Viisi vinkkiä raudan imeytymisen tehostamiseksi

Viisi vinkkiä raudan imeytymisen tehostamiseksi

Maailman terveysjärjestön eli WHO:n mukaan peräti 30 % ihmisistä kärsii raudanpuutteesta. Vaikka ruoasta saisikin reippaasti rautaa, on sen imeytyminen usein haasteellista. Näillä vinkeillä saat raudan imeytymään!

Rauta on ihmiselle välttämätöntä. Se toimii punasolujen hemoglobiinin happea sitovana osasena. Ruoassa on rautaa kahdessa muodossa: eläinperäisissä elintarvikkeissa on paremmin imeytyvää hemirautaa ja kasviperäisissä puolestaan heikommin hyödynnettävää nonhemirautaa. Hyviä raudanlähteitä ovat esimerkiksi maksa, punainen liha, tonnikala, kananmuna ja kasvikunnan antimista esimerkiksi täysjyväviljatuotteet, tofu, pähkinät, siemenet, nokkonen, linssit, pavut ja pinaatti.

Ihmiskeho ei kykene tuottamaan itse rautaa vaan sitä on saatava ravinnosta. Saantia voi täydentää ravintolisillä, joiden joukosta on tärkeää valita mahdollisimman hyvin imeytyvä versio.

Raudanpuutteesta voi kärsiä monesta syystä: joskus ongelmana on liian vähäinen saanti, toisinaan heikko imeytyminen (esimerkiksi suolistohaasteiden tai vaikkapa keliakian vuoksi) ja joskus taas lisääntynyt raudantarve (esimerkiksi runsaiden kuukautisten, kuparikierukan, kovan fyysisen rasituksen, raskauden tai imetyksen vuoksi).

Kuinka paljon rautaa pitäisi saada päivässä? 

Ravitsemussuositusten mukaan hedelmällisessä iässä olevien naisten tulisi saada rautaa 15 mg päivässä. Iäkkäämmillä naisilla, miehillä ja 6–9-vuotiailla lapsilla saantisuositus on tätä alhaisempi: 9 mg päivässä. 10–13-vuotiailla lapsilla suositus on 11 mg päivässä, samoin 14–17-vuotiailla pojilla. 14–17-vuotiaiden tyttöjen tulisi suositusten mukaan saada rautaa 15 mg päivässä.

Miksi raudan riittävä saanti ja hyvä imeytyminen on tärkeää?

Rauta on ihmiskeholle täysin välttämätön hivenaine. Se osallistuu esimerkiksi immuunijärjestelmän toimintaan ja energiantuotantoon. Raudan keskeisimpiin tehtäviin lukeutuu myös hapen kuljettaminen sydämeen ja muihin tärkeisiin elimiin.

Raudanpuute oireilee yksilöllisesti ja monin tavoin: esimerkiksi väsymyksenä, heikotuksena, huimauksena, kalpeutena, keskittymis- ja muistiongelmina, paleluna, hengenahdistuksena ja tykytyksinä. Raudanpuute on myös anemian yleisin syy.

Viisi vinkkiä parempaan raudan imeytymiseen

  • Ota rautasi yhdessä C-vitamiinipitoisten antimien kanssa. C-vitamiini auttaa muuntamaan kasviperäisistä tuotteista saatavaa nonhemirautaa tehokkaammin hyödynnettävään muotoon. Siksi C-vitamiini tehostaakin raudan imeytymistä.
  • Vältä raudan imeytymistä heikentäviä yhdisteitä nautittuna yhtä aikaa raudan kanssa. Esimerkiksi viljojen ja pähkinöiden fytaatit sekä pinaatin ja punajuurten oksalaatit vaikuttavat heikentävästi raudan imeytymiseen. Tämän vuoksi moni ottaakin rautapitoisen ravintolisänsä erillään muusta ruoasta. Haasteena on se, että tyhjempään vatsaan nautittuna rautavalmiste saattaa aiheuttaa vatsanväänteitä.
  • Valurautapannu kunniaan! Toisinaan vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia: valurautapannusta voi vapautua ruokaan pieni määrä rautaa (vaikka selvää onkin, että päivittäistä raudantarvetta ei tällä keinolla pysty täyttämään).
  • Vältä kahvin, teen, maitotuotteiden sekä kalsiumia sisältävien ravintolisien käyttöä rautapitoista ruokaa syödessäsi. Kaikki edellämainitut heikentävät raudan imeytymistä.
  • Unohda edellä mainittu kikkailu ja valitse Nordaid-sarjan Rautasuihke, joka imeytyy suoraan suun limakalvoilta. Nordaid-rautasuihke on ylivertaisesti imeytyvä ja todella toimiva valinta rauta-arvojen kohottamiseen. Koska Nordaidin Rautasuihke imeytyy suoraan suun limakalvoilta (eli sen imeytymisreitti on eri kuin ruoan tai esimerkiksi tabletti- tai kapselimuotoisten ravintolisien) eikä sitä käytettäessä tarvitse taktikoida kello kaulassa tai rajoittaa minkään ruoka-aineiden nauttimista. 

Nordaid Rautasuihke on varma valinta: parempi imeytyminen, enemmän hyötyä! 

Monet ravintolisät aiheuttavat vatsanväänteitä, jotka johtuvat usein puutteellisesta imeytymisestä. Imeytyvyydeltään ylivertainen, suuhun suihkittava Nordaidin Rautasuihke on vatsaystävällinen valinta, sillä se imeytyy suoraan suun limakalvolta suoraan verenkiertoon eikä se rasita lainkaan ruoansulatuselimistöä.

Vegaanisena, gluteenittomana, laktoosittomana ja lisäaineettomana Nordaid Rautasuihke sopii kaikille. Se on tehokas ja turvallinen valinta myös raskaus- ja imetysaikana käytettäväksi. Muihin markkinoilla oleviin rautasuihkeisiin verrattuna Nordaid-sarjan Rautasuihke on kustannustehokas valinta – yksi suihkepullollinen riittää peräti sadan päivän ajan!

Testaa ja totea teho ihan itse ja osta Nordaid Rautasuihke omaksesi tästä!

Tähän liittyvät tuotteet:

C-vitamiinin terveyshyödyt tehokkaasti kehon käyttöön

Reishin ja pakurin hyödyt terveyden tueksi - nyt helposti ja herkullisesti!

Näitä luetaan

Kolmen viikon testi paljastaa: curaMIN helpottaa nivelvaivoja, 93 % testaajista raportoi selkeitä parannuksia
Sekä kliiniset kaksoissokkotutkimukset että biohakkereista koostuvan testiryhmän käyttökokemukset todistavat kiistattomasti Harmonia curaMINinin...
Geenitestauksen hyödyt stressinhallinnassa
Stressi on luonnollinen kehon ja mielen reaktio, joka käynnistyy tilanteissa,...
Kombucha – Parempi vaihtoehto perinteisille virvoitusjuomille
Se tunne, kun siemaiset kylmää virvoitusjuomaa kuumana kesäpäivänä tai saunan...
Monipuolinen magnesium – Löydä itsellesi sopivin!
Mitä on magnesium – ja mitä hyötyä sen nauttimisesta on?
Voita uupumus ja vahvista vastustuskykyä: Biohakkerin vinkit stressinhallintaan ja resilienssin kehittämiseen
Lue tästä jutusta biohakkeri & tietokirjailija Olli Sovijärven konkreettisia neuvoja stressinhallintaan, uupumuksesta...
Mihin lisäravinteita tarvitaan?
Mihin lisäravinteita tarvitaan ja mitkä ovat liikkujan kannalta tärkeimmät urheiluravinteet?
Luonnollinen apu positiivisempaan mielialaan
Natura Median Safran-kapselit on valmistettu Suomessa, ja ne sisältävät ainoana vaikuttavana aineenaan...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.