Saksanpähkinöitä

Glutationia ravintolisänä

Glutationia ei ole vielä ollut laajalti saatavilla sellaisenaan ravintolisänä, eikä siitä ole hirvittävästi puhuttukaan esimerkiksi medioissa. Jonkin verran on ollut puhetta alfalipoiinihaposta ja siitä, että sen syönti lisäravinteena auttaa lisäämään glutationin tuotantoa aivoissa. Lisäksi glutationin määrää soluissa on kehotettu tehostamaan nauttimalla sen rakennusaineita, eli C-vitamiinia, seleeniä ja glutamiinia. Myös glutationia sisältäviä ruokia on suositeltu syömään, vaikkakin usein tässä yhteydessä myös muistutetaan, että mahdollisesti ruoka-aineiden sisältämän glutationin imeytyminen ei välttämättä ole riittävää tarpeeseen nähden.

Glutationin lähteinä toimivat mm. tuoreet ja pakastetut hedelmät ja vihannekset. Vihanneksista nostamisen arvoisia ovat kaalit sekä avokado. Hyviä lähteitä löytyy myös pähkinöistä, parhaimpana saksanpähkinä. Pähkinä tulee nauttia sellaisenaan, ei missään vaiheessa kuumennettuna.

Mitä glutationi sitten on?

Glutationi on aminohappojen yhdistelmä. Glutationi rakentuu glutamiinihaposta, kysteiinista ja glysiinista. Glutationi toimii sekä antioksidanttina, eli hapettumista estävänä aineena sekä kehon puhdistumisen osana. Lisäravinteena se on monipuolinen juurikin näissä kahdessa tehtävässä, eli antioksidanttina ja detoksifikaation osana ja näiden kautta se on yksi maksan suoja-aine ja toimii apuna maksan toimintahäiriöissä.

Nyt glutationista on lanseerattu ensimmäinen suomalainen glutationivalmiste! Puhdas+ Caps Glutationi on markkinoiden ensimmäinen vahva glutationivalmiste ja sen annostus onkin vain yksi kapseli päivässä. Puhdas+ Glutationi on valmistettu fermentoimalla kasveista ja se on vegekapselissa, joten tuote sopii myös kasvissyöjille. Puhdas+ ei käytä missään tuotteissaan lisäaineita, väriaineita tai muuta ylimääräistä ainesosaa. Voit lukea glutationista enemmän täältä.

 

Alunperin julkaistu 21.10.2014 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa. 

Reilua kahvia

Kookosöljy - tuo ihanan monipuolinen ”ihmerasva”

Näitä luetaan

LihasTeho Magnesiumvoide selättää krampit ja jumit

Kesä on aktiivisen elämän aikaa. Päivät täyttyvät pihatöistä, mökkipuuhista, kävelyistä, pyöräretkistä ja toisinaan myös urheilusta tai...

Liposomaaliset vitamiinit vievät imeytymisen uudelle tasolle

Olet ehkä huomannut sen itsekin: vitamiinipurkki tyhjenee, mutta olo pysyy lähes samana. Syy ei välttämättä ole...

Valkosipuli lisäravinteena – hyödyt sydämelle, vastustuskyvylle ja aivoille

Valkosipuli on kulkenut kansanlääkinnän mukana läpi vuosisatojen — harvasta kasvista on yhtä paljon tarinoita. Siinä on...

Omega-11 – unohdettu rasvahappo, joka mullistaa kalaöljyn hyödyt

Kun puhutaan kalaöljystä, keskustelu pyörii lähes aina omega-3-rasvahappojen – EPA:n ja DHA:n – ympärillä. Se on...

Vuoden rohdoskasvi – salviasta tukea vaihdevuosiin, muistiin ja mielialaan

Salvian nimi tulee latinan sanoista salvare ja salvus, jotka tarkoittavat pelastamista ja terveyttä — samasta juuresta on...

Karin Havupuu-uutejuoma – miltä se maistuu ja miten sitä käytetään?

Karin Havupuu-uutejuoma on suomalaisen metsän makuinen juoma ja osa Pinena-tuoteperhettä. Se valmistetaan nuoren luomumännyn kuoresta ja...

Sileämpi iho ja sisäistä hehkua – Koe aloe veran voima!

Aloe vera -kasvin lehtien sisällä on hyytelömäistä ainetta, jota on käytetty ihonhoitoon jo vuosituhansia. Tiesitkö, että...

Dexal Pure Hydration urheilujuomasta raikasta tukea treeniin

Dexal Pure Hydration on kaloriton ja sokeriton urheilujuoma, joka auttaa korvaamaan suorituksen aikana menetetyt tärkeimmät elektrolyytit,...

VLCD-dieetti tutuksi – miten ateriankorvikkeet toimivat arjessa?

VLCD-ateriankorvikkeet herättävät vahvoja reaktioita – toisille ne ovat tehokkain työkalu painonhallintaan, toisille pelkkä sana "dieetti" nostaa...

Fibermaxxing arjessa – lisää kuitua, vähemmän napostelua

Entä jos aamun turvotus, iltapäivän väsymys ja nopeasti palaava nälkä johtuvat kaikki samasta asiasta? Kuidun vaikutukset...

Elektrolyytti & Kreatiini – ykkösvalinta nesteytykseen ja parempaan suorituskykyyn

Hyvä nesteytys on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten keho jaksaa tuottaa...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.