kvinoaa

9 hyvää syytä herkutella kvinoalla

Kvinoa, kinua, quinoa

Kvinoa, kinua tai quinoa on jyvämäinen viljelykasvi, jota on viljelty Etelä-Amerikassa jo vuosituhansien ajan. Tänä vuonna vietetään kvinoan teemavuotta, jotta ravinteikkaan kasvin hyödyt tunnettaisiin paremmin muuallakin maailmassa. Lue alta syyt, miksi sinunkin kannattaa tutustua kvinoaan!

 

1. Kvinoa on hyvänmakuista

Kvinoan makua luonnehditaan yleensä miedon pähkinäiseksi. Vaikka makuasioista on turha kiistellä, kvinoan on huomattu maistuvan jopa kriittisimmille ruokailijoille eli lapsille. Kvinoasiemenen päällä kasvaa luontaisesti kitkeränmakuista saponiinia. Muistathan siis huuhtoa kvinoat varmuuden vuoksi ennen käyttöä, jotta mahdolliset saponiinijäämät häviävät.

2. Kvinoalla on uskomaton ravintoainepitoisuus

Kvinoa sisältää paljon enemmän proteiinia kuin kilpailijansa riisi, kaura, ohra tai maissi. Kvinoasta saa vitamiineja, kolesterolitonta kasviöljyä, fosforia, magnesiumia, rautaa, sinkkiä ja kalsiumia. Kvinoa sisältää myös kaikki välttämättömät aminohapot oikeassa suhteessa! 

3. Kvinoasta voi kokata monipuolista ruokaa

Kvinoaa voi tarjota lisukkeena ja esimerkiksi salaatin tai keiton joukossa. Kvinoasta on helppo valmistaa risottomaista ruokaa tai puuroa, joka pitää pitkään kylläisenä. Kvinoajauhoista voidaan leipoa makeita ja suolaisia leipomuksia ja kvinoaa voidaan myös idättää. Kvinoaa voi nauttia sekä kylmänä että lämpimänä.

4. Kvinoa on luontaisesti gluteeniton ja laktoositon

Kvinoaa voi syödä huoletta, vaikka sairastaisi keliakiaa tai laktoosi-intoleranssia.

5. Kvinoa kasvaa monenlaisessa ympäristössä

Kvinoa pärjää sekä Andien vuoristossa että alavammilla mailla. Lajikkeesta riippuen kvinoa pystyy kasvamaan sekä -4 asteen kylmyydessä että 35 asteen helteessä. Kvinoa kestää myös lämpötilan vaihtelua.

6. Kvinoa kestää kuivuutta

Kvinoa ei tarvitse kasvaakseen juurikaan vettä, joten siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta.

7. Kvinoa on ihanteellista ruokaa urheilijalle

Erityisesti juuri aminohappojen ansiosta kvinoapainotteinen ruokavalio edistää kestävyyttä ja suorituskykyä. Myös liikuntasuorituksesta palautuminen on nopeampaa.

8. NASA:kin suosittelee

Nasan tutkijat selvittivät 90-luvulla, että kvinoa on paras mahdollinen ruoka-aine mukaan otettavaksi pitkille avaruuslennoille.

9. Kvinoa on mahdollisuus

Kvinoan arvellaan tulevaisuudessa olevan suuri apu ruokaturvassa sekä taistelussa köyhyyttä ja nälänhätää vastaan. Kvinoan viljely tukee myös luonnon monimuotoisuutta.

 

Alunperin julkaistu 11.11.2013 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa. 

Hei, nyt idätetään

Kvinoan historia

Näitä luetaan

B-vitamiinin muoto ratkaisee – mitä hyvästä B-kompleksista kannattaa etsiä?

B-vitamiinivalmisteita on hyllyt täynnä, ja ne näyttävät päältä päin samanlaisilta. Erot ovat purkin sisällä: missä muodossa...

Shilajit – mitä se on ja miksi siitä puhutaan nyt kaikkialla?

Musta, tahmea vuoristopihka on noussut hyvinvointimaailman puheenaiheeksi. Kokosimme yhteen, mitä shilajit on, mihin sitä käytetään, mistä...

Koivumetsän aarre – pakurin yhteys vastustuskykyyn ja suolistoon

Koivun kyljessä kasvava musta pakuri on keitetty juomaksi Suomessa jo vuosisatoja. Kokosimme yhteen sen historian, mitä...

Bodyflex-sarja nivelille – näin löydät itsellesi sopivan tuotteen

Bodyflex-sarjassa on yksitoista suomalaista niveltuotetta: kollageeneja, glukosamiineja, boswellia ja yhdistelmiä. Kokosimme ne yhteen, jotta löydät helpommin...

Pohjolan omega-3 – camelinaöljy on nyt keittiön kiinnostavin pullo

Mitä yhteistä on vegaanisella omega-3-lähteellä, lämpöä kestävällä ruokaöljyllä ja illan hemmotteluhetkellä? Vastaus on camelina, kullankeltainen Suomessakin...

Lääkekaapista hyvinvointitrendiksi – mitä NAC oikeasti tekee?

Kalenteri on täynnä, kahvi jäähtyy pöydällä ja keskittyminen katkeilee hyvistä yöunista huolimatta. Vastaus voi löytyä solujen...

Ginseng – Aasian arvostettu voimajuuri elinvoimaan ja kestävyyteen

Ginseng on yksi Aasian arvostetuimmista rohdoskasveista, jonka käyttöperinteet ulottuvat tuhansien vuosien taakse. Vaikka se tunnetaan erityisesti...

Luuliemijauhe – muinainen superfood kollageenin luonnollisena lähteenä

Luuliemi on vanha ruokaperinne, joka on noussut uudelleen kiinnostuksen kohteeksi erityisesti kollageenin ja sen sisältämien aminohappojen...

Mikronisoitu kreatiini – kun kaipaat tehoa treeneihin

Kreatiini on yksi tutkituimmista urheilulisäravinteista, joka tukee lyhyiden ja intensiivisten suoritusten tehoa. Se onkin tuttu monelle...

Gelée Royale on kuningatarmehiläisen superravintoa

Mehiläiset ovat luonnon pikku ahertajia, joiden merkitys ihmiselle ja ekosysteemille on korvaamaton. Ne turvaavat ruoantuotantomme ja...

Pii ei ole vain kauneusravinne – terveyshyödyt päästä varpaisiin

Pii tunnetaan etenkin kauneusravinteena, mutta sen hyödyt ulottuvat paljon laajemmalle. Erityisen kiinnostava se on vatsan ja...

1 kommentti

Hei Minulle tuttu kvinoa , jota käytin usein . Olin jo melkeinunohtanut sen, kun simiini sattui netissä piykä kirjoitus , jonka luin. Kertoja olikäyttänyt sitä pitkään , juuri sen sisktämien aminohappojen takia .Itse sairasti kilpirauhasen vajaatoimintaa. Ilmeisesti juuri nämä aminohapot olivat auttaneet päivittäiseen oloonja energisyyteen . Noin 3 kk. käytönjälkeen huomasi sen tehon itsessään.
Nyt kun taas itsekin löysin uudestaan tämän , nin juuri aminohappojen täkia se tulee jatkuvaan kyttöön meidän taloudessa. Nämä 9 aminohappoa kvinoassa sen meille tarjoaa , joita elimistömme ei pysty tuottamaan .

Marja Suomalainen

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.