Hiilivapaat toimitukset ympäristön hyväksi

Hiilivapaa toimitus säästää luontoa

Puhdas luonto ja ympäristön hyvinvointi ovat meille sydämen asioita. Valitettava totuus kuitenkin on, että vaikka myymämme tuotteet edistävätkin asiakkaidemme hyvinvointia, ei verkkokauppa itsessään ole kovin ympäristöystävällistä. Siksi teemmekin kaikkemme, jotta toimintamme jättämä hiilijalanjälki olisi mahdollisimman olematon.

Muovittomat toimitukset

Olemme käärineet hihamme ja ryhtyneet tuumasta toimeen. Yksi merkittävä uudistus asian hyväksi on ollut muoviton logistiikka, josta kerroimme aikaisemmin blogissamme. Muutoksessa esimerkiksi aikaisemmin käytössä ollut muoviteippi korvattiin kestävällä paperiteipillä ja lasisten ja herkästi hajoavien tuotteiden pakkaamisessa käytössä ollut kuplamuovi korvattiin kierrätettäväksi ja uusiokäyttöön soveltuvilla silkki- ja reikäpaperin yhdistelmällä sekä litistetyllä voimapaperilla.

Ostojen tehostaminen ja keskittäminen

Olemme tehostaneet ja keskittäneet ostojamme. Tämä tarkoittaa sitä, että teemme omat ostomme järkevänkokoisissa erissä, jolloin varastollemme tulevien erillisten toimitusten määrä pysyy mahdollisimman maltillisena. Lisäksi hyödynnämme ostojen mukana tulleet pahvilaatikot omissa lähetyksissämme.

Kuitittomat toimitukset

Emme tulosta erillistä kuittia toimituksen mukaan. Olemme jo pidemmän aikaa lähettäneet kuitin asiakkaallemme pelkästään sähköpostitse tilausvahvistuksen yhteydessä. Lisäksi kuitin voi ladata omilta sivuilta verkkokaupastamme. Minimoimme toimistossamme muutenkin paperiroskan määrää ja printtaamme vain ehdottomasti tarpeelliset paperit.

Postin 100-prosenttisen hiilivapaa kuljetus

Postin tarjoamat kotimaan kuljetukset tapahtuvat nykyään sataprosenttisen hiilivapaasti (Posti Green -palvelut). Suosimmekin Postia kuljetuspalveluissamme ja olemme lisäämässä verkkokauppamme kassalle tiedon kuljetusyhtiöstä noutopistevalinnan yhteyteen. Valitsemalla Posti Green -palvelun, voimme yhdessä edistää ympäristömme hyvinvointia.

Hiilivapaan toimituksen lisäksi Postin pakettiautomaatit ansaitsevat kiitosta niiden keskeisen sijainnin (kauppojen ja kiinteistöjen yhteydessä) ja laajempien aukioloaikojen (kauppojen ja kiinteistöjen aukioloajat, myös viikonloppuisin) ansiosta. Näin paketin noutaminen hoituu kauppareissulla, eikä sitä tarvitse lähteä hakemaan erikseen – mahdollisesti kauppaa pidemmän välimatkan päästä. Postin mukaan jopa 94 % heidän asiakkaistaan suositteleekin pakettiautomaattia.  

Vaikka Postin noutopisteitä on Suomessa jo 2500 kappaletta, ne eivät vieläkään tavoita kaikkia asiakkaitamme. Siksi tarjoamme mahdollisuuden noutaa tilauksen myös Matkahuollon noutopisteistä. Matkahuollon aluemyyntipäällikön Juhani Leppäsen mukaan, Matkahuolto tuntee vastuunsa ympäristön suojelemisesta ja siksi sen kaikessa toiminnassa on sitouduttu parantamaan ympäristönsuojelua ja -hoitoa. Yhtiö kunnioittaa ja noudattaa ympäristölakeja ja niihin liittyviä säädöksiä ja toteuttaa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita.

Tämä tarkoittaa sitä, että Matkahuolto pyrkii kuljetuksissa kuormittamaan ympäristöä mahdollisimman vähän. Kuljetukset suoritetaan mahdollisimman pienillä päästöillä ja energiankulutuksella. Lisäksi Matkahuollon runkokuljetuksissa käytetään valtakunnallista linja-autoverkostoa, jolloin pakettien kuljetuksen ympäristövaikutukset ovat marginaalisen pienet.

Matkahuollon pakettikuljetukset ovat tästä syystä ekologinen kuljetusmuoto, ja Matkahuolto on ollut mukana ympäristötalkoissa jo yli 85 vuotta!

Matkahuollon pakettiautomaatteja on käytössä tällä hetkellä noin 173 kappaletta, joista 164 on Lehtipisteen ja 9 Smartmilen automaatteja. Tavoite on saada käyttöön vuoden 2019 loppuun mennessä 300 automaattia.

Millä muilla keinoin voimme kehittää toimintaamme ekologisemmaksi?

Muovittomuuden, ostojemme tehostamisen, kuitittomuuden ja hiilivapaan toimituksen lisäksi olemme pyrkineet ohjaamaan asiakkaitamme esimerkiksi zero waste -tuotteiden pariin ja ostamaan yhdellä kertaa kaiken tarvitsemansa, sillä useista pienistä ostoista aiheutuvat kuljetukset kuormittavat ympäristöä enemmän kuin yhden suuremman ostoksen tekeminen. Olemme myös kannustaneet esimerkiksi Black Fridaynä ostamaan vain tarpeeseen – ylikuluttaminen kun ei kuulu ideologiaamme, vaikkei verkkokauppamme tietenkään pysy pystyssä täysin ilman myyntiä. 

Keskustelemme jatkuvasti kaupankäynnin ympäristövaikutuksista myös päämiestemme kanssa ja yritämme löytää ympäristön kannalta parhaita mahdollisia ratkaisuja ja tuotteita myös heidän kauttaan.  

Turhat asiakaspalautukset kuormittavat ympäristöä

Eräs keskeinen asia, johon verkkokauppojen ja verkkokaupan asiakkaiden on syytä kiinnittää huomiota, on asiakaspalautukset. Etenkin suurilla vaateketjuilla on täysin järjen vastaisesti tapana tuhota asiakaspalautuksena saamansa vaatteet, eikä suinkaan laittaa niitä takaisin myyntiin tai lahjoittaa eteenpäin. Lisäksi kertaalleen lähetetty ja palautettu paketti sekä mahdollinen uusi tilaus, tuottaa enemmän päästöjä kuin harkitusti ja tarpeeseen tehty ensimmäinen ja ainoa tilaus. Osa verkkokaupoista onkin siirtynyt maksulliseen asiakaspalautukseen palautusten aiheuttaman ylimääräisen työn ja päästöjen takia. Me Hyviksellä haluamme kuitenkin edelleen tarjota asiakkaillemme maksuttoman asiakaspalautuksen, sillä tiedämme asiakkaidemme olevan valveutuneita ja harkitsevia ostajia. 

P.S. Oletko huomannut, että Postin paketin säilytysaika palvelupisteessä ja automaateissa on nykyään vain 7 vuorokautta? Mikäli pakettia ei noudeta siihen mennessä, se lähtee takaisin myyjälle ja myyjä lähettää sen taas uudestaan asiakkaalle hänen näin halutessaan. Tällaisia tapauksia tulee vastaan valitettavan usein, joten vaikka kyseessä onkin Postin hiilineutraali toimitus, olisi tietenkin optimaalista, mikäli lähetys tavoittaisi vastaanottajan jo ensimmäisellä kerralla.

Tiedonnälkäiset löytävät lisätietoa aiheesta esimerkiksi Hesarin jutusta "Kumpi on ilmastoystävällisempi, verkkokauppa vai kivijalka?".

 

Hyvis goes plastic free

Kuukuppi tekee kuukautisista mukavammat

Näitä luetaan

Näin optimoit melatoniinin käytön biohakkeri Olli Sovijärven vinkeillä
Olli Sovijärvi paljastaa, miten optimoit melatoniinin käytön parhaan hyödyn saavuttamiseksi
Myös lemmikit ansaitsevat kotimaisia, turvallisia ihonhoitotuotteita
ArcticVet tuotesarja on saanut alkunsa, koska halusimme hoitaa omia eläimiämme kotimaisilla tuotteilla,...
Lumme – ympäristötietoista ja tehokasta pyykinpesua ja kodinpuhdistusta
Lumme-tuotteet on kehitetty ympäristö huomioiden kuitenkin samalla säilyttäen tuotteiden tehokkuus. Osalle Lumme-tuotteista...
Dear Waste – puhtautta kotiin hävikkihedelmistä
Dear Waste haluaa auttaa sinua vähentämään ruokahävikkiä antaen hukkahedelmille uuden elämän....
Attituden synty – loputtomia mahdollisuuksia ja rajatonta inspiraatiota
Kuten monet asiat luonnossa, myös Attitude on syntynyt keväällä – keväällä 2005...
Luonnollinen Kamu lemmikkiperheen pesuaineet – jotta sinulla ja lemmikilläsi olisi hyvä olla
Jo vuodesta 2015 on kotimainen Luonnollinen Kamu tarjonnut lemmikkiperheille ekologisia pesuaineita, jotka...
Ecodoon aidot ekopesuaineet nyt Hyviksen valikoimassa
Ecodoo on tunnettu tehokkaista pesuaineista, joiden hinta-laatusuhde on erinomainen. Tuotteiden ympäristöystävällisyyys on...
Sonett – biohajoavia pesuaineita ja yhteiskunnallista vastuuta jo vuodesta 1977
Alussa oli vettä ja luonnontieteilijä Johannes Schnorr, joka pisarakuvamenetelmän avulla havaitsi pesuaineiden...
Yöttömän yön metsistä inspiroituneet kodintekstiilit
Arctic Flora on rovaniemeläinen yritys, alkoi rakkaudesta luontoon ja käsillä tekemiseen. Yrityksen...

Kirjoita kommentti