Nainen poikittain sängyllä

Meneekö yöt lampaita laskiessa?

Kesäaikaan heikko unen saanti voi olla meille monelle ongelma. Melatoniinin avulla unensaantia voi helpottaa.

Melatoniini on elimistössä luontaisesti esiintyvä ”pimeähormoni”. Ihmisen elimistössä sitä erittyy pääasiassa aivojen ympäröimästä käpyrauhasesta. Melatoniinin eritys lisääntyy pimeyden tulon jälkeen, on huipussaan kello 2–4:n välillä yöllä ja vähenee yön loppupuolella. Melatoniinia erittyy vähemmän, jos ihmisellä on stressiä tai esimerkiksi epäsäännölliset ruokailutavat. Tupakointi ja alkoholin käyttö vähentävät myös melatoniinin tuotantoa.

Vanhemmilla ihmisillä esiintyy usein nukahtamisvaikeuksia. Heidän unensa keskeytyy yöllä, ja he heräävät erittäin aikaisin aamulla. Syy heräilyyn on iän myötä vähenevä melatoniinin tuotanto.

Melatoniinilla on vuorokausirytmin säätelyn ohella muitakin vaikutuksia. Se vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmää ja vaikuttaa vireystilaan. Melatoniini ei perinteisten unilääkkeiden tavoin aiheuta toleranssia, lääkeriippuvuutta, vieroitusoireita, muistin heikkenemistä tai aamutokkuraisuutta.

Melatoniini on suihkeena tablettia tehokkaampi!

Suihkemuotoinen melatoniini vaikuttaa nopeammin ja on tehokkaampi kuin tabletit, kapselit tai vastaavat tuotteet. Kun melatoniini nautitaan tablettina, jopa 80% melatoniinihormonista tuhoutuu. Suoraan kielen alle suihkutettu melatoniini imeytyy kolme kertaa nopeammin ja on jopa 3-4 kertaa tehokkaampi kuin tabletti- tai kapselimuotoinen valmiste.

Kielen alle suihkutettuna imeytyminen limakalvoilta alkaa jo viidessä minuutissa. Melatoniinia imeytyy ensimmäisten minuuttien aikana suoraan limakalvolta jopa 4 kertaa enemmän kuin perinteisistä vatsan kautta kulkevista tableteista.  

 

Hanki omasi täältä!

 

Alunperin julkaistu 21.7.2016 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa. 

Melatoniinia unettomuuteen

Hyvikselläkin hyggeillään

Näitä luetaan

Maailmalla hypetetty ihmeyrtti auttaa pärjäämään elämän oravanpyörässä
Ashwagandha on tämän vuoden trendaavimpia yrttejä länsimaissa. Tämä vuosituhansia intialaisessa...
Sinivalolasit: Silmien suoja digitaalisen aikakauden haasteissa
Sinivalolasien käyttäminen auttaa vähentämään silmien rasitusta ja väsymystä. Ne voivat auttaa parantamaan...
Kesä, aurinko ja unen haasteet
Onko unen saaminen vaikeaa kesäkuukausina? Auringonsäteet voivat merkittävästi vaikuttaa unirytmiisi, aiheuttaen...
Tehokasta apua liialliseen stressiin: Harmonia KSM66 auttaa tutkitusti!

Liiallinen stressi on haitallista terveydellemme: hormonitoiminta voi mennä sekaisin, pinna kiristyy, elämänilo...

Stressi pois, tyyneys tilalle!
Mia Aura taltutti stressin Harmonia KSM66:n avulla; tuloksena tyynempi ja tasapainoisempi...
Hiljennä ajoissa illalla Puhdas+ SmartTropics Calming Blendin avulla
Nykyään monen kiireisen ihmisen elämä saattaa toisinaan olla kuin miljoonakaupunki, joka ei...
Pidä aivot skarppina Puhdas+ SmartTropics Focus Boosterin avulla
Ihmisaivot ovat ihmeellinen elin. Aivot pystyvät uskomattomiin suorituksiin ja niiden sanotaan olevan...
Aromastick-tuoksupuikon avulla saat aromaterapian hyötyjä arkeesi käden käänteessä
Aromastick on uusi ja innovatiivinen tapa tuoda aromaterapiaa arkeen. Aromastick-tuoksupuikkojen vaikutukset perustuvat...
Diffuuserin käytön hyödyt – 5 syytä aromadiffuuserin hankintaan
Suuren suosion saavuttaneiden diffuusereiden käytöllä on monia hyötyjä, mutta mitä nämä hyödyt...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.