Siitepölyallergia hävisi Karin Havupuu-uutejuomalle

Siitepölyallergia hävisi Karin Havupuu-uutejuomalle

Hannelea lapsesta asti vaivannut siitepölyallergia on ollut oireeton jo viisi vuotta. Apu löytyi Karin Havupuu-uutejuomasta.

Tampereella asuva Hannele Kouhi rakastaa liikkumista niin sisällä kuin ulkonakin. Ulkona oleilua on kuitenkin varjostanut paha siitepölyallergia lapsesta lähtien. - Voimakkaat oireet alkoivat joka kevät jo aikaisin ja jatkuivat loppusyksyyn asti. Silmät ja korvat kutisivat, nenä vuoti ja aivastutti. Olen allerginen ainakin koivulle, pajulle, pujolle, heinille ja voikukalle, Hannele kertoo.

Siitepölyallergia rajoitti kaikkea

Siitepölyallergia on hyvin yleinen vaiva, johon löytyy monenlaisia valmisteita, mutta Hannelen kokemuksen mukaan ne toivat vain hiukan helpotusta. - Jouduin usein vaihtelemaan tuotteita, koske niiden teho tuntui loppuvan yhtäkkiä. Lisäksi jouduin käyttämään useita erilaisia valmisteita, kuten nenäsuihkeita ja silmätippoja. En siltikään voinut nauttia ulkoilmasta tai esimerkiksi käydä mökillä. Elämässäni oli valtavasti rajoitteita puolet vuodesta.

Uusi elämä alkoi havupuu-uutejuoman voimalla

Noin viisi vuotta sitten Hannele kuuli männystä valmistetusta Karin Havupuu-uutejuomasta ja siitä, että joku oli saanut siitä apua allergiaan. Hän päätti kokeilla juomaa ja aloitti testin hyvissä ajoin ennen allergiakautta helmi-maaliskuussa ja nautti joka päivä noin desin verran juomaa. Hannelen ihmeeksi siitepölyallergia ei vaivannut häntä sinä vuonna ollenkaan.

- Olin kuitenkin vähän epäilevä, että voiko tämä todella johtua vain havupuu-uutejuomasta, joten jatkoin kokeilua seuraavanakin vuonna. Sama tulos kuitenkin toistui jälleen. Mitään muuta muutosta en ollut elämässäni tehnyt.

Hannelella alkoi aivan uusi elämä ilman siitepölyallergian rajoituksia. Hän pääsee nyt liikkumaan luonnossa ja nauttii mökkeilystä.

- Sain elämäniloni takaisin ja voin elää niin kuin haluan, eikä tarvitse välittää allergiasta ja sen tuomasta väsymyksestä. Haluan jakaa tarinaani, jotta muutkin voisivat löytää apua allergian oireisiin ja nauttia luonnosta ympäri vuoden. Kannattaa aloittaa kokeilu ennen kuin oireet alkavat, Hannele kannustaa.

Kotimaisen luomutuotteen, Karin Havupuu-uutejuoman valmistaja on perheyritys Ravintorengas Oy, joka toimii Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa. Juoma valmistetaan nuoren luomumännyn kuoresta ja nilasta sekä puhtaasta lähdevedestä hellävaraisesti uuttamalla. Tuotetta on valmistettu kohta 50 vuoden ajan samalla Kosken tilalla, jossa ensimmäiset havupuu-uutejuomat aikoinaan keitettiin. Juoma sopii kaikenikäisille, eikä se sisällä mitään lisä- tai säilöntäaineita. Lisätietoja: www.karinhavu.fi

Tähän liittyvät tuotteet:

Laktoferriinilisästä apua mataliin ferritiiniarvoihin

Nauti keväästä - hengitä helpommin

Näitä luetaan

VLCD-dieetti tutuksi – miten ateriankorvikkeet toimivat arjessa?

VLCD-ateriankorvikkeet herättävät vahvoja reaktioita – toisille ne ovat tehokkain työkalu painonhallintaan, toisille pelkkä sana "dieetti" nostaa...

Fibermaxxing arjessa – lisää kuitua, vähemmän napostelua

Entä jos aamun turvotus, iltapäivän väsymys ja nopeasti palaava nälkä johtuvat kaikki samasta asiasta? Kuidun vaikutukset...

Elektrolyytti & Kreatiini – ykkösvalinta nesteytykseen ja parempaan suorituskykyyn

Hyvä nesteytys on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten keho jaksaa tuottaa...

Breikkaajalegenda Jussi Sirviö löysi avun nivelkipuihin

Breikkaajalegenda Jussi Sirviö (42) joutui hidastamaan nivelkipujen vuoksi – löysi ratkaisun, josta myös erikoislääkäri antaa näkemyksensäJussi...

Syötkö stressiin tai väsymykseen? – Sahrami tasapainottaa tunnesyömistä

Sahrami tunnetaan maailman kalleimpana mausteena, mutta sen arvo ei rajoitu vain keittiöön. Kun stressi ja väsymys...

Natura Median ravintolisät: Suomessa valmistettua premium-laatua 100 % läpinäkyvästi

Kun valitset vaikkapa vitamiinin tai muun ravintolisän, tiedätkö todella, mistä sen raaka-aineet ovat peräisin? Pitkän linjan...

Kevätsiivous alkaa sisältä – näin suolihuuhtelu onnistuu

Keväisin pestään ikkunat, tuuletetaan matot ja järjestetään varastot. Kehon sisäpuoli jää silti helposti huomiotta, vaikka juuri...

Tukkoisuus kuriin – näin nenähuuhtelu auttaa

Tuhansia vuosia vanha käytäntö on palaamassa takaisin suomalaiskoteihin – eikä syyttä. Nenähuuhtelu nenäkannulla on yksinkertainen, mutta...

Kuivat tai vuotavat silmät – luonnolliset keinot, jotka toimivat

Silmävaivat ovat arkipäivää yhä useammalle – pitkät ajat näyttöpäätteiden äärellä ja kuivassa sisäilmassa tekevät tehtävänsä. Kyynelnesteen...

Punajuuresta voimaa uupuneelle ja arkiliikkujalle

Punajuuri on noussut viime vuosina urheiluravitsemuksen suosikiksi – ja syystä. Tämä tummanpunainen juures sisältää luontaisesti yhdisteitä,...

Alkuperäinen Ωmega7 – kotimainen ja tutkittu tyrniöljy limakalvojen, ihon ja silmien hyvinvointiin

Limakalvot ovat yksi kehon tärkeimmistä puolustusjärjestelmistä. Ne suojaavat meitä ulkoisilta ärsykkeiltä, ylläpitävät kudosten kosteustasapainoa ja osallistuvat...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.