Valkoisia pillereitä sinisellä alustalla

Uskomushoito vai vaihtoehto itsensä hoitamiseen omaa kehoa kuunnellen?

Viime päivinä on mediassa keskusteltu vilkkaasti homeopatiasta uskomushoitona ja keskustelua on käyty myös erilaisista ravintolisistä ja vaihtoehtoisista hoitomuodoista. Esimerkiksi apteekin henkilökunta ei saa kertoa oireisiin sopivasta homeopaattisesta valmisteesta, ellei asiakas erikseen pyydä homeopaattista vaihtoehtoa. Homeopaattisia tuotteita on kuitenkin otettu apteekkeihin lisäämään käsitavarasta tulevaa voittoa. 
 
Miksi Suomessa pidetään homeopaattisia tuotteita pahoina mörköinä? Tuotteita, joita esimerkiksi Saksassa ”tavalliset” lääkärit määräävät potilaillensa? Mikä erottaa suomalaisen ja saksalaisen kehon reagoinnin homeopatiaan? Suomessa lääkäreiden kanta on uskomushoito, mutta Saksassa kyseessä on potilaan oireita mahdollisimman hyvin hoitava kokonaiskuva. Tutkimustuloksia homeopatiasta löydät täältä.
 
Keskustelun sävy on ollut tietyiltä tahoilta leimaava. Kirjoitusten mukaan henkilöt, jotka haluavat kokeilla vaihtoehtoisia hoitomuotoja, ovat ihmisiä, jotka vain uskovat tuotteisiin ja näin tuotteet toimivat. Pahimmassa tapauksessa he tekevät terveydelleen hallaa hakeutumalla uskomushoitojen pariin.
 
Keltainen lehdistö nostaa isoihin otsikoihin homeopaattisten valmisteiden sisältävän myrkkyjä, jopa arsenikkia. Kyseessä on muutama tuote, satojen valmisteiden joukosta. Homeopaattiset tuotteet ovat turvallisia, homeopaattisia tuotteita käyttäessä on hyvä tutustua homeopatian perusteisiin ja konsultoida homeopaattia. Milloin nostetaan lööppi siitä, mitä särkylääkkeet tai muut reseptivapaat tuotteet sisältävät? Kuinka moni syö turhaan elimistöä isoilla annostuksilla kuormittavia "tavallisia" särkylääkkeitä kuin karkkeja? Kuinka moni syö itsensä sairaaksi ihan vain huonolla ruokavaliolla?
 
Itse en usko omien kokemusteni perusteella, että homeopaattiset valmisteet toimivat plasebon avulla. Omaa kantaani vahvistaa se, että voisiko hammassäryistä itkuinen ja kärttyinen vuoden ikäinen lapsi rauhoittua saatuaan tiettyä homeopaattista valmistetta? Omalle tytölleni homeopaattinen valmiste toimii tehokkaasti. Vuoden ikäinen lapseni ei osaa vielä uskoa, että tämä vesitilkkaan liotettu homeopaattinen valmiste vie puhkeavasta hampaasta tulevan pahan olon pois, varsinkaan kun valmistetta annettaessa ei mainita, että hän saa "lääkettä".
 
"Homeopatia on yli 200 vuotta vanha luonnonmukainen lääketieteen oppisuunta, joka käyttää erityisellä tavalla valmistettuja lääkeaineita stimuloimaan puolustusmekanismia. Sen kehittäjänä pidetään saksalaista lääkäriä Samuel Hahnemannia. Sana ”homeopatia” on peräisin kreikankielestä ja tarkoittaa ”samankaltaista kärsimystä”. Se kertoo homeopaattisen menetelmän perusperiaatteen: aine joka aiheuttaa oireita terveellä henkilöllä, voi parantaa nämä oireet sairaalla. Homeopatialla voidaan hoitaa, kirurgiaa lukuunottamatta, aivan samoja vaivoja kuin koululääketieteelläkin, ja homeopatian keinoin voidaan myös tukea koululääketieteen hoitoja, esimerkiksi leikkauksesta toipumista. Hoidon kohteena on kuitenkin aina sairas ihminen, ei yksittäinen oire, eli homeopatialla hoidetaan kokonaisuutta ja tuetaan kehon omia parantavia kykyjä. Homeopaattiset valmisteet ovat voimakkaasti laimennettuja, joten niillä ei ole myrkky- tai allergiavaikutusta. Siksi niitä voidaan käyttää kaikkina ikäkausina vauvasta vaariin, myös odotus- ja imetysaikana. Homeopaattisilla valmisteilla ei ole myöskään yhteisvaikutusta tavanomaisen lääkityksen kanssa, siksi valmisteita voidaankin käyttää rinnakkain."
 
Uskon, että me "uskomushoitoja" käyttävät henkilöt olemme muutenkin enemmän omaa kehoa tiedostavia ihmisiä, joita oikeasti kiinnostaa kehomme kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tällöin osaamme kuulostella kehon tarpeita paremmin ja hoitaa sitä hyvän, terveellisen ja mahdollisimman vähän kehoa rasittavan elämäntavan kautta. Oman kehon tunteminen ja arvostaminen ei kuitenkaan tarkoita, että tavallinen lääkehoito ja sairaanhoito olisi pois suljettua. Sairaanhoidon pariin hakeutudaan, kun on siihen tarve.
 
Pidä itsesi terveenä ruokavaliolla, liikunnalla, stressittömällä ympäristöllä ja opettele tuntemaan kehosi. Kokeile vaihtoehtoja, meillä kaikilla on omat kehomme, jotka reagoivat eri tavoin. Löydä itsellesi parhain tapa hoitaa kehosi hyvinvointia.
 
Hyvinvoinnin Tavaratalon homeopaattiset tuotteet löydät täältä.

Alunperin julkaistu 14.2.2014 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa.

Entsyymit ja Regulat

Tattari - vuoden maatiaiskasvi!

Näitä luetaan

Nivelkipu pysäytti Kastanjan tanssin – yllättävä apu löytyi kotimaisesta NivelTeho-tuotteesta

Valokeilassa säihkyvä hymy ja täydellinen rytmi – ammattitanssijan arki näyttää lavalla kevyeltä ja hallitulta. Mutta mitä...

Nattokinaasi elinvoiman lähteenä – lempeää tukea sydämelle ja aineenvaihdunnalle

Japanilaisessa aamiaispöydässä tarjottava natto tunnetaan pitkän iän symbolina, eikä syyttä. Sen sisältämä nattokinaasientsyymi on saanut laajaa...

VitaYummy – Vitamiinit, jotka tekevät hyvinvoinnista herkullista!

Jos tablettien ja kapseleiden nieleminen tuntuu tylsältä ja vaikealta, on päivittäisten vitamiinien saamiseen myös toinen tapa....

Tiedätkö miten kehosi voi? Selvitä tärkeimmät terveysarvosi helposti Puhdin laboratoriotesteillä

Onko sinulla väsymystä, heikkoa vastustuskykyä tai haluatko vain varmistaa, että kehosi toimii kuten pitää?  Puhdin laboratoriotestit...

Ennakoi – vahvista vastustuskykyäsi ajoissa!

Syksy ja talvi ovat aikaa, jolloin kehomme joutuu mukautumaan alati muuttuviin olosuhteisiin. Valon väheneminen, kylmä ja...

Aurinko 100% Monivitamiini + Koliini – Kaikki tarpeellinen yhdessä tabletissa

Kiireinen arki, vaihtelevat ruokailutottumukset ja epäsäännölliset ateriarytmit voivat haastaa kehon päivittäisen vitamiini- ja kivennäisaineiden saannin. Tällöin...

Ecolomega – ultratuoretta ja raikasta kalaöljyä suoraan kalasta

Mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon kalaöljyvalmistetta valittaessa, ja miksi olemme täysin vakuuttuneita, että Ecolomega täyttää nämä...

Suoliston hyvinvointi hallintaan maitohappobakteerien ja kuidun voimalla

Kuvittele, että kehossasi on kokonainen ekosysteemi, joka vaikuttaa energiatasoihisi, mielialaasi, vastustuskykyysi – jopa siihen, miten kehosi...

EAA ravitsee kehoa solutasolla ja vahvistaa arjessa

Oletko joskus huomannut, että vaikka syöt hyvin, liikut säännöllisesti ja nukut tarpeeksi, olo on silti vetämätön...

Solgar Summer Glow - Hyvinvointipaketti kesän hehkuun

Kesä kutsuu ulos – mutta jotta jaksat, nukut hyvin ja nautit auringosta täysillä, tarvitset kehon tueksi...

Jokaisen liikkujan treenin tueksi - Dexal urheiluravinteet

Dexal urheiluravinteet tukevat kaikkia liikkujia – lajista, tasosta tai tavoitteista riippumatta. Olitpa sitten intohimoinen kilpaurheilija, aktiivinen...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.