Paloiteltuja viikunoita valkoisella lautasella

Fructolax saa vatsasi toimimaan

Turvottaako? Kiristävätkö vaatteet päälläsi? Onko vatsasi kuin potkupallo? 

Heikko suolentoiminta on yleinen vaiva, josta on turha kärsiä. Pidä vatsasi käynnissä luonnollisesti ja tehokkaasti.

Heikko suolentoiminta on yksi yleisimmistä vatsaan ja ruoansulatuskanavaan liittyvistä vaivoista. Ikääntymisen myötä jopa kahdeksan kymmenestä kärsii ulostuskertojen vähentymisestä ja ummetuksesta.

Jokainen on kokenut kovan vatsan ja ummetuksen joskus: suoli ei meinaa tyhjetä ja olo käy tukalaksi. Turvottaa ja vatsaa vääntää. Vatsan- ja suolentoimintaan vaikuttavat muun muassa ravinto, liikunta ja mieli. Laihduttaminen ja karppaaminen saattavat hidastuttaa suolentoimintaa puhumattakaan ulkomaanmatkoista, jotka saavat monilla luonnollisen vatsantoiminnan seisahtumaan useammaksikin päiväksi.

Nopea apu

Fructolax hedelmä- ja kuitutiivisteistä on apua, kun tukala ja turvottava tilanne on jo päällä. Tätä voi ehkäistä esimerkiksi runsaasti kuituja sisältävällä ravinnolla, riittävällä veden juomisella ja säännöllisellä liikunnalla, mutta nämä keinot eivät välttämättä helpota oloa tarpeeksi nopeasti. Fructolaxin kuidut ja suolentoimintaa stimuloivat aineet auttavat suolta taas toimimaan. Tämä tapahtuu luonnollisesti, nopeasti ja tehokkaasti. Fructolaxien ainesosat toimivat häiritsemättä suolen herkkää flooraa. Fructolax on valmistettu 100 % hedelmistä ja kuiduista kuten raparperista ja viikunasta, eikä se sisällä keinotekoisia säilöntä- tai väriaineita.

Iäkkäille, laihduttajille, karppaajille

Fructolaxin luonnollinen, tasapainoisesti suunniteltu koostumus vaikuttaa eri tavoin suolentoiminnan eri mekanismeihin. Viikuna, taateli ja akasian kuidut lisäävät ulostemassaa, tamarindin hapot pehmentävät suolen sisältöä ja raparperi stimuloi suolen toimintaa. Nämä kolme vaikutustapaa tekevät Fructolaxista tehokkaan, mutta aineosiensa vuoksi kuitenkin hellävaraisen valmisteen. Fructolax sopii pitkäaikaiseenkin käyttöön ja siitä hyötyvät erityisesti iäkkäät, laihduttajat ja karppaajat. Vaikka et ummetuksesta yleisesti kärsisikään, elämästä löytyy aina hetkiä, kun lisäapu on tarpeen. Esimerkiksi ulkomaan reissut vieraine bakteerikantoineen tai lääkekuurit saattavat stopata suolen toiminnan väliaikaisesti. Jos omat toimet eivät kuitenkaan auta ja ummetus edelleen häiritsee jokapäiväistä elämää, on aika keskustella vaivasta lääkärin kanssa. 

Jokaiseen makuun ja tarpeeseen

Fructolax on saatavilla sekä hedelmä- ja kuitukuutiona että tabletteina. Hyvänmakuiset Fructolax-kuutiot pureskellaan ja nautitaan iltaisin runsaan veden kanssa. Kuutiot on yksittäispakattu, jolloin ne kulkevat kätevästi mukanamme töihin tai lomalle. Mikäli kuutioden maku ei miellytä tai pureskelu on vaikeaa, on Fructolax-tabletit hyvä vaihtoehto.

Fructolax Tuplateho on nimensä mukaisesti tavallisia Fructolaxeja tehokkaampi hedelmä- ja kuitukuutio. Sen sisältämä fenkoli ehkäisee erityisesti ähkyä ja vatsan ”pömpötystä”. Perinteisesti fenkolia on käytetty ruuansulatusvaivoihin ja turvotukseen. Tuplatehoa ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön.

 

Tilaa Fructolax-tuotteet meiltä! 

 

Alunperin julkaistu 10.3.2016 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa. 

Regulat pitää laulaja Anna Hanskin pirteänä ja energisenä

Vatsan ja suoliston hyvinvointia - yksinkertaisia työkaluja jokaisen ruokavalioon

Näitä luetaan

LihasTeho Magnesiumvoide selättää krampit ja jumit

Kesä on aktiivisen elämän aikaa. Päivät täyttyvät pihatöistä, mökkipuuhista, kävelyistä, pyöräretkistä ja toisinaan myös urheilusta tai...

Liposomaaliset vitamiinit vievät imeytymisen uudelle tasolle

Olet ehkä huomannut sen itsekin: vitamiinipurkki tyhjenee, mutta olo pysyy lähes samana. Syy ei välttämättä ole...

Valkosipuli lisäravinteena – hyödyt sydämelle, vastustuskyvylle ja aivoille

Valkosipuli on kulkenut kansanlääkinnän mukana läpi vuosisatojen — harvasta kasvista on yhtä paljon tarinoita. Siinä on...

Omega-11 – unohdettu rasvahappo, joka mullistaa kalaöljyn hyödyt

Kun puhutaan kalaöljystä, keskustelu pyörii lähes aina omega-3-rasvahappojen – EPA:n ja DHA:n – ympärillä. Se on...

Vuoden rohdoskasvi – salviasta tukea vaihdevuosiin, muistiin ja mielialaan

Salvian nimi tulee latinan sanoista salvare ja salvus, jotka tarkoittavat pelastamista ja terveyttä — samasta juuresta on...

Karin Havupuu-uutejuoma – miltä se maistuu ja miten sitä käytetään?

Karin Havupuu-uutejuoma on suomalaisen metsän makuinen juoma ja osa Pinena-tuoteperhettä. Se valmistetaan nuoren luomumännyn kuoresta ja...

Sileämpi iho ja sisäistä hehkua – Koe aloe veran voima!

Aloe vera -kasvin lehtien sisällä on hyytelömäistä ainetta, jota on käytetty ihonhoitoon jo vuosituhansia. Tiesitkö, että...

Dexal Pure Hydration urheilujuomasta raikasta tukea treeniin

Dexal Pure Hydration on kaloriton ja sokeriton urheilujuoma, joka auttaa korvaamaan suorituksen aikana menetetyt tärkeimmät elektrolyytit,...

VLCD-dieetti tutuksi – miten ateriankorvikkeet toimivat arjessa?

VLCD-ateriankorvikkeet herättävät vahvoja reaktioita – toisille ne ovat tehokkain työkalu painonhallintaan, toisille pelkkä sana "dieetti" nostaa...

Fibermaxxing arjessa – lisää kuitua, vähemmän napostelua

Entä jos aamun turvotus, iltapäivän väsymys ja nopeasti palaava nälkä johtuvat kaikki samasta asiasta? Kuidun vaikutukset...

Elektrolyytti & Kreatiini – ykkösvalinta nesteytykseen ja parempaan suorituskykyyn

Hyvä nesteytys on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten keho jaksaa tuottaa...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.