Ruusuja ja herkkuja

Naistenpäivän tutkiskelua ja vinkkejä

Hyvää Naistenpäivää! 

Aloitimmekin päivän Tavaratalossa pitämällä pienen historiantunnin ja tutkimalla tarkemmin, mistä niin hieno päivä onkaan saanut alkunsa.

Miehethän tietävät miten Naistenpäivänä pitää huomioida ja hemmotella naisia jollain erityisellä tavalla, mutta mahtavatko he tietääkään, että perinne käynnistettiin aikanaan osaksi taistelua naisten oikeuksien puolesta.

Alunperin 1900-luvun alussa sosialistisen naisliikkeen käynnistämä päivä on kokenut sittemmin muodonmuutoksen erityisesti teollisuusmaissa. Naisten oikeuksien parantuessa Naistenpäivää alettiin pitämään yleisesti huomaavaisuuden päivänä ja nykyään se onkin päivä, jolloin naiset odottavat miehiltään aivan erityisiä huomionosoituksia. Miten Naistenpäivää sitten nykyään voi viettää?

Vain mielikuvitus on rajana ja päivä kannattaa miettiä tietysti hemmottelun kohteen lähtökohdista. Liikunnasta pitävä nainen ilahtuu varmasti jo vaikkapa romanttisesta kävelyretkestä ja nautiskelija kannattaa puolestaan viedä esimerkiksi kylpylään. Kulttuurinystävä tuskin kieltäytyy teatteriesityksestä, jota voi täydentää vaikka romanttisella kynttiläillallisella hänen suosikkiravintolassaan.

Lahjan ei aina tarvitse olla rahallisesti kovin arvokaskaan. Milloin olet viimeksi tehnyt suursiivouksen kotona, leiponut tai laittanut ruokaa? Siinä helppoja vinkkejä, jotka toteuttamalla varmastit ihastutat kumppaniasi. Muista kruunata ilta kynttilöillä ja lempikukilla!

Hyvinvoinnin Tavaratalosta löydät muuten monia kivoja pikkujuttuja, joista nainen ilahtuu varmasti. Kurkista vaikkapa näihin saunatuotteisiin!

Oikein ihanaa Naistenpäivää kaikille!  

 

Julkaistu alunperin 8.3.2013 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa.

Puhdas+ Sun aurinkotuotteet - Alppiauringon alla testatut!

Pääsiäismunien värjääminen luonnollisesti

Näitä luetaan

Joulun 2025 toimitusajat Hyviksellä

Joulun tärkeimmät🚚 Tee tilauksesi viimeistään torstaina 18.12. Tarkemmat tiedot toimituksista mm. ulkomaille löydät alempaa🎄 Lähes 500...

Osallistu TerveysSummit-arvontaan ja voita upeita palkintoja!

Suomen suosituin terveystapahtuma, TerveysSummit, tulee jälleen 17.-23.11.2025. Luvassa on viikon aikana yli 40 haastattelua hyvinvoinnista ja...

Osallistu ja voita HEEY! tuotepaketti

Hyviksen arvonnassa sinulla on nyt mahdollisuus voittaa upea HEEY! -tuotepaketti itsellesi. Tuotepaketti sisältää uuden Energy Sticks...

Flip1 - Maksa vitamiinisi vanhoilla laitteilla!

Löytyykö kotoasi käytettyä tarpeettomaksi jäänyttä elektroniikkaa? Nyt voit laittaa tarpeettomat laitteet kiertoon käyttämällä Flip1-maksutapaa Hyviksen kassalla.Flip1...

Toimitukset Yhdysvaltoihin keskeytetty toistaiseksi

Yhdysvaltain hallinto on päättänyt laskea tullivapaan tuontirajan aiemmasta 800 eurosta 0 euroon. Lisäksi uusi linjaus edellyttää,...

Vuoden 2025 terveystuotealan voittajat on valittu

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto valitsee vuosittain terveystuotealan voittajia useassa eri kategoriassa. Tässä artikkelissa esittelemme vuoden 2025 voittajat!Vuoden...

Hyviksen verkkokaupalle myönnetty Avainlippu

Hyviksen verkkokaupalle myönnetty AvainlippuIlolla ja ylpeydellä voimme kertoa että verkkokauppamme, Hyvinvoinnin.fi, on saanut arvostetun Avainlippu-merkin! Tämä...

Puolukka voi auttaa lievittämään maksan rasvoittumista ja ehkäisemään tulehdusta

Uuden väitöstutkimuksen mukaan suomalaisille tuttu puolukka voi tuoda merkittäviä terveyshyötyjä. Puolukka on pitkään ollut tunnettu terveysvaikutuksistaan,...

Täiden häätö ja ennaltaehkäisy

Lue vinkit täiden häätöön ja ehkäisyyn ja löydä tehokkaat tuotteet.

TerveysSummit podcast on julkaistu!

Luvassa on tuttuun tapaan uskomattomia vieraita, joiden kanssa pureudutaan kokonaisvaltaiseen terveydenhoitoon. 

Luonnonmukainen apu syyhyn hoitoon

Parasiitit – mitä ne ovat ja miten niistä pääsee eroon?Kihomadot ovat valitettavan tuttu parasiitti monissa lapsiperheissä,...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.