Joogaava nainen itseään taakse taivuttamassa

Mitä syödä treenin jälkeen? Nappaa tästä luonnolliset ratkaisut

Kirjoittaja: Hanna Jormanainen

 

Oleko kyllästynyt äklömakeisiin palkkareihin ja keinotekoisiin jauheisiin? Vaikka liikkumisesi taustalla ei olisikaan mitattavaa kilpasuoritusta vaan pitkäjänteisistä tavoitteista parhain, eli hyvä fyysinen olo, niin sekä satunnainen liikkuja, että aktiivitreenaajakin hyötyvät heti treenin perään nautitusta ravinnosta. Tällöin keho ei pääse menemään lihaksia kuluttavaan ns. kataboliseen tilaan.

Kun keho saa ravinteita rankan kuormituksen päätteeksi, palautuu se myös paremmin rasituksesta, jolloin myös seuraavana päivänä treeni kulkee hyvin. Pieni välipala treenin päätteeksi ehkäisee myös ruokaöverit myöhemmin.

Painonpudottajalle ja perusliikkujalle oikea ravitseva ruoka on se pilari, jonka varaan kannattaa rakentaa ja useiden lisäravinteiden syömiselle ei yleensä ole erityistä syytä. Myös totista urheilua harrastava pärjää pitkälle tavallisella ruualla, kunhan pitää huolen, että se on laadukasta. Lihaskuntotreenin jälkeen on hyvä nauttia jotain proteiinipitoista kuten vaikka kourallinen spirulina-puristeita. Kaupassa myytävien valmiiden palautusjuomien ja -patukoiden kohdalla on hyvä huomioida niiden sisältämä energiamäärä ja etteivät ne sisällä sokereita ja lisäaineita.

Voimaruoka 360 Wholefood -jauhe on monen liikkujan ravitseva ja helppokäyttöinen pelastus, sillä valmiiksi pakatut annospussit ovat näppäriä pitää päivittäin mukana treenikasissa ja käsilaukussa.
Vaniljan, suklaan tai kookoksen makuinen jauhe sekoittuu sellaisenaan veteen tai maitoon ja maistuu miedosti makealta. Jauhe sisältää laadukkaan hera- tai herneproteiinin lisäksi aimo annoksen muita ravintorikkaita ruokia kuten siemeniä, kookosmaitojauhetta, pähkinöitä ja kuituja jauhettuna ja se on makeutettu kevyesti stevialla. Yhdessä 50 g annoksessa on kaloreita noin 230, yli 20 g hyvin imeytyvää proteiinia ja loput hyviä rasvoja, kuituja ja mineraaleja. Tuote ei sisällä lisättyä sokeria, tai lisä- ja säilöntäaineita.

 

Alunperin julkaistu 6.5.2016 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa.

Miten valitsen laadukkaan ravintolisän?

Joko makeannälkään vihdoinkin löytyi apua?

Näitä luetaan

Natura Median ravintolisät: Suomessa valmistettua premium-laatua 100 % läpinäkyvästi

Kun valitset vaikkapa vitamiinin tai muun ravintolisän, tiedätkö todella, mistä sen raaka-aineet ovat peräisin? Pitkän linjan...

Kevätsiivous alkaa sisältä – näin suolihuuhtelu onnistuu

Keväisin pestään ikkunat, tuuletetaan matot ja järjestetään varastot. Kehon sisäpuoli jää silti helposti huomiotta, vaikka juuri...

Tukkoisuus kuriin – näin nenähuuhtelu auttaa

Tuhansia vuosia vanha käytäntö on palaamassa takaisin suomalaiskoteihin – eikä syyttä. Nenähuuhtelu nenäkannulla on yksinkertainen, mutta...

Kuivat tai vuotavat silmät – luonnolliset keinot, jotka toimivat

Silmävaivat ovat arkipäivää yhä useammalle – pitkät ajat näyttöpäätteiden äärellä ja kuivassa sisäilmassa tekevät tehtävänsä. Kyynelnesteen...

Punajuuresta voimaa uupuneelle ja arkiliikkujalle

Punajuuri on noussut viime vuosina urheiluravitsemuksen suosikiksi – ja syystä. Tämä tummanpunainen juures sisältää luontaisesti yhdisteitä,...

Alkuperäinen Ωmega7 – kotimainen ja tutkittu tyrniöljy limakalvojen, ihon ja silmien hyvinvointiin

Limakalvot ovat yksi kehon tärkeimmistä puolustusjärjestelmistä. Ne suojaavat meitä ulkoisilta ärsykkeiltä, ylläpitävät kudosten kosteustasapainoa ja osallistuvat...

Herätä keho hellästi – matcha lisää energiaa ja aktivoi aineenvaihduntaa

Jos kaipaat piristystä, mutta kahvi tekee olon levottomaksi tai uuvuttaa myöhemmin, on aika tutustua matchaan. Tämä...

Biomed Nattokinaasi NSK-SD® valittiin Vuoden 2026 terveystuotteeksi

Suomessa aamu alkaa monella kaurapuurolla – Japanissa vastaava perinneruoka on natto, fermentoiduista soijapavuista valmistettu klassikko. Nyt...

Ecolomega – ultratuoretta ja raikasta öljyä suoraan kalasta!

Mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon kalaöljyvalmistetta valittaessa, ja miksi olemme täysin vakuuttuneita, että Ecolomega täyttää nämä...

Kuitubuumi on täällä – fenuGUT on Vuoden 2026 SuperRuoka

Ravintokuidusta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan – eikä ihme. Suomeenkin rantautunut fibermaxxing-hyvinvointitrendi kannustaa lisäämään kuitujen määrää...

Ketoruokavalio ja rasvanpoltto – opas parempaan oloon

Entä jos nälkä ei enää hallitsisi päivääsi? Ketoruokavalio on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi päästä eroon jatkuvasta napostelusta...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.