Me olemme Hyvis

Me olemme Hyvis

Hanneli Salo

Ihanaa, että olet löytänyt kauppamme hyvinvoinnin.fi! Tässä pienessä katsauksessa kerron, keitä me olemme, ja miten me toimimme. Tervetuloa mukaan! 💚

Hyvinvoinnin Tavaratalo, eli tuttavallisemmin Hyvis on saanut alkunsa jo vuonna 2004. Hyviksen perusti Tomi isänsä kanssa ja alusta asti olemme olleet suuren sydämen perheyritys. Jos haluat lukea lisää siitä, mitä historian varrella on tapahtunut, löydät Tomin "muistelmat" jotka hän kirjoitti 15-vuotisen taipaleemme kunniaksi täältä >>

Vuoden 2019 keväällä Tomi jättäytyi taustajoukkoihin ja ojensi kappiaan kapulan toiselle puolen pöytää. Perheeseemme kuuluu lisäksi kaksi innokasta poikaa jotka jo välillä harjoittelevat kaupan pyöritystä ja toimivat ainakin hyvinä tuotetestaajina.

Hyvis-perhe

Emme suinkaan saa koko palettia pyöritettyä yksinämme. Hyviksen toimistolla Hyvis-perheeseen on kuulunut lukuisa joukko henkilöstöä vuosien varrella. Tällä hetkellä Hyvistä pyörittää yhdeksän hengen tiimi. Porukkaan kuuluu oman alansa ammattilaisia markkinoinnin, asiakaspalvelun, myynnin kuin tekniikankin puolelta. Hyvis on alusta asti toiminut vain nettikauppana, fyysistä liikettä meillä ei ole koskaan ollut.

Teemme paljon yhteistyötä myös ulkopuolisten ammattilaisten kanssa. Sähköpostin päästä saat kiinni niin yleislääkärin, seksuaaliterapeutin kuin homeopaatinkin. Lue lisää asiantuntijapalveluistamme täältä >>

Tilaukset kerätään ja pakataan käsin sekä lähetetään matkaan Turun kupeesta Kaarinasta logistiikkakumppanimme Logitrailin toimesta. Läheinen yhteistyömme mahdollisti mm. selvityksen, jonka tuloksena saimme vaihdettua tilauksemme pakkausmateriaalit täysin muovittomiksi. Voit lukea siitä lisää täältä >> Lisäksi työllistämme välillisesti monien yhteistyökumppaniemme kautta niin tuottajia täällä Suomessa kuin maahantuojiakin.

Hyviksen arvoista

Hyviksen arvoissa on alusta asti kulkenut mukana eettisyys ja ekologisuus. Mielestämme jo pienetkin muutokset ovat hyvästä; vaihda luonnollisempaan pesuaineeseen, valitse luomu silloin kun pystyt. Ajatuksenamme on, että kun valitset meidän valikoimissa olevan tuotteen, voit luottaa siihen, että ajatustyö on jo tehty ja tuotteen "hyvyys" tarkistettu.

Olemme aito, eettinen ja helposti lähestyttävä verkkokauppa, jonka tuotevalikoima muodostuu yhdessä asiakkaidemme kanssa rakentaen. Kerro meille tuote-ehdotus ja pian se voikin jo löytyä valikoimastamme. Meiltä löydät tutut, luotettavat ja Suomessa tehdyt tuotteet sekä tarkkaan valikoidut tuulahdukset maailmalta.

Olemme vain puhelinsoiton tai sähköpostin päässä. Meiltä saa, voi, ja pitää kysyä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä tuotteistamme, ja jos emme valmiiksi tiedä vastausta, otamme asiasta selvää!

Toivomme, että yhä useampi herää pitämään itsestään huolta ja ylläpitämään terveyttään, ennen kuin tarvitseekin jo hoitaa sairautta. Jatkuvaan ja säännölliseen ylläpitoon aivan oivallinen tuote onkin Annosjakelumme, jolla saat vitamiinit kätevissä päivittäisissä annosjakelupusseissa, ja muistat ottaa ne joka päivä.

-Hanneli, Hyviksen kauppias, joka aina välillä haaveilee ihan kivijalkakaupan hyllyjen järjestelystä kauniiden purkkien takia.

Edellinen artikkeli

Viimeinen käyttöpäivä ja parasta ennen -päiväykset elintarvikkeissa, ravintolisissä ja luonnonkosmetiikassa

Jätä kommentti

Huomioi, että luemme kaikki kommentit ennen julkaisua, koska haluamme pitää blogimme asiallisena.

Robottiesto: