Urheilijan ja aktiivisesti liikuntaa harrastavan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ruokavalioonsa. Toisinaan myös ravintolisät ovat paikallaan. Tässä artikkelissa kerromme, mitkä kolme ravintoainetta ovat liikkuvalle ihmiselle erityisen tärkeitä.
Kollageeni – se kaikkein tärkein!
Kollageeni on elimistömme kierteinen säiemäinen proteiini, jolla on erinomainen joustavuus ja vetolujuus. Sitä esiintyy mm. ihossa, limakalvoilla, jänteissä, rustoissa ja luustossa. Sen tuotanto alkaa vähentyä hiljalleen 25. ikävuoden jälkeen ja keski-iässä sen tuotanto on vähentynyt jo merkittävästi. Tämän huomaa ulkoisesti mm. veltostuvasta ihosta, joka mielletään ikääntymisen merkiksi.
Aikaisemmin ihmiset söivät monipuolisemmin, jolloin ravinnosta sai enemmän merkittäviä määriä kollageenia sisältäviä osia (esim. kalan nahka ja eläimen rustot). Nykyään lihaa ja kalaa käytetään valikoidummin ja usein niistä hyödynnetään vain se osuus, jossa on vain hieman kollageenia. Sekaruokavaliossa kollageenia on siis ennen saatu enemmän kuin nykyään. Tämä on merkittävä huomio, sillä elimistön proteiineista kuitenkin n. 40 % on kollageenia. Nykyinen ravitsemuksemme siis harvemmin tukee riittävää kollageenin saantia. Lisäksi aktiivinen liikunnallinen elämäntapa asettaa melkoiset vaatimukset keholle. Esimerkiksi kehon tukirakenteiden täytyy olla erityisen kestäviä ja joustavia.
C-vitamiini
C-vitamiini on monesta syystä liikkujalle tärkein vesiliukoinen vitamiini. Ensinnäkin se auttaa meitä pysymään vahvoina ja kestävinä. C-vitamiini on myös tärkeä antioksidantti ja se vähentää elimistön haitallista hapetusstressiä. Hapetusstressi on biokemiallinen tapahtuma, joka johtaa elimistön kudosten ja molekyylien vahingoittumiseen, ennenaikaiseen vanhenemiseen ja immuunipuolustuksen heikkenemiseen. Vaikka liikunta onkin järkevällä tavalla toteutettuna erittäin terveellistä ja hyödyllistä, se lisää hapetusstressiä ja sitä kautta myös antioksidanttien, kuten C-vitamiinin tarvetta.
Ihmistä ja hamsteria yhdistää eräs piirre – nimittäin kykenemättömyys muodostaa C-vitamiinia. Siksi tämän kyseisen vitamiinin saanti on täysin ulkoisen saannin varassa. Kehossa suuret määrät C-vitamiinia löytyy lisämunuaiskuoresta, jossa muodostuu stressihormoniksikin kutsuttua kortisolia. C-vitamiini yhdistetään myös terveeseen stressivasteeseen ja se on näin ollen erityisen hyödyllinen ravintolisänä juurikin urheilijalle. Vaikka liikunta onkin terveellistä, se on silti aina liikunnan laadusta riippuen myös tietynasteinen stressi eli rasitus keholle. C-vitamiini auttaa kehoamme adaptoitumaan tällaiseen nk. ”positiiviseen stressiin”. Kun stressivasteesi on kunnossa, jaksat paremmin ja palaudut liikunnastakin tehokkaammin.
Magnesium
Magnesium on kehon tärkein kivennäisaine. Se on osallisena satojen entsyymien toiminnassa. Entsyymit muuttavat aineita toisiksi aineiksi, hajottavat ja rakentavat niitä ja ovat elämälle täysin välttämättömiä.
Magnesium on myös elektrolyytti eli se osallistuu elimistön toimintoihin, joihin liittyy sähkövaraus. Tämä on erityisen tärkeää mm. lihassoluille ja niiden supistumiselle ja rentoutumiselle. Magnesiumin puutteesta kärsivät voivat kokea kivuliaita lihaskramppeja – tämä onkin urheilijoilla varsin tavallinen vaiva. Muita tärkeitä elektrolyyttejä ovat mm. natrium, kalium ja kalsium.
Sydän on iso ja voimakas lihas. Niinpä magnesium on tärkeä myös sydämen normaalille sähköiselle toiminnalle. Urheileminen on toki sydäntä vahvistavaa, mutta varsinkin iäkkäämmillä ja raskaassa fyysisessä suorituksissa sydämeen kohdistuu erityistä rasitusta – tällöin on tärkeä varmistaa sydämen optimaalinen toiminta. Magnesiumin puute saattaa altistaa myös rytmihäiriöille. Lisäksi luusto tarvitsee magnesiumia pysyäkseen vahvana ja terveenä.
Siinä missä urheilusuoritukset lisäävät mm. C-vitamiinin tarvetta, ne lisäävät myös magnesiumin tarvetta. Magnesiumin puute urheilijalla ei altista vain ikäville lihaskrampeille, vaan myös muille magnesiumin puutteesta aiheutuville terveysongelmille, kuten verisuonten kovattumiselle.
Kaikki kolme tehoainetta samassa tuotteessa
Vähän aikaa sitten markkinoille tullut Puhdas+ Collagen & Magnesium + C-vitamiini on tuote, joka sisältää nämä kaikki liikkuvan tai urheilevan ihmisen tärkeimmät ravintoaineet helposti nautittavassa muodossa. Jauhe sekoitetaan veteen, smoothieen tai palautusjuomaan. Tuote on valmistettu Suomessa ja se on 100 % lisäaineeton.
Kirjoittajat,
Piritta Vaarna
Sami Sundvik, ravintovalmentaja.
3 kommenttia
Tämän jälkeen voit kokeilla päivittäistä tehoseerumia (esim. Helixium Intensive Serum Tehoseerumia) ja anti age -voidetta (esim. Terre d’Oc Kaktusviikuna Anti-Age Päivävoide ):
https://www.hyvinvoinnin.fi/products/helixium-intensive-serum-tehoseerumi
https://www.hyvinvoinnin.fi/products/terre-doc-kaktusviikuna-anti-age-paivavoide
Näiden lisäksi voit sisäisesti kokeilla jotain kollageenia ja biotiinia tai näiden yhdistelmää:
https://www.hyvinvoinnin.fi/collections/kollageeni/products/arctic-pure-kollageeni-biotiini
Hei Irma! Tuotepäällikkömme suosittelee sinulle Dr. Hauschka Ihokuuria, joka rauhoittaa helposti ärtyvää, herkkää tai punoitukseen taipuvaa ihoa. Tuote sopii myös couperosan ja laajentuneiden pintaverisuonten esiasteen hoitoon.
Tutustu tuotteeseen tästä: https://www.hyvinvoinnin.fi/products/dr-hauschka-ihokuuri-s
Iselläni on auringon aiheuttamaa ihomuutosta joten kysyn mikä avuksi ja millä voin hoitaa kasvoni ihoa. Arvet ovat rumia, haluaisin neuvoja mitä hoitoa suosittelette? Olen 68 vuotias nainen,kiitos neuvoista.