Kookos

Kookosöljy - puolesta vai vastaan?

Kun vielä kymmenisen vuotta sitten kookosöljy yhdistettiin lähinnä aasialaiseen keittiöön, on se nykyään yhä tutumpi näky myös suomalaisissa kodeissa. Kookoksen eksoottisen makea maku tulee varmasti aina jakamaan mielipiteet - toiset rakastavat sitä ja toiset eivät voi sietää. Kiistelty kookosöljy valmistetaan kookospähkinän kuivatusta lihasta eli koprasta. Öljy säilyy kiinteänä normaalissa huoneenlämmössä, mutta alkaa sulaa jo 23-28 asteessa. Öljy on tunnettu monikäyttöisyydestään ja sitä käytetäänkin sekä ruoanlaitossa että vartalonhoidossa. 

Kookosöljyn käyttö ruoanlaitossa

Kookosöljyä voi käyttää esimerkiksi paistamiseen ja leivontaan. Lettujen paistamisessa kookosöljy on erinomainen vaihtoehto! Öljyä kannattaa kokeilla myös broilerin paistamisessa. Jos ei halua paistettavaan ruokaan kookosöljyn omaa makua, kannattaa käyttää Urtekramin neutraalinmakuista kookosöljyä. Kookosöljyä voi myös sulattaa puuron tai teen joukkoon ja sivellä leivän päälle. 

Öljystä myös kosmeettista apua

Öljy kosteuttaa erinomaisesti ihoa ja hiuksia ja siitä on kokemuksemme mukaan apua myös atooppisen ihon hoidossa.
Hyvä vinkki "hiusnaamion" tekoon on levittää kookosöljyä runsaasti päänahkaan ja laittaa joko pyyhe tai suihkumyssy hiusten suojaksi. Öljyn annetaan vaikuttaa vähintään 30 minuuttia, jonka jälkeen hiukset pestään normaalisti.
Lämpö, esimerkiksi sauna, tehostaa öljyn vaikutusta. 

Kookosöljyä voi käyttää myös meikin puhdistukseen ja rohkeimmat käyttävät sitä jopa deodoranttina. Jos ostat isomman pakkauksen kookosöljyä, kannattaa se jakaa kahteen osaan. Toista käytetään pelkästään ruoan laittoon ja toista muuhun tarkoitukseen. Myös meidän valikoimastamme löydät monia kookosöljy -tuotteita eri kokoisissa pakkauksissa!

No mutta eikös kookosöljy ole epäterveellistä?

Kookosöljyn terveellisyys on kuitenkin jakanut mielipiteitä. Väitetään, että öljyllä olisi positiivisia vaikutuksia immuunisysteemin toimintaan, suolistovaivoihin, painoon, veren kolesteroliarvoihin, diabetesriskiin, väsymykseen ja kilpirauhasen toimintaan. Kookosöljyn todetaan kuitenkin olevan pahaksi sydämen hyvinvoinnille, sillä sen rasvahapoista yli 90 prosenttia on kovia. Ylen artikkelissa tutkija Jukka Suomela on sitä mieltä, että kiista kookosöljyn terveellisyydestä johtuu tutkimustulosten vähäisyydestä. Kookosöljyä ei pidäkään sekoittaa epäterveelliseen kookosrasvaan. 

Hyvinvoinnin Kookos-sivulla kerrotaan enemmän näistä kookoksesta saatavista tuotteista.

 

Mitä mieltä sinä olet kookosöljystä?

 

 

Julkaistu alunperin 27.4.2013 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa. 

Suosittu pakuri

Se aika kuukaudesta...

Näitä luetaan

Nivelkipu pysäytti Kastanjan tanssin – yllättävä apu löytyi kotimaisesta NivelTeho-tuotteesta

Valokeilassa säihkyvä hymy ja täydellinen rytmi – ammattitanssijan arki näyttää lavalla kevyeltä ja hallitulta. Mutta mitä...

Nattokinaasi elinvoiman lähteenä – lempeää tukea sydämelle ja aineenvaihdunnalle

Japanilaisessa aamiaispöydässä tarjottava natto tunnetaan pitkän iän symbolina, eikä syyttä. Sen sisältämä nattokinaasientsyymi on saanut laajaa...

VitaYummy – Vitamiinit, jotka tekevät hyvinvoinnista herkullista!

Jos tablettien ja kapseleiden nieleminen tuntuu tylsältä ja vaikealta, on päivittäisten vitamiinien saamiseen myös toinen tapa....

Tiedätkö miten kehosi voi? Selvitä tärkeimmät terveysarvosi helposti Puhdin laboratoriotesteillä

Onko sinulla väsymystä, heikkoa vastustuskykyä tai haluatko vain varmistaa, että kehosi toimii kuten pitää?  Puhdin laboratoriotestit...

Ennakoi – vahvista vastustuskykyäsi ajoissa!

Syksy ja talvi ovat aikaa, jolloin kehomme joutuu mukautumaan alati muuttuviin olosuhteisiin. Valon väheneminen, kylmä ja...

Aurinko 100% Monivitamiini + Koliini – Kaikki tarpeellinen yhdessä tabletissa

Kiireinen arki, vaihtelevat ruokailutottumukset ja epäsäännölliset ateriarytmit voivat haastaa kehon päivittäisen vitamiini- ja kivennäisaineiden saannin. Tällöin...

Ecolomega – ultratuoretta ja raikasta kalaöljyä suoraan kalasta

Mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon kalaöljyvalmistetta valittaessa, ja miksi olemme täysin vakuuttuneita, että Ecolomega täyttää nämä...

Suoliston hyvinvointi hallintaan maitohappobakteerien ja kuidun voimalla

Kuvittele, että kehossasi on kokonainen ekosysteemi, joka vaikuttaa energiatasoihisi, mielialaasi, vastustuskykyysi – jopa siihen, miten kehosi...

EAA ravitsee kehoa solutasolla ja vahvistaa arjessa

Oletko joskus huomannut, että vaikka syöt hyvin, liikut säännöllisesti ja nukut tarpeeksi, olo on silti vetämätön...

Solgar Summer Glow - Hyvinvointipaketti kesän hehkuun

Kesä kutsuu ulos – mutta jotta jaksat, nukut hyvin ja nautit auringosta täysillä, tarvitset kehon tueksi...

Jokaisen liikkujan treenin tueksi - Dexal urheiluravinteet

Dexal urheiluravinteet tukevat kaikkia liikkujia – lajista, tasosta tai tavoitteista riippumatta. Olitpa sitten intohimoinen kilpaurheilija, aktiivinen...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.