Tavoitteet tuovat motivaatiota liikkumiseen

Tavoitteet tuovat motivaatiota liikkumiseen

Vuoden vaihteen jälkeen moni aloittaa elämäntapamuutoksen, esimerkiksi liikunnan harrastamisen. Motivaatio liikuntaan kestää ehkä tammi-helmikuun, minkä jälkeen vanhat tavat hiipivät takaisin. Mutta, asettaessamme liikuntaharrastukselle tavoitteita, motivaatio kestää pidempään. Kerromme, millaisia tavoitteita voimme asettaa ja millainen tavoite on hyvä. Nappaa artikkelista talteen hyödylliset vinkit ja nauti liikunnan ilosta ympäri vuoden.

Monenlaisia liikuntatavoitteita

Liikuntaharrastukseen voidaan asettaa monenlaisia tavoitteita. Tulostavoitteet liittyvät liikuntasuorituksen lopputulokseen. Ne ovat riippuvaisia muiden urheilijoiden suorituksista. Tulostavoite voi olla esimerkiksi tietyn kilpailun voittaminen.

Tulostavoitteista erotetaan suoritustavoitteet. Suoritustavoitteita tavoiteltaessa keskitytään oman suorituksen parantamiseen. Suoritustavoitteeksi voidaan asettaa esimerkiksi se, että jaksaa juosta 5 tai 10 km, tai vaikka maratonin. Liikuntaharrasteen suoritustavoite voi liittyä matkan lisäksi aikaan. Esimerkiksi: uin 1 km 5 minuuttia aiempaa nopeammin.

Kolmas tavoitetyyppi on prosessitavoite. Prosessitavoitteita tavoitellessaan liikkuja keskittyy teknisiin suorituksiin, esimerkiksi vakaamman juoksuaskelluksen kehittämiseen. Kun tekniikka on hallussa, myös tulos- ja suoritustavoitteiden saavuttaminen helpottaa.

Tavoitteet voivat liittyä myös jonkun sellaisen asian saavuttamiseen, mikä ei liity suoranaisesti liikuntaan. Esimerkiksi parempi yleiskunto ja virkeys, parempi terveys tai leikkauksesta toipuminen ovat liikkumiseen ja fysiologiseen kuntoutumiseen liittyviä tavoitteita.

Tavoitteet motivoivat liikkumiseen

Tavoitteellinen liikunta on tarkoituksenmukaista. Lenkille tulee lähdettyä, kun mielessä on kirkkaana se, miksi lenkkeilyä on päättänyt harrastaa. Motivoiva tavoite on sellainen, joka kumpuaa ihmisen itsensä sisältä. Toisen asettamat, ulkoa tulevat tavoitteet eivät motivoi samalla tavalla. Jos tavoitteen on saanut muotoille itse, sitoudumme siihen syvemmin.

Toki valmentajan apu on voinut olla tärkeää omien tavoitteidemme löytämisestä ja realistisuudessa. Jos voimme kokea pystyvämme saavuttamaan tavoitteen ja pystyvämme tekemään kaikki tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat harjoitukset, motivaatio on todennäköisemmin kestävää.

Hyvän tavoitteen ominaisuuksia

Hyvä tavoite on riittävän tarkka ja konkreettinen. Silloin tavoitteen saavuttamista on mahdollista seurata. Epämääräisiksi jäävät tavoitteet voivat aiheuttaa stressiä. Esimerkiksi epämääräinen ”virkeämpi olo” voi olla vaikeasti mitattavissa, kun jaksaminen joka tapauksessa vaihtelee päivästä toiseen.

Hyvä tavoite on mitattavissa. Silloin voimme yksiselitteisesti havaita, milloin olemme sen saavuttamineet. Se palkitsee, ja lisää motivaatiotamme asettaa ja saavuttaa seuraavia tavoitteita. Edistyminen konkretisoituu tavoitteiden saavuttamisessa.

Mitattavuuden lisäksi tavoitteen tulisi olla realistinen. Realistisen tavoitteen pystymme saavuttamaan järkevällä ponnistelulla. Liian haastava tavoite lannistaa ja liikuntaharrastus uhkaa unohtua. Liian helppo tavoite ei motivoi astumaan epämukavuusalueelle ponnistelemaan.

Meidän tulisi asettaa sellaisia liikunnallisia tavoitteita, jotka koemme itsellemme tärkeiksi ja palkitseviksi. On turha tavoitella puolimaratonissa kahden tunnin aikaa, jos se ei merkitse mitään. Merkityksetön tavoite ei motivoi liikkumaan.

Lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet

Liikuntaan liittyvät tavoitteet kannattaa hahmottaa pitkälle ajalle, visioksi, ja lyhyelle ajalle, välietapeiksi. Pitkän ajan tavoitteet voivat olla unelmia siitä, mihin haluaa yltää. Ne voivat liittyä omien rajojen hakemiseen; miten pitkälle on mahdollista kehittyä ja parantaa omaa suoritustaan. Lisäksi on hyvä pohtia, mitä lyhyen aikavälin tavoitteita pitää saavuttaa, jotta pääsee unelmaansa. Välietapit puretaan pienempiin osiin, päiväkohtaisen tekemisen toimintasuunnitelmaksi. Välietappeja tarkennetaan aika ajoin, ja unelmakin voi muuttua. Pääasia, että sellainen on.

Tavoitteiden asettamisessa on huomioitava monia tekijöitä

Tavoitteiden asettamisesta pitää huomioida kokonaisvaltainen elämäntilanne. Miten paljon liikuntaan on käytettävissä aikaa? Onko siihen riittävästi voimavaroja? Psyykkinen ja fyysinen lähtötilanne vaikuttavat siihen, millaisia tavoitteita pystymme saavuttamaan. Myös siinä on yksilöllistä vaihtelua, minkä verran ja millaista harjoitusta siedämme. Mikä oikeasti palkitsee? Olemmeko riittävän pitkäjänteisiä saavuttaaksemme asettamamme tavoitteet?

Liikkeelle lähtö on helpompaa, kun olemme selvillä unelmastamme, purkaneet sen välitavoitteiksi ja päiväkohtaiseksi tekemiseksi, ja kun meillä on riittävästi aikaa ja voimavaroja toimintasuunnitelmamme toteuttamiseksi. Tiedämme, mitä teemme ja miksi, ja unelma mielessämme jaksamme tehdä jokaisen treenin.

Mitä voimme oppia vierailta kulttuureilta

Viisi syytä treenata lihaskuntoa

Näitä luetaan

Maailmalla hypetetty ihmeyrtti auttaa pärjäämään elämän oravanpyörässä
Ashwagandha on tämän vuoden trendaavimpia yrttejä länsimaissa. Tämä vuosituhansia intialaisessa...
Sinivalolasit: Silmien suoja digitaalisen aikakauden haasteissa
Sinivalolasien käyttäminen auttaa vähentämään silmien rasitusta ja väsymystä. Ne voivat auttaa parantamaan...
Kesä, aurinko ja unen haasteet
Onko unen saaminen vaikeaa kesäkuukausina? Auringonsäteet voivat merkittävästi vaikuttaa unirytmiisi, aiheuttaen...
Tehokasta apua liialliseen stressiin: Harmonia KSM66 auttaa tutkitusti!

Liiallinen stressi on haitallista terveydellemme: hormonitoiminta voi mennä sekaisin, pinna kiristyy, elämänilo...

Stressi pois, tyyneys tilalle!
Mia Aura taltutti stressin Harmonia KSM66:n avulla; tuloksena tyynempi ja tasapainoisempi...
Hiljennä ajoissa illalla Puhdas+ SmartTropics Calming Blendin avulla
Nykyään monen kiireisen ihmisen elämä saattaa toisinaan olla kuin miljoonakaupunki, joka ei...
Pidä aivot skarppina Puhdas+ SmartTropics Focus Boosterin avulla
Ihmisaivot ovat ihmeellinen elin. Aivot pystyvät uskomattomiin suorituksiin ja niiden sanotaan olevan...
Aromastick-tuoksupuikon avulla saat aromaterapian hyötyjä arkeesi käden käänteessä
Aromastick on uusi ja innovatiivinen tapa tuoda aromaterapiaa arkeen. Aromastick-tuoksupuikkojen vaikutukset perustuvat...
Diffuuserin käytön hyödyt – 5 syytä aromadiffuuserin hankintaan
Suuren suosion saavuttaneiden diffuusereiden käytöllä on monia hyötyjä, mutta mitä nämä hyödyt...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.