Balanstri trooppinen mango -kalaöljyvalmiste

Omega-3:n UUSI aikakausi – Balanstri Omega3+

Balanstri Omega3+ -kalaöljyvalmiste rantautui Suomeen vuonna 2017 yhteistyössä hollantilaisen Bioactri B.V.:n kanssa. Balanstrin toimintamekanismin tutkimus sekä kehitystyö on saanut alkunsa 90-luvun alussa, ja pääarkkitehtina on häärinyt uransa rasvahapoille omistanut, entinen EFSA:n (Euroopan elintarviketurvallisuusjärjestö) pääsihteeri Harmen Hofstra. Hän on toiminut myös Hollantilaisen TNO:n ravitsemus- ja elintarviketutkimusyksikössä.

Omega-3-sarjan EPA-ja DHA-rasvahappojen tiedetään olevan tärkeitä monille ihmisen fysiologisille toiminnoille. Riittävä päivittäinen omega-3 rasvahappojen saanti antaa edellytykset rakentaa elimistöön antioksidanttinen ja tulehduksenvastainen ympäristö. Tavoitteena pitkäkestoiselle hankkeelle on ollut löytää oikeat raaka-aineet sekä komponentit omega-3 tuotteelle, jonka avulla EPA ja DHA-rasvahappojen määrää saadaan lisättyä veressä riittävästi. Syntyi Balanstri Omega3+, jossa yhdistyy arktisten ja Välimeren ruokavalioiden parhaat puolet. Plus-merkki tuotenimen perässä kertoo omega-3-kategorian tietynlaisesta läpimurrosta ja imeytyvyyden maksimoimisesta.

Vain imeytyneistä omega-3 rasvahapoista on hyötyä

Tavoitteemme Balanstrillä on auttaa niitä, jotka haluavat palauttaa rasvahappotasapainonsa ilman suurempia muutoksia ruokailutottumuksissaan. Balanstri tarjoaa ratkaisun, joka edistää terveysviranomaisten suosituksia nauttia enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja (omega-6 ja omega-3), vähentäen samalla tyydyttyneiden rasvahappojen osuutta ruokavaliossa.
Trooppisen Mangon ja Raikkaan Piparmintun makuisten Balanstri-tuotteiden toimintamekanismi perustuu erikoislaatuisen extra-neitsytoliiviöljyn vahvoihin polyfenoleihin, joiden yksi tehtävistä on toimia tuotteen ”hapettumisenestoaineena”. Tämän lisäksi tällä antioksidantilla ja sen vaikuttavilla aineilla on roolinsa solua suojaavan kalvon rasvahappoprofiilin optimoimisessa. Hapettumisen estäminen ja imeytyvyys on siis varmistettu parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on huomioitu myös Euroopan ruokaturvallisuusviraston (EFSA) myöntämällä terveysväittämällä: EFSA (European Food Safety Authority) on hyväksynyt seuraavan terveysväittämän oliiviöljyn bioaktiivisille polyfenoleille (Commission Regulation (EU) 432/2012) 👇
+ Oliivin polyfenolit (5mg/vrk) suojaavat veren rasvahappoja hapettumiselta.

Tämän lisäksi Balanstrissa käytetyille raaka-aineille on myönnetty 17 muuta hyväksyttyä terveysväittämää.

Balanstri trooppinen mago ja piparminttu -kalaöljyvalmisteet

Balanstri pitää päivittäin käytettynä solukalvon joustavana ja läpäisevänä, jotta ravinteiden ”sisääntuonti” ja kuona-aineiden ”poisvienti” pysyy optimaalisena joka ikinen päivä.

Lisäämällä päivittäiseen ruokavalioon Balanstri Omega3 +:sta 0,2 ml painokiloa kohti elämäsi ajan, rakennat keholle vahvan anti-inflammatorisen ja antioksidanttisen puolustusjärjestelmän, joka edistää tasapainoista tulehdusvastetta.

Laatu ja toimivuus on rakennettu osaavissa käsissä

Balanstri ei ole yksin omega-3 markkinoilla, mutta vankan tieteen kannalta se on ylivoimainen tuote. Balanstri Omega3+ perustuu vuosien tieteellisiin tutkimuksiin Pohjoismaissa, Alankomaissa ja muissa Euroopan Unionin maissa. Tuotteen valmistaja BioActri on osallistunut EU:n rahoittamiin eurooppalaisiin tieteellisiin tutkimushankkeisiin sen tieteellisissä puiteohjelmissa ja tehnyt yhteistyötä tällä alalla kiistatonta mainetta niittäneiden instituutioiden kanssa, kuten Hollannin TNO, Islannin Matís, Suomen VTT ja muiden, kuten Milanon yliopiston kanssa.

Tuotteen laadusta, turvallisuudesta ja vakaudesta ei ole koskaan käyty keskustelua, eikä siitä ole saatu kritiikkiä. Eurofins (www.eurofins.com) testaa säännöllisesti tuotteen ainesosien, kuten omega-3-kalaöljyn ja extra-neitsytoliiviöljyn turvallisuuteen liittyviä näkökohtia, joissa on runsaasti öljyhappoa (OA, omega-9) ja vahvoja antioksidantteja (polyfenoleja).

Sintef (www.sintef.no) on testannut Norjassa Balanstrin tasapainon ja suojan hapettumista (härskiintyminen) vastaan. Balanstri Omega3 +: n päivittäinen käyttö ei aiheuta koskaan kuluttajalle riskejä ei toivotuista ympäristöä haittaavista epäpuhtauksista, kuten dioksiineista ja dioksiinin kaltaisista PCB-yhdisteistä.

Eläimille oma tuotesarja – Effektri Omega-3

Optimaalisen omega-3/6-rasvahappojen suhteen rakentaminen on eläimille tarjolla olevalla ruokinnalla haastava tavoite. Tästä syystä olemme huomioineet myös lemmikit Effektri Omega-3 tuotesarjoilla. Effektri Omega-3 on kehitetty kissoille, koirille ja hevosille hyödyntäen Balanstrin koostumusta ja toimintamekanismia. Effektrin raaka-aineet, laatu ja seurattavat sertifikaatit sekä asetukset tulevat suoraan Balanstrilta. Merkittävin ero tuotteiden välillä on pakkaukset ja D-vitamiinin määrä sekä maut. Maustamattomassa Effektri-tuotesarjassa käytetään annosnokallisia pulloja, jotta lemmikin ruokakippoon on helppo lorauttaa oikea painokilon mukainen määrä.

Lisää eläinten omista tuotteista voit lukea EffeBalancen sivuilta.

Urheiluravitsemus – matka kohti olennaista

Punavalo hoitaa koko kehoa tutkitusti ja turvallisesti

Näitä luetaan

Valitse itsellesi se sopivin maitohappobakteeri
Valitse itsellesi se sopivin maitohappobakteeri
Ecolomega – ultratuoretta ja raikasta öljyä suoraan kalasta!
Mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon kalaöljyvalmistetta valittaessa, ja miksi olemme täysin vakuuttuneita,...
Tarjoa lapsellesi parasta
Yhä useampi vanhempi haluaa huolehtia lapsensa hyvinvoinnista entistä puhtaammin ja luonnollisemmin.
Suomalainen Leader – innovatiiviset urheiluravinteet ja eväät aktiiviseen elämään!
Leader on olemassa, jotta sinulla olisi mahdollisuus aktiiviseen ja terveelliseen, kokonaisvaltaisesti...
Top-tuotteet hyvinvoivaan kesään!
Kesällä lomaillaan, nautitaan hyvästä ruoasta ja yhteisestä ajasta perheen sekä ystävien kesken....
Suihkemuotoinen vitamiini käyttää ohituskaistaa – hyödynnä tehokas imeytyminen
Olet mitä syöt, on tuttu sanonta. Niin ruoan kuin ravintolisienkin...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.