Kimchinuudelien resepti Bionan kimchistä

Kimchinuudelit – helppo ja maukas arkiruoka kiireiselle

Kimchi on mausteinen kasvislisäke, joka muistuttaa hapankaalia. Se on kiinankaalipohjainen, mutta sen lisäksi siinä on valkokaalia, porkkanaa, retiisiä, sipulia, tomaattia, inkivääriä, paprikaa, chiliä ja valkosipulia. Kimchin kasvikset on fermentoitu, eli hapatettu, kuten hapankaalissa. Kimchin maku on miedosti tulinen ja mausteinen.

Tässä nopeasti valmistuva ruoka, jottei kesäpäiviä tarvitse kökkiä keittiössä!
Itse käytin tällä kertaa naudan ohuita, nopeasti kypsentyviä lihasuikaleita. Kasvisvaihtoehdon saa helposti esimerkiksi tofulla, vönerillä tai nyhtökauralla! Kimchiä voi syödä myös sellaisenaan lisukkeena tai pääruokana nuudelin tai riisin kanssa. Kimchi toimii myös mukavana potkuna salaatin joukossa! Yleisimmin se tarjotaan kuitenkin possun kanssa.

Tämä ruoka on nopeudessaan, helppoudessaan ja muuntautumiskyvyssään kiireisen (ja laiskan 🤪) helpotus! Parasta tässä kuitenkin on, että tämä on mausteisen ruoan hyvä ystävä. Mieheni totesi kimchiä ensimmäistä kertaa maistettuaan, että "Tää ei maistu ihan perinteiseltä kotiruualta, paljon hyvää makua, erilaista hyvällä tavalla". Olen samaa mieltä!

Kimchinuudelit

400 g mureaa naudanlihaa ohuina suikaleina (tai muuta proteiinin lähdettä)
tippa oliiviöljyä
1 prk Bionan kimchiä
(Heikkilän ruohosipulia)
King Soba riisinuudelia

1. Paista lihasuikaleet (tai muu raaka-aineesi) nopeasti pannulla öljyssä.
2. Lisää Kimchi, pyörittele lämpimäksi.
3. Nauti esim. riisinuudelin tai riisin kanssa. Ripottele päälle halutessasi mieleistäsi yrttiä tai ruohosipulia!

Kimchi sopii hyvin nuudelien lisukkeeksi

Tähän liittyvät tuotteet:

Vegaaniset laskiaispullat

Gluteeniton mustikka-jogurttijuustokakku

Näitä luetaan

Nautinnollinen kuplatee – trendijuoma, joka virkistää ja tukee ruoansulatusta

Kuplatee – helmeilevä, värikäs juoma, joka on valloittanut sosiaalisen median ja kahvilalistat ympäri maailmaa. Mutta mitä...

Helppo ja nopea gluteeniton omenapiirakka

Kauppiaan resepti helppoon, nopeaan ja gluteenittomaan omenapiirakkaan.

Muhkean mehevät, maidottomat ja vegaaniset jäätelökeksit

Ihanat jäätelökeksit sopivat maidottomaan ja vegaaniseen ruokavalioon. Voit myös valmistaa pelkkää cashewjäätelöä ja tarjota sen sellaisenaan. Valmistukseen...

Gluteenittomat vappuherkut

Perinteisistä vappuherkuista voi nauttia huolettomasti myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavat. Gluteenittomat munkit ja tippaleivät valmistuvat gluteenittomien jauhojen...

Kikherneresepti – helposti kasviproteiinia hummuksesta

Kikherne on hernekasveihin kuuluva palkokasvi, josta on helppoa ja edullista valmistaa erilaisia proteiinipitoisia kasvisruokia. Tiesitkö, että...

Gluteenittomat munkit

Mitäpä olisikaan vappu ilman munkkeja? Gluteenittomat vappumunkit valmistetaan gluteenittomilla jauhoilla, ja ne maistuvat taatusti yhtä maukkailta...

Gluteenittomat tippaleivät

Tippaleivät ovat perinteinen vappuherkku. Gluteeniton versio tippaleivistä onnistuu gluteenittomilla jauhoilla ja psylliumilla.

Ruokosokerista tehty sima

Vapun ykkösjuoma eli sima valmistuu kätevästi ruokosokerista. Katso herkullinen ja ennen kaikkea helppo resepti blogistamme ja...

Ravinteikas luuliemi höystää kätevästi keitot ja muhennokset ja kohottaa niiden ravintoarvon uusiin sfääreihin

Paleoliittiseen ruokavalion harrastajien keskuudesta laajaan suosioon ponnahtanut luuliemi ei suinkaan ole mikään uusi ilmiö, vaan perinteisen...

Hedelmäinen kookosmanna-tuorepuuro

Kookosmanna tuo uutta twistiä tuttuun tuorepuuroon. Kookosmannan makeuttama täyteläinen puuro tekee aamiaishetkestä luksusta, ja se pitää...

Proteiiniletut kookosmannakastikkeella

Proteiiniletut sopivat mainiosti hieman kiireettömiin aamuihin. Ne sopivat vaikkapa aamutreenin jälkeen nautittavaksi, sillä ruokaisat letut sisältävät...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.