Kannullinen vihreää juomaa

Tämä "ihmelevä" nujertaa krapulan

Näin pikkujoulukauden ollessa jo täydessä vauhdissa on aika ottaa chlorella käyttöön, mikäli haluaa välttää juhlien jälkeisen päivän päänsäryt. Tässä on pari vaihtoehtoa kehon myrkkyjä ja raskasmetalleja voimakkaasti sitovan chlorellan nauttimiseen.

Ohje dagen efterin välttämiseksi kuuluu seuraavasti:

Sekoita 0,5-2 teelusikallista chlorella-jauhetta veden joukkoon ja purista joukkoon yhden sitruunan mehu. Maku voi olla tottumattomalle hyvinkin merellinen, joten kiinnitä huomiota, että valitset mahdollisimman raikkaan makuisen levälajikkeen kuten Voimaruuan chlorella-jauheen. Mikäli leväshotti ei sittenkään ole juttusi, voit nauttia chlorellasi puristeina tai pyöräytä jauhetta smoothien joukkoon. Tässä on resepti herkulliseen smoothieen:

Raikkaamman aamun -smoothie

(1-2 annosta)
  • 4 dl tuoretta ananasta paloina
  • 2 dl kookos- tai cashewmaitoa
  • 1 vihreä omena
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 cm inkivääriä
  • puolikas banaani tai 1 rkl hunajaa makeutukseen
  • 1-2 tl Voimaruoka chlorella-jauhetta

Kaada kaikki aineet blenderiin ja sekoita. 

 

Alunperin julkaistu 20.11.2015 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa. 

Miten ravinto vaikuttaa mieleesi

15 vinkkiä flunssan hoitoon

Näitä luetaan

LihasTeho Magnesiumvoide selättää krampit ja jumit

Kesä on aktiivisen elämän aikaa. Päivät täyttyvät pihatöistä, mökkipuuhista, kävelyistä, pyöräretkistä ja toisinaan myös urheilusta tai...

Liposomaaliset vitamiinit vievät imeytymisen uudelle tasolle

Olet ehkä huomannut sen itsekin: vitamiinipurkki tyhjenee, mutta olo pysyy lähes samana. Syy ei välttämättä ole...

Valkosipuli lisäravinteena – hyödyt sydämelle, vastustuskyvylle ja aivoille

Valkosipuli on kulkenut kansanlääkinnän mukana läpi vuosisatojen — harvasta kasvista on yhtä paljon tarinoita. Siinä on...

Omega-11 – unohdettu rasvahappo, joka mullistaa kalaöljyn hyödyt

Kun puhutaan kalaöljystä, keskustelu pyörii lähes aina omega-3-rasvahappojen – EPA:n ja DHA:n – ympärillä. Se on...

Vuoden rohdoskasvi – salviasta tukea vaihdevuosiin, muistiin ja mielialaan

Salvian nimi tulee latinan sanoista salvare ja salvus, jotka tarkoittavat pelastamista ja terveyttä — samasta juuresta on...

Karin Havupuu-uutejuoma – miltä se maistuu ja miten sitä käytetään?

Karin Havupuu-uutejuoma on suomalaisen metsän makuinen juoma ja osa Pinena-tuoteperhettä. Se valmistetaan nuoren luomumännyn kuoresta ja...

Sileämpi iho ja sisäistä hehkua – Koe aloe veran voima!

Aloe vera -kasvin lehtien sisällä on hyytelömäistä ainetta, jota on käytetty ihonhoitoon jo vuosituhansia. Tiesitkö, että...

Dexal Pure Hydration urheilujuomasta raikasta tukea treeniin

Dexal Pure Hydration on kaloriton ja sokeriton urheilujuoma, joka auttaa korvaamaan suorituksen aikana menetetyt tärkeimmät elektrolyytit,...

VLCD-dieetti tutuksi – miten ateriankorvikkeet toimivat arjessa?

VLCD-ateriankorvikkeet herättävät vahvoja reaktioita – toisille ne ovat tehokkain työkalu painonhallintaan, toisille pelkkä sana "dieetti" nostaa...

Fibermaxxing arjessa – lisää kuitua, vähemmän napostelua

Entä jos aamun turvotus, iltapäivän väsymys ja nopeasti palaava nälkä johtuvat kaikki samasta asiasta? Kuidun vaikutukset...

Elektrolyytti & Kreatiini – ykkösvalinta nesteytykseen ja parempaan suorituskykyyn

Hyvä nesteytys on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten keho jaksaa tuottaa...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.