Gluteeniton villiyrttipiirakka nokkosesta

Gluteeniton villiyrttipiirakka nokkosesta

Kevät tuo mukanaan ihanat villiyrtit, toki kaikenlaista käytettävää löytyy luonnosta läpi vuoden, mutta näin keväällä kaikki menee sekaisin vihreästä! Onneksi yksi kevään esimmäisistä villiyrteistä on helppo tunnistaa ja käyttää, joten se aika monen ulottuvilla. Nimittäin nokkonen. Keliaakikkomieheni mukaan tämä on paras gluteeniton suolainen piirakka jota hän on maistanut. Tuo kommentti taitaa kyllä kuulua aika usein meidän keittiössä uuden ohjeen myötä, joten siinä voi olla jotain puolueellista kantaa mukana... Mene ja tiedä! Tai siis: mene, tee ja maista itse!

Nokkosen tunnistamisesta on helppo aloittaa hortoilu!

Nokkosen lehdet on parhaimmillaan kasvukauden alussa pieninä lehtinä keväällä, mutta minä käytän niitä läpin kesän, sillä kun ensimmäiset lehdet käyttää ja leikkaa nokkospuskan alas, ehtii ne kasvamaan pariinkin kertaan uudestaan kesän aikana! Lopputuloksena pieniä meheviä lehtiä löytyy vielä syksylläkin käytettäväksi. Eli kunhan ne muistaa aina leikata matalaksi niin on aina sopivia kasvukauden alussa olevia lehtiä tarjolla. Jos nokkosia ei löydy käytettäväksi, niin tämän ohjeen mukaan ne voi vaihtaa myös pinaattiin. Pohjana tässä on luotto-ohjeeni joka on myös älyhelppo tehdä!

 Gluteenittomaan piirakkaan tarvitset:

Täyte

  • 1 dl keittämätöntä riisiä
  • n. 2 litraa tuoreita nokkosen tai pinaatin lehtiä
  • 1 sipulia
  • 200 g ricottajuustoa
  • 100 g juustoraastetta oman maun mukaan
  • noin desi tuoreita yrttejä oman maun mukaan, itse käytin basilikaa
  • 1 kananmuna
  • 1 dl kermaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl viherpippuria

Leivo piirakka näin:

  1. Keitä riisit kypsiksi paketin ohjeen mukaan. 
  2. Huuhtele nokkosen lehdet, laita ne noin minuutiksi kiehuvaan veteen ja siitä suoraan kylmään veteen jäähtymään.
  3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirakka vuoka.
  4. Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään.
  5. Lisää nesteet, sekoita tasaiseksi ja painele sitten piirakkavuokaan. Paista pohjaa 10 min uunissa ja valmista sillä välin täyte. 
  6. Pilko sipulit ja paista ne pannulla, lisää nokkoset.
  7. Sekoita ricotta, juustoraaste, yrtit, riisi sekä muna sekaisin, lisää sipulit ja nokkoset, sekoita ja mausta. 
  8. Lisää täyte esipasitetun pohjan päälle ja paista vielä noin 40 min, niin että piirakka on kauniin ruskean värinen. Jäähdytä ja nauti.

Tähän liittyvät tuotteet:

Gluteeniton mutakakku

Mansikka-basilika-chia-pudding (2 annosta)

Näitä luetaan

Nautinnollinen kuplatee – trendijuoma, joka virkistää ja tukee ruoansulatusta

Kuplatee – helmeilevä, värikäs juoma, joka on valloittanut sosiaalisen median ja kahvilalistat ympäri maailmaa. Mutta mitä...

Helppo ja nopea gluteeniton omenapiirakka

Kauppiaan resepti helppoon, nopeaan ja gluteenittomaan omenapiirakkaan.

Muhkean mehevät, maidottomat ja vegaaniset jäätelökeksit

Ihanat jäätelökeksit sopivat maidottomaan ja vegaaniseen ruokavalioon. Voit myös valmistaa pelkkää cashewjäätelöä ja tarjota sen sellaisenaan. Valmistukseen...

Gluteenittomat vappuherkut

Perinteisistä vappuherkuista voi nauttia huolettomasti myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavat. Gluteenittomat munkit ja tippaleivät valmistuvat gluteenittomien jauhojen...

Kikherneresepti – helposti kasviproteiinia hummuksesta

Kikherne on hernekasveihin kuuluva palkokasvi, josta on helppoa ja edullista valmistaa erilaisia proteiinipitoisia kasvisruokia. Tiesitkö, että...

Gluteenittomat munkit

Mitäpä olisikaan vappu ilman munkkeja? Gluteenittomat vappumunkit valmistetaan gluteenittomilla jauhoilla, ja ne maistuvat taatusti yhtä maukkailta...

Gluteenittomat tippaleivät

Tippaleivät ovat perinteinen vappuherkku. Gluteeniton versio tippaleivistä onnistuu gluteenittomilla jauhoilla ja psylliumilla.

Ruokosokerista tehty sima

Vapun ykkösjuoma eli sima valmistuu kätevästi ruokosokerista. Katso herkullinen ja ennen kaikkea helppo resepti blogistamme ja...

Ravinteikas luuliemi höystää kätevästi keitot ja muhennokset ja kohottaa niiden ravintoarvon uusiin sfääreihin

Paleoliittiseen ruokavalion harrastajien keskuudesta laajaan suosioon ponnahtanut luuliemi ei suinkaan ole mikään uusi ilmiö, vaan perinteisen...

Hedelmäinen kookosmanna-tuorepuuro

Kookosmanna tuo uutta twistiä tuttuun tuorepuuroon. Kookosmannan makeuttama täyteläinen puuro tekee aamiaishetkestä luksusta, ja se pitää...

Proteiiniletut kookosmannakastikkeella

Proteiiniletut sopivat mainiosti hieman kiireettömiin aamuihin. Ne sopivat vaikkapa aamutreenin jälkeen nautittavaksi, sillä ruokaisat letut sisältävät...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.