Ennen muinoin ei ollut saatavilla nykyajan kertakäyttövaippoja ja vaipat joko ommeltiin itse tai käytettiin saatavilla olleita puuvillaharsoja, vanhoja vaatelumppuja ja niin edelleen. 1950-luvulla tuli ensimmäiset kertakäyttövaipat, alkuun ne olivat kuitenkin luksustuotteita, kunnes vaippoja kehitettiin ja ne siirtyivät myös apteekkeihin ja kauppoihin päivittäismyyntiin. Pikku hiljaa vaipat kehittyivät hakasilla kiinnitettävistä kertakäyttövaipoista nykyaikaisempiin teippivaippoihin erilaisine tyyppeineen ja kokoineen. Aina on kuitenkin ollut saatavilla myös harsoja kertakäyttövaippojen lisäksi ja harsovaipat ja kestovaipat kasvattavat koko ajan suosiotaan lapsiperheissä. Meidänkin vastasyntynyt vaipatetaan pääsääntöisesti harsoilla sekä kestovaipoilla. Harsoja voi ja kannattaakin taitella eri tavoin riippuen vaipatettavan tarpeista. Pojat esimerkiksi pissaavat enemmän vaipan etuosaan ja tytöt enemmän keskelle ja takaosaan jo pelkästään fyysisistä syistä. Runsaasti pissaavalle voi myös käyttää harson lisäksi lisäimuja harson sisällä ja / tai pitää vaipanvaihtoväli tarpeeksi tiuhana. Itse olen vielä vaipatuksen keltanokka esikoisen vasta synnyttyä, mutta olen pyrkinyt ottamaan asiasta mahdollisimman paljon selvää etukäteen ja googlettamalla löytyy paljon erilaisia taitteluohjeita. Yksi suosikkini on alle kuvaamani taitto.
Taitteluohjeet
1. Levitä harso auki.
2. Taita harso kahtia siten, että sauma jää alas ja aukeava osa ylös.
3. Ota kiinni ylemmän kerroksen oikeasta yläkulmasta.
4. Vie kiinni pitämäsi kulma vasemman kulman päälle tai hieman yli niin, että yläreuna jää taisaiseksi.
5. Käännä taitos kokonaan toisin päin, oikea yläkulma päätyy vasempaan yläkulmaan, vasen alakulma oikeaan alakulmaan.
6. Taita oikealle jäävä lirpake palkiksi harson keskiosaan imuosaksi.
7. Taita sivujen siivekkeet ylöspäin itsensä päälle.
8. Lisää tarvittaessa ylimääräinen erillinen imu ja tarvittaessa riisipaperi/kuivaliina,
9. Nosta vauva harsotaitoksen päälle ja taita vaipan alaosa vauvan mahan päälle
10. Käännä sivuille jääneet siivekkeet mahan päälle sopivan tiukasti, jottei vaippa jää liian löysäksi.
11. Kiinnitä vaippa kiinnikkeellä tai laita vaipan päälle suoraan kuorivaippa tai villavaippahousut.
Tämä vaippataitto on mielestäni todella helppo, yksinkertainen ja toimiva. Vaipan taitteluun menee muutamia sekuntteja ja yleensä puhtaat harsot taittellen suoraan kuivatuksesta kohtaan 6 asti (jos työnantaja on sillä hetkellä muutoin tyytyväinen) ja rullaan sitten odottamaan käyttöä.
Mitä käytetylle harsovaipalle tapahtuu?
Meillä pissavaipoille ei tehdä mitään muuta, kuin avataan taitos ja harso laitetaan ilmavasti pyykkikorin reunalle kuivahtamaan. Kun harso on kuiva, nakataan se vaippojen omaan ilmavaan pyykkikoriin. Pyykkikorissa meillä on eteeristä öljyä tiputettuna pumpuliin ja pumpuli on pussissa. Näin korin avatessa vaipattaja saa aina mukavan tuoksuisen tervehdyksen koria avatessa. Yhtä hyvin pärjättäisiin ilmankin tuoksuöljyä, koska vaipat eivät pääse haisemaan, kun ne pestään tarpeeksi usein. Kakkavaipat huuhdellaan ja laitetaan samaan tapaan ensin kuivumaan ja sen jälkeen ne löytävät paikkansa pyykkikorista. Meillä kakka pyritään sieppaamaan riisipaperiin tai kuivaliinaan, eli pyllyä vasten löytyy aina vaipasta jompaakumpaa. Riisipaperi on siitä mukava, että sitäkään ei tarvitse yhden kerran jälkeen heittää pois, vaan senkin voi pestä ja käyttää uudelleen muutaman kerran, mutta saattaa jäädä nihkeään ihoon välillä hiukan kiinni. Kakat huuhdotaan vaipasta pois, riisipaperi tai kuivaliina huuhdellaan ja kuivauksen kautta se löytää tiensä samaan tapaan pyykkikorista. Näin itse harsot pysyvät puhtaampana. Jos harsoihin (ja imuihin) eksyneet tahrat eivät meinaa lähteä, annetaan harsolle sappisaippuakäsittely. Helppo ja tehokas! Kestovaippojen pesuun ei tulisi käyttää pesuainetta, joka sisältää yli 5% saippuaa, koska jotkin kuidut tukkeutuvat saippuasta ja näin ollen imuteho heikkenee. Huuhteluainetta ei tule käyttää ollenkaan, koska myös se heikentää imutehoa. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että vaipat ja harsot eivät tule tarpeeksi pehmeiksi ilman huuhteluainetta, voi huuhteluaineena käyttää tippaa etikkaa, joka pehmentää kuituja vähentämättä imukykyä. Meillä käytetään useampia eri pyykinpesuaineita, mutta valinta kohdistuu aina ekologisiin pyykinpesuaineisiin, oli sitten kyseessä mikä tahansa pyykki. Vaippapyykki meillä pestään erikseen muun pyykin kanssa, vaikka esteitä ei samanaikaiselle pesulle olisikaan. Ekologiset pyykinpesuaineet löydät täältä ja tahranpoistoaineet, kuten sappisaippuan täältä!
Alunperin julkaistu 8.4.2015 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa.