Dear Waste – puhtautta kotiin hävikkihedelmistä

Dear Waste – puhtautta kotiin hävikkihedelmistä

Kotimaisen Dear Wasten takana ovat siskokset Miia ja Annukka, jotka ovat puhaltaneet yhteen hiileen jo vuosia paitsi sisaruksina, myös yrittäjinä. Sisustusalan yrittäjyys sai siskokset kiinnittämään huomion ihmisten ostokäyttäytymisen lisäksi ylikuluttamiseen. Huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen hupenemisesta sai heidät pohtimaan myös omaa toimintaansa ja sen kautta syntyi vahva kiinnostus kehittää jotain uutta ja merkityksellistä liiketoimintaa.

Dear Wasten tarina alkoi tapaamisesta smoothiebaarissa

Sisarukset tapasivat eräänä kesäpäivänä Jungle Juice Barissa Helsingin keskustassa. Keskustelun lomassa he huomasivat, että tämä pieni mehubaari, joita löytyy Suomesta kymmeniä, hävitti päivittäin valtavan määrän biojätettä, mm. sitrushedelmien kuoria. Annukka ja Miia ottivat yhteyttä yrityksen johtoon ja saivat selville, että he heittivät vuosittain pois 700 000 kiloa biojätettä, joka kaikki menee kaatopaikalle.

Tämä sai heidät ajattelemaan, mitä voitaisiin tehdä kaikella ylimääräisellä biojätteellä, joka on edelleen täynnä hyviä ainesosia. Näin syntyi idea aivan uudenlaisesta kodin puhdistustuotesarjasta, Dear Wastesta. Sisarukset innostuivat valtavasti myös ajatuksesta, kuinka kuluttaja voisi helposti osallistua ilmastonmuutostalkoisiin ostamalla Dear Waste -tuotteita saaden samalla itselleen laadukkaat, kotimaiset puhdistustuotteet.

Annukka ja Miia aloittivat pian kokeilun omissa keittiöissään ja perehtyivät tarkemmin jätteiden maailmaan. Nyt kaksi vuotta myöhemmin Dear Wastella on kauniit biohajoavat pakkaukset täynnä arvokkaita raaka-aineita – hyväksi sinulle ja ympäristölle.

Hävikistä hyödyksi

Dear Waste haluaa auttaa sinua vähentämään ruokahävikkiä antaen hukkahedelmille uuden elämän. Dear Waste -puhdistusaineet valmistetaan hyödyntäen ruokatuotannon hävikkiä, kuten sitrushedelmien kuoria Jungle Juice Bar -smoothiebaareista. Dear Wasten ”Never Waste An Opportunity” periaate tarkoittaa hävikin näkemistä edelleen arvokkaana raaka-aineena ja mahdollisuutena. Sitrushedelmien kuoret eivät ainoastaan tuoksu herkulliselta, vaan ne sisältävät myös useita antibakteerisia ja antioksidanttisia ominaisuuksia, jotka menevät hukkaan päätyessään biojätteeksi.

Siellä missä muut näkevät jätettä, Dear Waste näkee arvokkaan resurssin. Jokaiseen Dear Waste -saippuaan on pelastettu yhdet sitrushedelmän kuoret. Ostamalla Dear Wasten tuotteita olet mukana talkoissa ilmastonmuutosta vastaan - yksi pullo kerrallaan!

Huumaavan raikkaat tuoksut ja kauniit biohajoavat pullot

Dear Waste -tuotesarjaan kuuluu kaksi eri tuoksuista nestesaippuaa, astianpesuaine sekä yleispuhdistussuihke. Dear Waste -tuotesarjan pesuaineet ovat 100% biohajoavia, kasviperäisiä, ympäristöystävällisiä ja vegaanisia. Tuotteiden raikkaat tuoksut tulevat aidoista eteerisistä öljyistä. Dear Waste -pullo on paitsi tyylikäs, myös maailman ensimmäinen uudelleen täytettävä kasveista valmistettu saippuapullo! Jokainen Dear Waste -pullo on valmistettu bambusta ja vehnän oljesta, jotka olisivat muuten päätyneet poltetuksi. Materiaali on täysin biohajoava eikä jätä jälkeensä mikromuovia.

Dear Waste tuotteet ovat:

  • Valmistettu 100% kasviperäisistä raaka-aineista
  • Vegaaneja
  • Biohajoavia
  • Valmistettu Suomessa
  • Pakattu biohajoavaan, kasveista valmistettuun pulloon

Attituden synty – loputtomia mahdollisuuksia ja rajatonta inspiraatiota

Lumme – ympäristötietoista ja tehokasta pyykinpesua ja kodinpuhdistusta

Näitä luetaan

Näin optimoit melatoniinin käytön biohakkeri Olli Sovijärven vinkeillä
Olli Sovijärvi paljastaa, miten optimoit melatoniinin käytön parhaan hyödyn saavuttamiseksi
Myös lemmikit ansaitsevat kotimaisia, turvallisia ihonhoitotuotteita
ArcticVet tuotesarja on saanut alkunsa, koska halusimme hoitaa omia eläimiämme kotimaisilla tuotteilla,...
Lumme – ympäristötietoista ja tehokasta pyykinpesua ja kodinpuhdistusta
Lumme-tuotteet on kehitetty ympäristö huomioiden kuitenkin samalla säilyttäen tuotteiden tehokkuus. Osalle Lumme-tuotteista...
Attituden synty – loputtomia mahdollisuuksia ja rajatonta inspiraatiota
Kuten monet asiat luonnossa, myös Attitude on syntynyt keväällä – keväällä 2005...
Luonnollinen Kamu lemmikkiperheen pesuaineet – jotta sinulla ja lemmikilläsi olisi hyvä olla
Jo vuodesta 2015 on kotimainen Luonnollinen Kamu tarjonnut lemmikkiperheille ekologisia pesuaineita, jotka...
Ecodoon aidot ekopesuaineet nyt Hyviksen valikoimassa
Ecodoo on tunnettu tehokkaista pesuaineista, joiden hinta-laatusuhde on erinomainen. Tuotteiden ympäristöystävällisyyys on...
Sonett – biohajoavia pesuaineita ja yhteiskunnallista vastuuta jo vuodesta 1977
Alussa oli vettä ja luonnontieteilijä Johannes Schnorr, joka pisarakuvamenetelmän avulla havaitsi pesuaineiden...
Yöttömän yön metsistä inspiroituneet kodintekstiilit
Arctic Flora on rovaniemeläinen yritys, alkoi rakkaudesta luontoon ja käsillä tekemiseen. Yrityksen...
Probiotic Craft on ekologinen ja ylellinen kodin puhdistus- ja pesuainesarja
Probiotic Craftin ylellisen kauniit ekopesuaineet ovat ympäristöä kunnioittavia, taloudellisia ja kaiken lisäksi...

Kirjoita kommentti