Gluteeniton porkkanakakku

Gluteeniton porkkanakakku

Syksy + porkkanat + pimenevät illat = porkkanakakku. Porkkanakakku on aina kuulunut suosikkieni joukkoon. Mehevyydellään ja tuhtiudellaan se ei tietenkään miellytä kaikkia, mutta minun sydämessäni sille on aina porkkanan mentävä aukko.

Porkkanakakku on syysiltojen piristys

Gluteeniton porkkanakakku ei eroa maultaan tai koostumukseltaan "tavallisilla" vehnäjauhoilla leivotusta sisarestaan, joten nyt vaan kokeilemaan tätä syysiltojen piristystä! 

Psst. Kyseessä ei ole mikään painonvartijan resepti, vaan normaalin porkkanakakun gluteeniton versio. 😉

Pohja

Kuorrutus

  • 150 g luomuvoita (huoneenlämpöistä)
  • 350 g tuorejuustoa (luomu)
  • 6 dl tomusokeria
  • 1 appelsiini
  • mantelirouhetta / murskattuja saksanpähkinöitä
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja raasta porkkanat.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sulata voi erillisessä kulhossa.
  3. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Sekoita vaahtoon vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja sulatettua voita. Sekoita kauhalla tasaiseksi, mutta älä vaivaa ylimääräistä.
  5. Levitä tasaiseksi laataksi leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Kun pohja on valmis, ota se pois uunista ja anna jäähtyä kunnolla.

Kun pohja on jäähtynyt, valmistetaan kuorrute:

  1. Sekoita sähkövatkaimella pehmeä voi ja tuorejuusto yhdeksi massaksi, lisää siihen vielä tomusokeri ja yhden appelsiinin kuori.
  2. Sekoita tasaiseksi ja levitä pohjan päälle.
  3. Koristele haluamillasi koristeilla esim. mantelirouheella. 

Tämä kakku paranee maustuessaan jääkaapissa muutaman päivän ajan. Sen voi myös pakastaa kuorrutuksineen kaikkineen, pahan päivän varalle.

Tämän reseptin mukaan valmistuu koko pellillinen kakkua. Tuhtiutensa puolesta se riittää suurellekin joukolle, sillä kauhean isoa palaa ei tarvitse kerralla syödä saadakseen makunystyrät tyytyväisiksi. Nam.

Tähän liittyvät tuotteet:

Raikas kvinoasalaatti

Gluteeniton omenajuustokakku

Näitä luetaan

Muhkean mehevät, maidottomat ja vegaaniset jäätelökeksit

Ihanat jäätelökeksit sopivat maidottomaan ja vegaaniseen ruokavalioon. Voit myös valmistaa pelkkää cashewjäätelöä ja...

Gluteenittomat vappuherkut

Perinteisistä vappuherkuista voi nauttia huolettomasti myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavat. Gluteenittomat...

Kikherneresepti – helposti kasviproteiinia hummuksesta
Kikherne on hernekasveihin kuuluva palkokasvi, josta on helppoa ja edullista valmistaa erilaisia...
Gluteenittomat munkit
Mitäpä olisikaan vappu ilman munkkeja? Gluteenittomat vappumunkit valmistetaan gluteenittomilla jauhoilla, ja ne...
Gluteenittomat tippaleivät
Tippaleivät ovat perinteinen vappuherkku. Gluteeniton versio tippaleivistä onnistuu gluteenittomilla jauhoilla ja psylliumilla.
Ruokosokerista tehty sima
Vapun ykkösjuoma eli sima valmistuu kätevästi ruokosokerista. Katso herkullinen ja ennen kaikkea...
Ravinteikas luuliemi höystää kätevästi keitot ja muhennokset ja kohottaa niiden ravintoarvon uusiin sfääreihin
Paleoliittiseen ruokavalion harrastajien keskuudesta laajaan suosioon ponnahtanut luuliemi ei suinkaan ole mikään...
Hedelmäinen kookosmanna-tuorepuuro
Kookosmanna tuo uutta twistiä tuttuun tuorepuuroon. Kookosmannan makeuttama täyteläinen puuro tekee aamiaishetkestä...
Proteiiniletut kookosmannakastikkeella
Proteiiniletut sopivat mainiosti hieman kiireettömiin aamuihin. Ne sopivat vaikkapa aamutreenin jälkeen nautittavaksi,...
Chia-mustikkavanukas kookosmannasta
Chia-mustikkavanukas on erinomainen aamupala: paitsi että se sisältää vitamiineja, antioksidantteja ja muita...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.