purista appelsiineista mehu sitruspusertimella. Sekoita appelsiinimehu, kaurahiutaleet, kookosmanna ja mausteet kulhossa tasaiseksi puuromassaksi ja laita kulho yöksi jääkaappiin. Massa saa jäädä löysäksi, sillä kaurahiutaleet imevät yön aikana nestettä ja turpoavat.
  2. Aamulla: nappaa kulho pois jääkaapista ja annostele kulhoihin. Sulata päälle pari ruokalusikallista kookosmannaa. Anna kookosmannan jähmettyä kylmän puuron päälle ja viipaloi sillä aikaa hedelmät. Asettele hedelmät puuron päälle ja nauti!

Tähän liittyvät tuotteet:

Proteiiniletut kookosmannakastikkeella

Ravinteikas luuliemi höystää kätevästi keitot ja muhennokset ja kohottaa niiden ravintoarvon uusiin sfääreihin

Näitä luetaan

Morriksen Mocktail-koulu | Kaksivärinen Kombucha Mocktail

Tällä kertaa Morriksen Mocktail-koulussa valmistetaan näyttävä kaksivärinen kombucha mocktail, jossa yhdistyvät inkiväärikombucha, vadelmat, sitruuna ja siniherneenkukkatee....

Morriksen Mocktail-koulu | Minttukaakao

Kaikki kesäpäivät eivät ole hellepäiviä... ☔🍫 Tässä Morriksen Mocktail-koulun jaksossa valmistetaan herkullinen minttukaakao, joka sopii täydellisesti viileisiin...

Morriksen Mocktail-koulu | Mansikkaslush 2 minuutissa

Tässä Morriksen Mocktail-koulun jaksossa valmistetaan raikas mansikkainen jäähilejuoma, joka muistuttaa koostumukseltaan itse tehtyä mansikkaslushia 🍓🍹 Tämä helppo...

Morriksen Mocktail-koulu | Alkoholiton Mojito 🍹

Tässä Morriksen Mocktail-koulun jaksossa valmistetaan yksi kesän suosikkijuomista – raikas alkoholiton mojito. 🌿🍋Tämä helppo mocktail-resepti sopii...

Morriksen Mocktail-koulu | Maailman helpoin mocktail (elektrolyyttijuoma)

Tässä Morriksen Mocktail-koulun jaksossa valmistetaan ehkä maailman helpoin mocktail. Resepti on niin yksinkertainen, että kaikki selviävät siitä....

Joulupavlova

Karpaloita ja marenkia!

Nautinnollinen kuplatee – trendijuoma, joka virkistää ja tukee ruoansulatusta

Kuplatee – helmeilevä, värikäs juoma, joka on valloittanut sosiaalisen median ja kahvilalistat ympäri maailmaa. Mutta mitä...

Helppo ja nopea gluteeniton omenapiirakka

Kauppiaan resepti helppoon, nopeaan ja gluteenittomaan omenapiirakkaan.

Muhkean mehevät, maidottomat ja vegaaniset jäätelökeksit

Ihanat jäätelökeksit sopivat maidottomaan ja vegaaniseen ruokavalioon. Voit myös valmistaa pelkkää cashewjäätelöä ja tarjota sen sellaisenaan. Valmistukseen...

Gluteenittomat vappuherkut

Perinteisistä vappuherkuista voi nauttia huolettomasti myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavat. Gluteenittomat munkit ja tippaleivät valmistuvat gluteenittomien jauhojen...

Kikherneresepti – helposti kasviproteiinia hummuksesta

Kikherne on hernekasveihin kuuluva palkokasvi, josta on helppoa ja edullista valmistaa erilaisia proteiinipitoisia kasvisruokia. Tiesitkö, että...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.