Pinkin, sinisen, oranssin ja keltaisen värisiä karkkimatoja

Joko makeannälkään vihdoinkin löytyi apua?

Kirjoittaja: Sami Sundvik

 

Jatkuva makeannälkä on monen painonpudottajan pahin vihollinen - hyvin alkanut painonpudotus pysähtyy valitettavan usein karkkipussin tai jäätelöpurkin kutsuun. Pelkkä tahdonvoima ei välttämättä riitä, vaikka suunnitelma olisi kuinka hyvä ja tavoite selkeä. Olisiko maailman suosituimmasta painonhallintatuotteesta garcinia cambogiasta apua?

Garcinia cambogia on hedelmä joka tunnetaan myös nimellä Malabar tamarind. Hedelmä näyttää pieneltä, vihreältä kurpitsalta ja sitä käytetään monissa aasialaisissa ruuissa sen happaman maun vuoksi. Hedelmän kuoressa on runsaasti luonnollista ainetta nimeltä hydroksisitruunappo. Tämä on Garcinia Cambogia -uutteen vaikuttava aine, jolla on painoa pudottavia vaikutuksia.  

Miten Garcinia Cambogia toimii?

Garcinia Cambogialla on tehty useita kliinisiä tutkimuksia, joissa sen on osoitettu johtavan merkittävään painonpudotukseen. Tutkimuksien mukaan se estää sokerin ja hiilihydraattien muuttumisen rasvaksi. Tutkimuksissa on myös todettu elimistön serotoniinitason eli ”onnellisuushormoonin” lisääntyvän, joka johtaa ruokahalun pienenemiseen ja mielitekojen vähentymiseen.  Eräässä tutkimuksessa tutkittiin yhteensä 30 ihmisen laihtumista kahdeksan viikon ajan. Henkilöt noudattivat 2000 kilokalorin ruokavaliota ja puolet saivat lisäksi Garcinia Cambogiaa. Garcinia Cambogiaa käyttäneet henkilöt laihtuivat keskimäärin 5,4 kg, joka oli 400 % enemmän kuin toinen ryhmä. Lisäksi heidän serotoniinitasonsa nousi kaksinkertaisesti verrattuna toiseen ryhmään, mikä johti pienentyneeseen ruokahaluun, aktiivisempaan elämään ja yleiseen hyvään oloon. 

Käytä Garcinia Cambogiaa oikein

Jotta Garcinia Cambogia toimii, sitä on otettava juuri oikea annos ja oikeaan aikaan. Näin maksimoidaan vaikuttavan aineen imeytyvyys. Käytä valmistetta, joka sisältää vähintään 1,5 g Garcinia Cambogiaa vuorokausiannoksessa ja vähintään 50 % HCA:ta. Ota 2 kapselia Garcinia Cambogia tyhjään vatsaan 30-60 minuuttia ennen kahta päivän pääateriaa. Varmista Garcinia cambogiaa ostaessasi, että tuote ei sisällä ylimääräisiä imeytymistä heikentäviä aineita, kuten säilöntäaineita, väriaineita tai magnesiumstearaattia.

Ruokavalio kuntoon

Mikään ravintolisä ei tietenkään auta, jos ruokavaliosi on väärin rakennettu. Seuraavat yksinkertaiset vinkit auttavat järkevän ruokavalion rakentamisessa:

- syö vähintään 500 g (kotimaisia) vihanneksia ja marjoja, joka päivä
- jätä pois turhat välipalat, syö 3-4 tasakokoista ateriaa päivässä, noin 3-4 tunnin välein
- jos kärsit vatsaongelmista, kokeile kolmen viikon ajan viljatonta ruokavaliota
- juo vähintään 2 litraa vettä joka päivä
- vältä eineksiä, lisäaineita, E-koodeja ja valkaistua sokeria
- älä käytä mitään keinotekoisia makeutusaineita, stevia on luontainen makeutusaine, jos jotakin haluat käyttää
- syö monipuolisesti lihaa, kalaa, kanaa ja broileria
- muista käyttää riittävästi ja monipuolisesti myös hyviä rasvoja: avokadot, pähkinät ja mantelit, voi, oliiviöljy ja rasvainen kala ovat hyviä rasvojen lähteitä
- mitä vähemmän liikut, sitä vähemmän tarvitset hiilihydraatteja
- tuliset mausteet (chili ja cayenne) tukevat aineenvaihduntaa ja auttavat polttamaan rasvaa
- juo päivittäin ainakin kaksi kupillista vihreätä teetä, tai matcha-teetä

Painonhallinnan onnistumisesta 90 % riippuu ruokavaliosta, loput 10 % liikunnasta. Liikunnalla on toki paljon muita positiivisia terveysvaikutuksia, jonka takia sitä kannattaa ehdottomasti harrastaa.

 

 

Alunperin julkaistu 12.5.2016 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa.

Mitä syödä treenin jälkeen? Nappaa tästä luonnolliset ratkaisut

Huomio kilpirauhasen vajaatoimintaan ajoissa

Näitä luetaan

Syötkö stressiin tai väsymykseen? – Sahrami tasapainottaa tunnesyömistä

Sahrami tunnetaan maailman kalleimpana mausteena, mutta sen arvo ei rajoitu vain keittiöön. Kun stressi ja väsymys...

Natura Median ravintolisät: Suomessa valmistettua premium-laatua 100 % läpinäkyvästi

Kun valitset vaikkapa vitamiinin tai muun ravintolisän, tiedätkö todella, mistä sen raaka-aineet ovat peräisin? Pitkän linjan...

Kevätsiivous alkaa sisältä – näin suolihuuhtelu onnistuu

Keväisin pestään ikkunat, tuuletetaan matot ja järjestetään varastot. Kehon sisäpuoli jää silti helposti huomiotta, vaikka juuri...

Tukkoisuus kuriin – näin nenähuuhtelu auttaa

Tuhansia vuosia vanha käytäntö on palaamassa takaisin suomalaiskoteihin – eikä syyttä. Nenähuuhtelu nenäkannulla on yksinkertainen, mutta...

Kuivat tai vuotavat silmät – luonnolliset keinot, jotka toimivat

Silmävaivat ovat arkipäivää yhä useammalle – pitkät ajat näyttöpäätteiden äärellä ja kuivassa sisäilmassa tekevät tehtävänsä. Kyynelnesteen...

Punajuuresta voimaa uupuneelle ja arkiliikkujalle

Punajuuri on noussut viime vuosina urheiluravitsemuksen suosikiksi – ja syystä. Tämä tummanpunainen juures sisältää luontaisesti yhdisteitä,...

Alkuperäinen Ωmega7 – kotimainen ja tutkittu tyrniöljy limakalvojen, ihon ja silmien hyvinvointiin

Limakalvot ovat yksi kehon tärkeimmistä puolustusjärjestelmistä. Ne suojaavat meitä ulkoisilta ärsykkeiltä, ylläpitävät kudosten kosteustasapainoa ja osallistuvat...

Herätä keho hellästi – matcha lisää energiaa ja aktivoi aineenvaihduntaa

Jos kaipaat piristystä, mutta kahvi tekee olon levottomaksi tai uuvuttaa myöhemmin, on aika tutustua matchaan. Tämä...

Biomed Nattokinaasi NSK-SD® valittiin Vuoden 2026 terveystuotteeksi

Suomessa aamu alkaa monella kaurapuurolla – Japanissa vastaava perinneruoka on natto, fermentoiduista soijapavuista valmistettu klassikko. Nyt...

Ecolomega – ultratuoretta ja raikasta öljyä suoraan kalasta!

Mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon kalaöljyvalmistetta valittaessa, ja miksi olemme täysin vakuuttuneita, että Ecolomega täyttää nämä...

Kuitubuumi on täällä – fenuGUT on Vuoden 2026 SuperRuoka

Ravintokuidusta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan – eikä ihme. Suomeenkin rantautunut fibermaxxing-hyvinvointitrendi kannustaa lisäämään kuitujen määrää...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.