Miten lapsi oppii tunnetaitoja

Miten lapsi oppii tunnetaitoja

Sanna-Mari Pöyry

Tunnetaidot tarkoittavat kykyä tunnistaa omia ja toisten tunteita, ilmaista niitä sopivalla tavalla ja säädellä omaa tunneintensiteettiä. Tunnetaitoihin kuuluu empatiaa ja tunneälykkyyttä. Tunneälykäs lapsi pystyy hyödyntämään tunteiden tuomaa tietoa käytöksensä ohjaamisessa terveellä tavalla. Lapsen tunnetaidoilla on vahvoja yhteyksiä koulussa ja elämässä pärjäämiseen sekä lapsen hyvinvointiin. Niiden opettaminen on yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä. Tunnetaitojen kehittyminen alkaa ennen kouluikää ja jatkuu läpi elämän. Aikuinen voi opettaa lapsille empaattisuutta ja tunnesäätelyä, sekä ristiriitatilanteiden ratkaisua. Esimerkkinä toimiminen tunteiden tunnistamisessa, ilmaisemisessa ja säätelyssä sekä empatiassa, on yksi parhaista tavoista kasvattaa lasta.

Mitä tunnetaidot ovat

Tunnetaitoja on määritelty monella tavalla. On tavallista puhua ensiksi kyvystä tunnistaa tunteita, toiseksi kyvystä ilmaista tunteita sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla sekä kolmanneksi kyvyksi säädellä omia tunteita. Empatiakyky ja toisen asemaan asettuminen on tunnetaitojen aatelia, sosiaalisen selviytymisen ja yhteisössä elämisen kannalta erittäin keskeinen taito. Lapsi oppii tunnetaitoja aikuisen avulla kotona, koulussa ja kavereiden kanssa ollessaan.

Tunnetaitojen kehittyminen

Lapset alkavat oppia tunnetaitoja ennen kouluikää. Kehitys jatkuu edelleen kouluiässä, aina aikuisuuteen saakka. Yksi tunnetaidoista on tunteiden sosiaalisesti hyväksytty ilmaiseminen. Esimerkiksi pitkäaikaisilla taideharrastuksilla voidaan tukea lapsen tunneilmaisun kehittymistä. Onnistunut tunteiden ilmaisu, sekä siihen liittyvä nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, ovat läheisessä yhteydessä hyvän itsetunnon kehittymiseen. Hyvät tunnetaidot ennustavat koulussa ja ylipäätään elämässä pärjäämistä.

Tunteiden tunnistaminen on osa tunnetaitoja

Ensimmäinen askel tunnetaitoihin on oppia tunnistamaan erilaisia tunteita. Tunnistamisen jälkeen niihin voi liittää nimet. Lapsi oppii tämän, kun aikuinen sanoittaa hänen tunne-elämäänsä. Lapselle voi esimerkiksi jutella rauhalliseen sävyyn näin: ”huomaan, että olet nyt hieman poissa tolaltasi. Ei ole mitään hätää. Olet vihainen, mutta se menee ohi. Rauhoitu nyt, niin voit kertoa, mitä on tapahtunut.” Lapsi oppii tunnistamaan vihan, kiukun, surun, ilon, rakkauden ja kiintymyksen, toivon, pettymyksen ja turhautumisen yhdessä aikuisen kanssa. Samoin se, miten tunteiden kanssa pärjätään, opitaan aikuisilta. Silloin puhutaan tunteiden säätelystä.

Tunteiden säätely mahdollistaa sosiaalisissa tilanteissa pärjäämisen

Tunteiden säätelyllä tarkoitetaan kykyä vaikuttaa tunteiden kestoon ja intensiteettiin. Meillä on synnynnäisiä temperamenttieroja siinä, kuinka herkästi hermostomme reagoi eri ärsykkeisiin ja kuinka voimakkaita nuo reaktiot ovat. Puhutaan persoonallisuutemme pohjana toimivasta temperamentista. Kukaan ei kuitenkaan aikuisena saa mennä temperamenttinsa taakse piiloon ja syyttää huonoa, impulsiivista käytöstään siitä. Lapsi oppii tämän aikuiselta. Aikuinen auttaa jo pientä lasta säätelemään tunteitaan esimerkiksi rauhoittamalla ja halaamalla itkevää lasta, sanoittamalla lapsen tunteita, eläytymään niihin ja olemaan empaattinen ja vakuuttamaan, että oli kyseessä sitten miten iso tunne tahansa, se kyllä menee ohi, kun hetken aikaa odottaa. Tuohtuneena ei tulisi koskaan toimia.

Ristiriitatilanteiden ratkaisemista on opetettava aktiivisesti

Lapset eivät automaattisesti osaa ratkaista kavereiden tai sisarusten kesken syntyneitä konfliktitilanteita. Heille tulee opettaa ristiriitojen ratkaisemista aktiivisesti. Ristiriitojen ratkaiseminen onnistuu prosessissa, jota ensin johtaa aikuinen, ja jonka lapset aikuisen mallista omaksuvat vähitellen osaksi käytöstään.
Aikuisen ensimmäinen tehtävä riitatilanteessa on estää väkivallantekojen tapahtuminen. Ketään ei saa satuttaa fyysisesti tai henkisesti, eikä mitään saa hajottaa. Seuraavaksi odotetaan niin kauan, että kuumenneet tunteet ovat asettuneet.

Vanha kehotus kymmeneen laskemisesta rauhoituttaessa, on edelleen hyvä. Ihan pienille lapsille voi kertoa liikennemerkeistä. Vihastuneena palaa punainen valo – ei saa sanoa mitään, ei saa tehdä mitään. Pitää odottaa. Hieman rauhoituttua valo on keltainen. Vieläkään ei saa toimia. Vasta vihreällä valolla voi alkaa purkaa tilannetta puhumalla. Puhumisen vuoro on vasta sitten, kun lapsen tunnetila on tasoittunut. Tässä kohtaa aikuisen kannattaa olla korostetun rauhallinen ja ystävällinen. Jokainen saa kertoa, mitä hänen näkökulmastaan tapahtui, vuorotellen. Puhutaan yksi kerrallaan.

Aikuinen voi korostaa, kuinka monta näkökulmaa tilanteeseen liittyi ja että ne ovat kaikki yhtä tosia ja oikeita. Tämän jälkeen jokainen saa ehdottaa ratkaisua. Tarkoituksena on päästä rauhallisesti neuvotellen sopimukseen. Lapset kannattaa pienestä pitäen opettaa olemaan sovussa mieluummin kuin olemaan oikeassa – niin haastavaa kuin se onkin.

Lisälukemista ja kirjoituksessa käytettyjä lähteitä:

Pihla Rautanen 2016. Sosioemotionaalisen kompetenssin tukeminen koulussa. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus suomalaiseen tutkimukseen. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, kasvatustieteen laitos.

Esko Jalovaara 2006. Tunnetaidot tiedon rinnalle kasvatuksessa.

Mervi Juusola 2015. Kohti hyvää aikuisuutta.

Kati Kärkkäinen 2017. Vahvista lasta.

Raisa Cacciatore ja Max Karukivi 2014. Mieletön fiilis: hyvän mielen käsikirja.

Edellinen artikkeli

Ohjeet hyvään uneen

Seuraava artikkeli

Mitä voimme oppia vierailta kulttuureilta

Jätä kommentti

Huomioi, että luemme kaikki kommentit ennen julkaisua, koska haluamme pitää blogimme asiallisena.

Robottiesto: