Erilaisia alipaineella toimivia pumppupulloja

Näin saat alipainepumppupullon toimimaan silloin, kun se "hyytyy"

Kosmetiikan ja ravintolisien pakkaukset uudistuvat jatkuvasti. Tällä hetkellä moni tuote pakataan alipainepumppupulloon, jonka ansiosta tuotteen annostelu on täsmällistä, helppoa ja hygieenistä. Alipainepumppupullot saattavat toisinaan purkaa paineensa esimerkiksi kuljetuksen yhteydessä, jonka seurauksena tuotteen annosteleminen vaikeutuu. Tässä postauksessa kerromme, miten saat pumppupullon toimimaan, vaikka paine olisikin siitä jo purkautunut.

Alipainepumppupullo – uhka vai mahdollisuus?

Vastaamme tähän aina "mahdollisuus". Alipainepumppupullo on innovaatio, jonka avulla tuote säilyy mahdollisimman pitkään, sillä sen kontaminaatioriski on olematon, ja tuotetta on kätevä annostella. Alipaineella toimivan pumppupullon tyhjiöpussin sisältämä paine saattaa joskus päästä pihalle ennen aikojaan, minkä johdosta annostelu käy haastavaksi. Onneksi tilanne on korjattavissa muutamalla käytännön kikalla, joista kerromme seuraavaksi.

Monet luonnonkosmetiikan tuotteet ja ravintolisäsuihkeet toimivat nykyään alipainetekniikalla

Kuvan Nordic Health- ja Nordaid -ravintolisäsuihkeet ja Murumurun kasvovoide toimivat alipainepumpun avulla.

Näin palautat alipainepumppupullon toiminakyvyn:

  1. Kopauta pullon pohjaa kipakasti pari kolme kertaa esim. kovaa pöytälevyä vasten siten, että pidät pulloa ylösalaisin.
  2. Kokeile, toimiiko pumppu nyt.
  3. Toista tarvittaessa.

Kosmetiikan ilmatiiviit pumppupakkaukset 

Etenkin kosmetiikkamaailmassa uudenlaisia pakkauksia syntyy vuosittain. Tällä hetkellä suosiossa ovat nk. ilmatiiviit pumppupakkaukset, jotka perustuvat alipainepussin ja kosketus-/liukupumpun yhteispeliin. 

Myös Taiga Cosmeticsin voiteesta löytyy uudenlainen, hygieeninen alipainepumppu

Taiga Cosmeticsin kasvovoide on pakattu Airless-pakkaukseen, jonka avulla voiteen annostelu on hygieenistä ja tuotteen määrää on helppo säännöstellä.

Puhdas+ Bakuchinol-voiteessa on myös uudenlainen alipainepumppu

Myös Puhdas+ Bakuchiol Beauty Booster Cream hyödyntää ilmatiivistä pakkausteknologiaa.

Kosmetiikan ilmatiivis pakkausteknologia suojaa tuotetta ennen kaikkea hapettumiselta. Seuraavassa kuvassa on havainnollistettu Puhdas+ Bakuchinol -voiteen toimintaa. 

Ilmatiiviin kosketus- ja liukupumpun mekanismin esittelyä

Ilmatiiviin kosketus- ja liukupumpun mekanismin esittelyä (lähde Puhdas+).

Hyviksen asiakaspalvelu auttaa

Mikäli et saanut pumppupulloa ohjeista huolimatta toimimaan, ota reippaasti yhteyttä asiakaspalveluumme. Autamme sinua mielellämme! 💚

Öljypuhdistus – tehokas ja hellävarainen tapa puhdistaa meikki ja aurinkovoide

Zuiin ja JOIKin itseruskettavien uutuudet testissä

Näitä luetaan

Aloe vera tekee hyvää – sisäisesti ja ulkoisesti!
Aloe veran (suomeksi aaloen tai lääkeaaloen) lehtien sisällä on hyytelömäistä...
Melatoniini - Uusin trendiaine kosmetiikassa maailmalla!
Tässä artikkelissa tutustumme melatoniinin kasvavaan trendiin kosmeettisissa valmisteissa ja tarkastelemme...
Luonnollinen ihonhoitorutiini vuoden ympäri

Vuodenajat voivat vaikuttaa ihon kuntoon, esimerkiksi ilmojen kylmetessä iholla saattaa esiintyä...

Metsä kunniaan
Lue miten uutta suomalaista innovaatiota, Kuusisokeria, sisältävä Ole Hyvä Metsä -sarja sai...
LUONKOS - suomalainen ihonhoidon rituaali

Mitä jos ihonhoito olisi ihanaa, yksinkertaista ja toimivaa? Luonkos jotain ihanaa? Voiko...

Kuuden raaka-aineen puhdistusöljy ja kaksi muuta kevätihonhoidon timanttia.

Hyvästi kuiva talvi-iho, on aika palauttaa luontainen hehku kasvoille! Tuntuuko...

Metsämikrobit palauttavat fyysisen yhteytesi luontoon ja luovat terveemmän pohjan ihosi mikrobiomille
Saaren Taika metsämikrobikosmetiikka palauttaa fyysisen yhteytesi luontoon ja luo terveemmän pohjan ihosi...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.