Bambupillit sopivat erinomaisesti Zero waste -elämäntapaan

ZERO WASTE -elämäntapa, mitä se on?

Ilmastonmuutos ja Zero waste- ideologia liittyvät vahvasti toisiinsa. Kestävämmät kulutustottumukset ovat yksi keino pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja tähän pyritään Zero waste elämäntavalla. Toiselta nimitykseltään sitä voidaan kutsua nollahukkaelämäksi tai jätteettömäksi elämäntavaksi. Jätteeksi voidaan määritellä kaikki se, mitä ei voida kierrättää. Nykyiset kulutustottumuksemme eivät ole kestävällä tasolla ja tavallisessa kahden hengen kotitaloudessakin syntyy jätettä mittavat määrät. Voit haastaa itsesi ja seurata jätteenkulutustasi esimerkiksi kuukauden ajan. Tämän jälkeen voit tarkastella, mikä oli välttämätöntä ja mikä turhaa jätettä? Jätettä kun syntyy ihan tavallisista arkipäivän askareista ja pienillä teoilla voidaan saada aikaan suuri muutos.

Kestävä hedelmäpussi sopii erinomaisesti Zero waste -elämäntapaan

Zero waste -elämäntyyliä ohjaa viiden K:n sääntö (englanniksi 5R):

  1. Kieltäydy
  2. Karsi
  3. Käytä uudelleen
  4. Kierrätä
  5. Kompostoi.

Zero waste -arki koostuu pienistä muutoksista

Zero waste -elämäntavan ja arjen voisi ensivaikutelmaltaan kuvitella olevan aikaavievää, vaikeaa ja kallista. On totta, että jätteiden ja roskien lajitteluun kuluu enemmän aikaa kuin että laittaisi kaikki roskat samaan koriin. Zero wasten pääpaino ei kuitenkaan ole kierrättämisessä, vaikka sekin nähdään ns. viimeisenä vaihtoehtona. Idea on, että jätteen määrä pyritään minimoimaan mahdollisimman pieneksi. Tarvitseeko sinun todella käyttää talouspaperia keittiössä kestävien pyyhkeiden sijasta? Onko kaupasta pakko ostaa yksittäispakattuja jogurttipurkkeja yhden suuren pakkauksen sijasta? Voi tuntua aluksi hurjalta ajatella vaihtavansa pumpuli- ja vanulaput uudelleenkäytettäviin kestolappuihin tai kuukautissiteet kuukuppiin. Ajan myötä uusista tavoista muodostuu kuitenkin rutiineja, jotka ovat pian osa normaalia arkea. Elämisen hintakin on suhteellista. Tulet ehkä ostaneeksi tietyissä määrin kalliimpia tuotteita, mutta huomattavasti pitkäikäisempiä ja kestävämpiä sekä paljon vähemmän. Tuotteiden hankkimista voikin ajatella lähinnä investointina omaan kestävämpään arkeen. Hankit itsellesi vain ne tavarat, jotka tuovat sinulle oikeasti iloa ja joita tulet käyttämään vielä pitkään.

Pikamuodin ihannointi ei ole enää "in"

Onneksi yhteiskunnan ihanteet ja asenteet muuttuvat kestävämpään suuntaan, eikä pikamuodin ja kulutustavaran ihannointi ole enää "in". Trendikkäämpää on suosia kestäviä kotimaisia tuotteita, jotka kestävät parhaimmillaan koko eliniän. Muutos kaiken enemmän ja suuremman tavoittelusta alkaa pikkuhiljaa väistyä siihen, että pyritään elämään mahdollisimman yksinkertaisesti. Erilaiset trendiaatteet, kuten minimalismi ovat antaneet hyvän sysäyksen Zero waste -elämäntyyliin. Ihmiset ovat paljon tietoisempia omasta kulutuksestaan ja sen vaikutuksesta ympäristöön. On huomattu, että onnellisuus ei synny uusien tavaroiden hankinnasta, vaan ihan muista asioista.

Zero wastessa minimoidaan kierrättämättömän muovijätteen määrä

Zero wasten keskeisiä asioita on erityisesti kierrättämättömän muovijätteen minimointi. Tiesitkö, että esimerkiksi biopussit eivät oikeasti maadu? Muovin maatumiseen menee pahimmillaan tuhansia vuosia, joten käytännössä kaikki tähän menneessä valmistettu muovi on vielä olemassa jossakin. Tämä jos mikä kuulostaa melko hurjalta. Muovijätteen minimointi kuulostaa hankalalta, koska yhteiskuntamme on rakennettu vahvasti muovin hyödyntämisen ympärille. Materiaalina se on kevyt, hygieeninen ja helppo, joten siksi se on vahvasti käytössä elintarviketeollisuudessa. Onneksi kuitenkin jo pienellä vaivannäöllä, saat minimoitua sitä huomattavasti. Tarve ja tarkoitus ei ole olla 100-prosenttisen muoviton, vaan kuluttaa muovia fiksusti. Helpot muutokset alkavat kaupassakäynnistä ja tavallisista arjen valinnoista. Hedelmät voi ihan hyvin ostaa ilman pussiakin tai pakata kestävään kankaiseen hedelmäpussiin. Juomapillien tilalle löytyy bambuisia- ja metallisia versioita ja kahvin voi napata mukaan omaan takeaway-mukiin. Eväiden kuljetukseen soveltuvat lasiset eväsrasiat ja mehiläisvahakääreet. Kuukautiskuppi on osa jokaisen modernin naisen hygieniavarastoa. Jos haluat lukea lisää muoviroskan vähentämisestä, löydät siitä lisää juttua täällä.

Bambupilleillä hörpit helposti vaikka smoothieita

Hetkinen-kosmetiikka pakataan puupurkkeihin

Erityisesti kosmetiikka-alalla pyörii valtavasti muoviin pakattuja tuotteita, joista syntyy paljon jätettä. Onneksi kehitystä on nähtävissä ja esimerkiksi suomalainen Hetkinen on tuonut markkinoille luonnollisen kosmetiikkasarjan. Tuotteiden pakkausmateriaaleissa ei ole käytetty muovia, vaan Suomen luonnosta peräisin olevaa puuta. Nämä menevät Zero waste -kategoriaan hyvin myös siksi, että purkit siirtyvät ulkonäkönsä puolesta varmasti uusiokäyttöön. Valikoimasta löytyy jo nyt laajasti vartalorasvoja, huulivoiteita ja deodorantteja. Tuotteiden tuoksusta tulee mieleen suomalainen metsä.

Muitakin vastaavia valmistajia jo löytyy, esimerkiksi Ilona Luonkos-sarja, jossa tuotteet on pakattu biohajoavaan kartonkiin. Sinä voit kuluttajana vaikuttaa paljolti siihen, mihin suuntaan olemme menossa. Kuluttaja äänestää lompakollaan, ja yksittäiselläkin ostoksella on merkitystä. Kulutuspäätöksilläsi viestit yrityksille mieltymyksistäsi ja arvoistasi sekä siitä, millaisia tuotteita toivot saavasti myös jatkossa.

Hetkinen-kosmetiikka on suomalaista Zero waste -kosmetiikkaa

Käytä tavarat loppuun, hanki vasta sitten uusia tilalle

Mielestäni tärkeä pointti Zero waste -elämäntyyliin siirtymisessä on, että jo olemassa olevia tavaroita ei kannata heittää pois vain sen vuoksi, että ne sisältävät vaikkapa muovia. Järkevämpää on käyttää tavarat ensin loppuun ja vasta uusia hankkiessa pohtia parempia vaihtoehtoja tilalle. Myöskään elämäntyylistä ei tarvitse ottaa ylimääräistä stressiä, sillä täydellisyyteen pyrkiminen on lähes mahdotonta. Nykypäivän yhteiskunnassa joudumme alttiiksi jätteelle tahtomattamme. Parempi onkin keskittyä asioihin, joihin pystyy itse vaikuttamaan, jolloin saamme aikaan jo paljon parannusta. Ahdistumisella ja syyttelyllä ei pitkälle pääse, mutta onneksi jokainen voi viedä tärkeää asiaa oikeaan suuntaan kulutuspäätöksillään ja arjen valinnoilla. Zero waste -elämäntapa on prosessi, eikä millään tavalla mustavalkoinen. Kaikki tekevät omassa arjessa parhaansa ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Ole armollinen itsellesi, äläkä odota muutoksen tapahtuvan yhdessä yössä. Jopa pienikin ekoteko on askel kohti jotakin suurempaa!

Lisää aiheesta lisää esim. täältä >>

Hetkinen-kosmetiikka on kotimaista luonnollista kosmetiikkaa, joka pakataan männystä valmistettuihin pakkauksiin

Eettiset valinnat osaksi ostopäätöksiä

Hyvis goes plastic free

Näitä luetaan

Näin optimoit melatoniinin käytön biohakkeri Olli Sovijärven vinkeillä
Olli Sovijärvi paljastaa, miten optimoit melatoniinin käytön parhaan hyödyn saavuttamiseksi
Myös lemmikit ansaitsevat kotimaisia, turvallisia ihonhoitotuotteita
ArcticVet tuotesarja on saanut alkunsa, koska halusimme hoitaa omia eläimiämme kotimaisilla tuotteilla,...
Lumme – ympäristötietoista ja tehokasta pyykinpesua ja kodinpuhdistusta
Lumme-tuotteet on kehitetty ympäristö huomioiden kuitenkin samalla säilyttäen tuotteiden tehokkuus. Osalle Lumme-tuotteista...
Dear Waste – puhtautta kotiin hävikkihedelmistä
Dear Waste haluaa auttaa sinua vähentämään ruokahävikkiä antaen hukkahedelmille uuden elämän....
Attituden synty – loputtomia mahdollisuuksia ja rajatonta inspiraatiota
Kuten monet asiat luonnossa, myös Attitude on syntynyt keväällä – keväällä 2005...
Luonnollinen Kamu lemmikkiperheen pesuaineet – jotta sinulla ja lemmikilläsi olisi hyvä olla
Jo vuodesta 2015 on kotimainen Luonnollinen Kamu tarjonnut lemmikkiperheille ekologisia pesuaineita, jotka...
Ecodoon aidot ekopesuaineet nyt Hyviksen valikoimassa
Ecodoo on tunnettu tehokkaista pesuaineista, joiden hinta-laatusuhde on erinomainen. Tuotteiden ympäristöystävällisyyys on...
Sonett – biohajoavia pesuaineita ja yhteiskunnallista vastuuta jo vuodesta 1977
Alussa oli vettä ja luonnontieteilijä Johannes Schnorr, joka pisarakuvamenetelmän avulla havaitsi pesuaineiden...
Yöttömän yön metsistä inspiroituneet kodintekstiilit
Arctic Flora on rovaniemeläinen yritys, alkoi rakkaudesta luontoon ja käsillä tekemiseen. Yrityksen...

Kirjoita kommentti