Urheilullinen Hyvinvoinnin tavaratalo
Hyvinvoinnin Tavaratalon henkilökunta on intohimoista urheilukansaa. Lajeina ovat edustettuina niin juoksu, jalkapallo, jumppa, pyöräily kuin salitreenikin. Myös kiinnostus suunnistukseen on nimittävä tekijä monelle meistä, mukaan lukien kauppias Tomi, jonka perheestä löytyy useampikin suunnistuksen SM-voittaja. Oli siis aika lähteä mittaamaan Sekaisin Saloista -joukkueen paremmuusjärjestys vuotuisille Kainuun Rastiviikoille. Samalla tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus seurata 30. suunnistuksen maailmanmestaruuskisoja Vuokatin upeissa vaaramaisemissa.
Millainen sijoitus?
Tipasojan kangasmaastot ja jylhät Vuokatin kisarinteet tarjosivatkin sopivassa suhteessa onnistumisen riemua ja haasteita - olihan osa rasteista samoja kuin MM-suunnistajilla! Yksin ei tarvinnut metsässä myöskään edetä, kaikkiaan Rastiviikoille osallistui yli 9.000 suunnistajaa.
Viikon aikana joukkueelle kertyi useampi sata suunnistuskilometriä, koko joukko rakkoja ja kipeitä lihaksia sekä hieno kuntosarjan sijoitus 25. Suomen voittaessa lisäksi upeat seitsemän MM-mitalia voidaan sanoa viikon olleen varsin onnistunut ja ikimuistoinen!
Kiitos myös joukkueemme sponsoreille, Gutzylle, jonka energiajuoman voimin jaksoimme suunnistaa sekä MM-kisojen tulospalvelusta vastanneelle ResultSalolle! Matka kohti Louna-Jukolaa on siis alkanut.
Julkaistu alunperin 22.7.2013 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa.