Viisi syytä, miksi tarvitsemme yhteisöllisyyttä

Elämme äärimmäisen yksilökeskeisessä kulttuurissa. Se ilmenee muun muassa yksilöiden psyykkisenä pahoinvointina, irrallisuutena, syrjäytymisenä ja empatiakuiluna hyvä- ja huono-osaisten välillä. Tarvitsemme yhteisvastuuta; heikompiosaisia on kannateltava, kunnes he taas jaksavat kulkea omin avuin. Yhteisöllisyys tuo sosiaalista kontrollia, jolloin häikäilemättömyys ja oman edun tavoittelu vähenevät. Ihmisiä ei ole tarkoitettu elämään ja toimimaan yksin, vaan yhteisöissä. Yhteisöön kuuluminen tyydyttää psykososiaalisia tarpeitamme. Yhdessä olemme enemmän ja yllämme korkeammalle.

Tarvitsemme yhteisvastuuta

Elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, jossa jokainen on oman onnensa seppä, eikä pysyvyyttä ole juuri millään elämän osa-alueella. Tästä perspektiivistä näyttää helposti siltä, että huono-osaisuus on yksilön omaa syytä; yrittämisen puutetta, laiskuutta, tyhmyyttä. Tosiasiassa huono-osaisuus voi kohdata ketä tahansa esimerkiksi äkillisen onnettomuuden, vakavan sairastumisen tai vaurioittavaan kasvuympäristöön syntymisen myötä.

Yhteiskunta on juuri niin vahva kuin on sen heikoimmassa asemassa oleva ihminen. Se, kuinka pidämme huolta vähäosaisista, määrittää yhteiskuntamme moraalisen tilan. Emme voi pitää itseämme menestyvinä, jos maassa kärsitään esimerkiksi köyhyyden vuoksi. Yksilökeskeinen kilpailukulttuuri tuottaa eriarvoisuutta. Tarvitsemme tällaisen kulttuurin sijaan yhteisöllisyyttä, jotta voimme kantaa vastuun myös niistä keskellämme elävistä ihmisistä, jotka eivät itse pysty itsestään huolehtimaan.

Yhteisöllisyys tuo sosiaalista kontrollia

Yksilökeskeisessä kulttuurissa eletään arvopluralismissa, jossa kaikki näkemykset voivat olla perusteltavissa. Lähestulkoon mitä vain saa tehdä, kunhan sen osaa selittää parhain päin. Mikäli eläisimme yhteisöllisemmässä maailmassa, meillä olisi sosiaalista kontrollia. Epäsovelias ja itsekäs käyttäytyminen kitkeytyisivät pois, kun jokainen tavoittelisi oman etunsa tai ”itsensä toteuttamisen” sijaan yhteistä hyvää.

Tiivis yhteisö osoittaa yksilölle hänen paikkansa ja tehtävänsä. Se voi rajoittaa, mutta se tuo turvaa. Yhteisöllinen elämä on riittävän ennustettavaa ja selkeää. Kaikki tietävät, mitä varten ovat yhteisössä ja mikä heidän tehtävänsä on. Yhteisö tukee vastoinkäymisissä, jolloin jokaisella on aito mahdollisuus selviytyä ja välttyä syrjäytymästä. Jos yhteisö ei ole luomassa painetta yhteishyvän suuntaan, jokainen voi vapaasti tavoitella omaa etuaan ja toimia mielihyväperiaatteella.

Omillaan oleva yksilö voi pahoin

Tarvitsemme yhteisöä tuomaan turvaa ja mielekkyyttä elämään. Ihmisiä ei ole tarkoitettu elämään yksin. Tarvitsemme yhteisön sosiaalista lämpöä, emme kolkkoa yksinäisyyttä. Se, ettemme kiinnity pysyvästi eri yhteisöihin, tekee meistä irrallisia ajelehtijoita. Voimme peittää irrallista ajelehtimista keksimiimme suunnitelmiin ja unelmiin, itsemme toteuttamiseksi sanottuihin toimintamalleihin, ja suunnata elämämme ja toimintamme keksimiemme päämäärien saavuttamiseen. Kun pintaa raaputtaa, huomaamme, että tällainen toiminta jättää ihmisen tyhjäksi. Masentaa. Syrjäytyminen ja aggressiivisuuden suuntaaminen ulospäin esimerkiksi joitain ihmisryhmiä kohtaan eivät ole tavattomia. Jos ympäriltä puuttuu yhteisön moraalikoodisto, on kynnys rikolliseen toimintaan matalalla. He, joilla on parempi koulutuksellinen ja sosiaalinen pääoma, voivat toimia yhteiskunnan sisällä sääntöjä kiertäen ja porsaanrei’istä vilahdellen. Autonomian arvostaminen mahdollistaa härskit toimintatavat ja sen, ettemme välitä toisistamme. Välttyäksemme tältä, tarvitsemme yhteisöllisyyttä.

Yhteisössä voimme tyydyttää sosiaalisia tarpeitamme

Meihin on sisäänrakennettu kuulumisen tarve. Se voi tyydyttyä vain yhteisön jäsenenä; perheessä, harrastusryhmässä, työssä, vapaaehtoistoiminnassa tai luottamustehtävissä. Jokainen tarvitsee virallisten ryhmien rinnalle epävirallisia, tiiviitä yhteisöjä. Emme pysty mihinkään omillamme – kaikkeen tarvitaan muita ihmisiä. Olemassaolomme todentuu yhteydessä muihin ihmisiin. Kehitymme vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Yhteisöjen kasvattava voima on häkellyttävän voimakas. Kehittymistä ja oppimista tapahtuu läpi elämän.

Kuuluminen yhteisöön ei yksin riitä. Tarvitsemme sitä, että saamme olla osallisia yhteisön asioista. Ryhmäjäsenyyden lisäksi meillä tulisi olla vaikutusvaltaa siihen, kuinka yhteisöjemme asioita hoidetaan. Esimerkiksi perheessä jokaisella perheenjäsenellä tulisi olla ikätasoonsa nähden sopivasti sananvaltaa yhteisistä asioista. Taapero voi valita lautasten värin iltaruualle, teinin kanssa voi jo keskustella perheen arvoista ja säännöistä.

Yhdessä olemme enemmän kuin yksin

Yksin olemme heikkoja. Yhteisössä pystymme saavuttamaan päämääriä, joihin emme koskaan yksin yltäisi. Selviytymisemme ehtona on kyky toimia yhdessä yhteisten päämäärien eteen. Yhteisöön kuuluvilla on yhteinen tehtävä tai päämäärä.

Pelkkä yhteisten tavoitteiden tavoittelu ei tee ryhmästä yhteisöä. Aitoon yhteisöön kuuluminen lisää yhteisön jäsenten sosiaalista pääomaa. Huolehdimme huolehtimista tapahtuu parhaiten silloin, kun liitämme ja osallistamme heitä eri yhteisöihin.

Yhteisöllisyyden synty edellyttää luottamusta jäsenten välisissä suhteissa. Luottamus syntyy avoimesta ja rehellisestä kommunikaatiosta ja yhteisön sääntöjen mukaisesta toiminnasta. Vuorovaikutus ja osallistuminen liittävät ihmisiä yhteisöihin. Yhteisön kehittyminen ilmenee siinä, miten sen jäsenet kokevat yhteisöön kuulumisen.

Yhteisöllisyys toteutuu, kun sen jäsenet tuntevat kuuluvansa yhteisöön. Yhteisön jäsenen on tunnettava itsensä tarpeelliseksi yhteisössä ja sen toiminnan kannalta. Kun tulemme nähdyiksi, tunnistetuiksi autenttisina itsenämme ja hyväksytyiksi yhteisössä, olemme valmiita ponnistelemaan yhteisten päämäärien eteen.