Kevätsiivous ekologisilla kodin pesuaineilla

Kevätsiivous onnistuu ekologisilla pesuaineilla

Seuraavat viikot tullaan viettämään pitkälti kotioloissa. Koska kalenterit ovat tyhjentyneet menoista, voi ylimääräisen ajan hyödyntää tekemällä perusteellisen kevätsiivouksen. Viikoittaisen pölyjen pyyhkimisen, imuroinnin ja pyykkäämisen lisäksi välillä on paikallaan puunata huolellisemmin nurkat, kaakelit ja kodinkoneet. Samalla voi vaihtaa luontoa kuormittavia kemikaaleja sisältävät puhdistusaineet ekologisempiin puhdistusaineisiin.

Ekologiset puhdistusaineet ja siivoustarvikkeet

Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, mikä kemikaalikuorma syntyy kodin puhdistusaineista. Kodin puhdistustuotteet sisältävät runsaasti kemikaaleja, jotka ovat haitallisia vesistöille, vesieliöille sekä meille ihmisille. Perinteisten puhdistustuotteiden haitallisimpia aineita ovat kemialliset vaahdottimet, tensidit, kloori, valkaisuaineet, säilöntäaineet, väriaineet ja hajusteet. Kodin voi kuitenkin puhdistaa myös luonnonmukaisilla aineilla. Ekologiset puhdistusaineet perustuvat luonnon raaka-aineisiin, ja niissä käytetään usein esimerkiksi etikkaa, sitruunaa ja erilaisia kasveja.

Siivouksesta saa ekologisempaa kiinnittämällä myös huomiota siivoustarvikevalintoihin – laadukkaita siivoustarvikkeita käyttämällä voi nimittäin vähentää oleellisesti pesuaineiden määrää. Erilaisia puhdistussieniä ja hankaussieniä käyttäessä ei aina edes tarvita pesuainetta. Siivoustarvikkeita saa myös ekologisemmista materiaaleista valmistettuna muovisten sijaan. Kasvikuiduista valmistetut harjat ja rätit kestävät käytössä eikä niistä irtoa vesistöihin mikromuovia. Siivousvälineissä kannattaa suosia esimerkiksi puuta, bambua, hamppua, puusta valmistettua tencel-kuitua ja muita biohajoavia materiaaleja.

Keittiön siivous

Kevätsiivouksen voi aloittaa vaikkapa keittiöstä, jossa siivottavaa riittää.

Keittiön kaapit, pinnat, kaakelit ja liesi: Kevätsiivouksen yhteydessä on hyvä puhdistaa liesi ja kaakelit pinttyneestä liasta. Keittiön pinnat voi puhdistaa tehokkaasti kasvi- ja mineraalipohjaisilla yleispuhdistusaineilla sekä bambusta tehdyllä pesuharjalla ja pesurätillä. Sama yleispuhdistusaine puhdistaa myös esimerkiksi kylpyhuoneen pinnat, jolloin pääset vähemmällä tuotteiden määrällä. Kokeile esimerkiksi mustaa saippuaa, joka on varsinainen kodin monitoimiputsari. Mustalla saippualla voi puhdistaa kodin pintojen lisäksi myös esimerkiksi uunin. Pinttyneisiin rasvatahroihin taas puree Sonettin rasvanliuotin, joka on tehokas mutta ihoystävällinen vaihtoehto. Tuotteen sisältämä appelsiiniöljy tuo paitsi pirteän tuoksun, myös lisää tehoa rasvanpoistoon!

Kodinkoneet: Tiskikone ja kahvinkeitin on myös silloin tällöin hyvä putsata kalkkisaostumista. Sitruunahappo poistaa kalkkisaostumat tehokkaasti mutta ympäristöystävällisesti.

Tiskit: Konetiskiaine voi olla ympäristön kannalta yksi kodin kuormittavimmista puhdistusaineista. Ekologiset konetiskiaineet puhdistavat astiat ilman valtavaa kemikaalikuormaa. Ekologiset konetiskiaineet perustuvat mineraali- ja kasvispohjaisiin lähteisiin, eivätkä ne sisällä klooria eivätkä vesistöä rehevöittäviä fosfaattia ja fosfonaattia. Astiat saa puhtaiksi myös kasvipohjaisilla ja biohajoavilla käsitiskiaineilla.

Yleispuhdistusaine puhdistaa keittiön ja kylpyhuoneen pinnat.

Kylpyhuoneen puhdistus

Kylpyhuoneessa ja WC-tiloissa kannattaa suorittaa peruspuhdistus viikoittain, ja varsinkin WC-istuin on hyvä pestä säännöllisesti. Välillä on paikallaan puunata perusteellisemmin myös esimerkiksi kaakeleiden ja saumojen pinttyneet liat, jotka jäävät arjessa usein puhdistamatta. Myös lattiakaivo on hyvä puhdistaa muutaman kerran vuodessa – vaikkapa juuri kevätsiivouksen aikaan.

Pinnat ja kaakelit: Kylpyhuoneen pintojen puhdistukseen riittää usein yleispuhdistusaine. Yleispuhdistusaineella voi puhdistaa peilipinnat, käsienpesualtaan, suihkutilat, kaakelit, lattian ja lattiakaivon. Kaakeleihin voi käyttää myös niille varta vasten tarkoitettua tuotetta, joka poistaa kalkin. Esimerkiksi Sonettin kalkinpoistajan vaikuttava aine on sitruunahappo, jota saadaan sokeriteollisuuden sivutuotteena.

Ikkunoiden pesu

Nyt on myös hyvä hetki pestä ikkunat, vaikka sää onkin vielä viileä. Ekologisilla ikkunanpesuaineilla puhdistat ikkunat sekä lasi- ja peilipinnat ympäristöä kuormittamatta ja ihoa ärsyttämättä. Ikkunasuihke on kätevä tuote ikkunoiden puhdistukseen. Ikkunasuihketta suihkautetaan pestävälle pinnalle ja pyyhitään pinta kuivaksi – erillistä huuhtelua ei siis tarvita. Ikkunasuihkeella voi puhdistaa myös tablettien ja älypuhelinten lasipinnat sekä silmälasit.

Pukeuduthan ikkunoita pestessäsi lämpimästi! 😉

Pyykinpesu

Pyykinpesu on osa viikoittaista kodinhoitoa, mutta kevätsiivous on oiva hetki pestä myös lakanat, pöytäliinat, verhot ja muut isommat kodin tekstiilit, joita tulee pestyä harvemmin kuin vaatteita. Pyyhkeet ja lakanat kannattaa pestä 60 asteessa, mutta käyttövaatteisiin riittää yleensä 30 tai 40 astetta.

Ekologiset pyykinpesuaineet kuormittavat luontoa vähemmän kuin perinteiset. Ekologisessa pyykinpesussa käytetään esimerkiksi luontoon hajoavia sokeritensideitä tai pesupähkinöitä ja niistä tehtyjä liuoksia. Perinteiset huuhteluaineet voi korvata vaikkapa pyykkietikalla, joka kirkastaa kirjopyykin värit, suojaa valkopyykkiä kellastumiselta ja ehkäisee saostumien muodostumista pyykkikoneeseen. Lisäksi se tekee pyykistä unelmanpehmeää!

Ekologisilla pyykinpesuaineilla puhtaat ja pehmeät lakanat

Kaikki tykkäävät puhtaista ja pehmeistä lakanoista. 

Sitkeämpien tahrojen, kuten marja-, punaviini-, rasva-, muste- ja ruohotahrojen puhdistukseen kannattaa ottaa kättä pidemmäksi tahranpoistaja. Sonettin sappisaippua on saavuttanut klassikon maineen, ja se poistaa tahran kuin tahran. Kosteaa sappisaippuaa hangataan tahraan ja annetaan vaikuttaa hetken ennen konepesua. Superedullista mutta riittoisa sappisaippuaa on turvallista käyttää sekä värillisille että valkoisille tekstiileille.

Lattioiden pesu

Kun kaikki muu on puhdistettu ja puunattu, voi viimeisenä pestä vielä lattian. Lattian pesu onnistuu näppärimmin mikrokuitumopilla sekä ämpärillisellä vettä, johon on sekoitettu lattianpesuainetta. Esimerkiksi Attituden lattianpesuaine soveltuu hyvin puu- ja kaakelipinnoille, ja tuo raikkaan teepuun ja limen tuoksun kotiin.

Pikaniksit DIY-puhdistusaineisiin

Siivouksessa ei aina tarvitse käyttää valmiita pesuaineita, vaan tahroihin ja likaan voi hyödyntää myös joka kodista löytyviä aineita:

  • Etikka ja sooda toimivat yhdessä yleissiivousaineena ja putkenavaajana.
  • Etikkaa voi käyttää myös huuhteluaineena, ja se poistaa kalkkisaostumia esimerkiksi hanoista ja kahvinkeittimestä.
  • Ruokasooda kirkastaa lavuaarit, hanat, kattilat ja teekupit.
  • Pohjaan palaneen kattilan saa puhtaaksi hankaamalla sitä kostutetulla sokeripalalla.
  • Ruosteen poistaa suola ja sitruuna.
  • Suola tepsii myös punaviinitahroihin.
  • Piimä poistaa tehokkaasti hometahrat ja ruohotahrat.

Lisälukemista:
Ympäristö Nyt: Kodin kemikaalit
Martat: Kodin kemikaalit
Kemikaalicocktail: puhdasta vai kemikaalein kuorrutettua?

Tähän liittyvät tuotteet:

Hävittäjäisillä taistelemme turhaa hävikkiä vastaan

Idättämällä ravinnerikasta, helposti sulavaa ja edullista ruokaa

Näitä luetaan

Näin optimoit melatoniinin käytön biohakkeri Olli Sovijärven vinkeillä
Olli Sovijärvi paljastaa, miten optimoit melatoniinin käytön parhaan hyödyn saavuttamiseksi
Myös lemmikit ansaitsevat kotimaisia, turvallisia ihonhoitotuotteita
ArcticVet tuotesarja on saanut alkunsa, koska halusimme hoitaa omia eläimiämme kotimaisilla tuotteilla,...
Lumme – ympäristötietoista ja tehokasta pyykinpesua ja kodinpuhdistusta
Lumme-tuotteet on kehitetty ympäristö huomioiden kuitenkin samalla säilyttäen tuotteiden tehokkuus. Osalle Lumme-tuotteista...
Dear Waste – puhtautta kotiin hävikkihedelmistä
Dear Waste haluaa auttaa sinua vähentämään ruokahävikkiä antaen hukkahedelmille uuden elämän....
Attituden synty – loputtomia mahdollisuuksia ja rajatonta inspiraatiota
Kuten monet asiat luonnossa, myös Attitude on syntynyt keväällä – keväällä 2005...
Luonnollinen Kamu lemmikkiperheen pesuaineet – jotta sinulla ja lemmikilläsi olisi hyvä olla
Jo vuodesta 2015 on kotimainen Luonnollinen Kamu tarjonnut lemmikkiperheille ekologisia pesuaineita, jotka...
Ecodoon aidot ekopesuaineet nyt Hyviksen valikoimassa
Ecodoo on tunnettu tehokkaista pesuaineista, joiden hinta-laatusuhde on erinomainen. Tuotteiden ympäristöystävällisyyys on...
Sonett – biohajoavia pesuaineita ja yhteiskunnallista vastuuta jo vuodesta 1977
Alussa oli vettä ja luonnontieteilijä Johannes Schnorr, joka pisarakuvamenetelmän avulla havaitsi pesuaineiden...
Yöttömän yön metsistä inspiroituneet kodintekstiilit
Arctic Flora on rovaniemeläinen yritys, alkoi rakkaudesta luontoon ja käsillä tekemiseen. Yrityksen...

Kirjoita kommentti