Warrior Coffee – kahvimaan kahvisoturit

Warrior Coffee – kahvimaan kahvisoturit

Hyvinvoinnin Tavaratalo

Suomessa juodaan kahvia yli 10 kiloa henkilöä kohden vuodessa, ja olemme kahvin juonnissa maailman mittakaavassa aivan kärkikastissa. Kahvikulttuuri on Suomessa mukana arjessa, juhlassa ja töissä – joka puolella. Olin aiemmassa työelämässäni nähnyt monenlaisia työpaikkoja konsultin roolissa, ja kahvitauko yhdisti joka puolella ihmisiä. Huomasin kuitenkin, että lähes poikkeuksetta kahvi oli huonoa ja se piti juoda hieman ”pitkin hampain”.

Siitä syntyi idea: halusimme tehdä laadukkaan kahvin ja kahvikulttuurin avulla yrityksistä viihtyisämpiä kaikille. Perustimme vuonna 2014 ensimmäisen kahvilamme Helsinkiin kansainvälisen yrityksen, GE Healthcaren, tiloihin. Tuo kahvila oli talon väelle kohtaamispaikka, ihmisiä yhdistävä liima sekä oikean kahvilan kaltainen paikka rentoutua ja tavata kollegoita. Samalla aloimme kehittää tuotteitamme, kuten yksittäispakattua rasvakahvia.

Warrior Coffeen nimi kertoo arjen sankareista, arjen sotureista. Jos me voimme hyvän kahvin avulla tehdä ihmisen päivästä paremman, missiomme on onnistunut.

Warrior Coffeen perustajat

Laatua ja läpinäkyvyyttä – maukasta ja vastuullista

Arjen sankaruus, iloisuus ja positiivisuus ovat kantavia arvojamme, joista kertoo jo nimemmekin. Pyrimme aina jakamaan hyvää eteenpäin, sillä uskomme sen kannattelevan meitä kaikkia elämässä.

Olemme alusta asti keskittyneet vain laatukahvituotteisiin ja niiden kehittämiseen, joten laatu on vahvasti läsnä sekä tuotteissamme että muussakin tekemisessä. Kaikki paahtimomme kahvit ovat luomusertifioituja ja yli 80 pisteellä arvosteltuja laatukahveja. Koska käytämme laatukahveja ja tiedämme tarkasti mistä kahvimme tulee, tiedämme myös viljelijöiden saavan reilun korvauksen laatutuotteestaan.

Suurin osa kahveistamme on lisäksi Reilun kaupan sertifioitua ja valvottua, joten myös kolmannen osapuolen valvonnalla varmistetaan toiminnan laatua. Julkaisemme avoimesti sivuillamme myös kahviemme ostohintoja sekä palautusprosentteja kahvinviljelijöille.

Ruoan ja juoman laatu, maku ja puhtaus ovat meille tärkeitä. Välitämme ympäristöstämme, ja kehittelemmekin jatkuvasti toimintaamme näiden teemojen ympärillä. Uusia tuotteita kehitellessämme emme päästä edes ehdotusvaiheeseen asioita, jotka eivät resonoi puhtaan laadun kanssa.

Warrior Coffeen kahvi on vastuullisesti ja eettisesti tuotettua.

Itseoppineita kahvimestareita

Työntekijöillämme on monenlaista osaamista ja taustaa. Kahvilamme puolella työskentelee ravintola-alan timanttiset ammattilaiset Suvi ja Piia, jotka päivä toisensa jälkeen pitävät hymyn asiakkaidemme kasvoilla.

Kahvin paahtaminen on erikoisosaamista, joka opetellaan yleensä itse ja mahdollisesti ulkomailla jonkin paahdinvalmistajan kurssilla. Kahvinpaahtajamme Lassi ja Petteri ovat itse opetelleet meillä kahvin paahtamisen taidon. Kahvin paahtamisessa tarvitaan tarkkaa nenää, suuta, silmiä ja keskittymiskykyä. Lisäksi samalta tiimiltä sujuu kahvien pakkaaminen, lähettäminen sekä asiakaspalvelu.

Hallintoa, markkinointia, asiakkuuksia ja myyntiä hoitavat toimitusjohtaja Mauri sekä minä, Riku. Minulle ja Maurille on aiemmista töistämme kertynyt osaamista yritysten kehittämiseen, markkinointiin ja myyntiin liittyen. Nämä taidot ovat olleet Warrior Coffeen kehittämisessä korvaamattomia.

Jokaisella meistä on lisäksi myös omia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia, joita on voinut kivasti yhdistää kahvinkin kanssa. Esimerkiksi Petteri on käsistään kätevä puuseppä, ja meiltä paahtimoltamme löytyy esimerkiksi kahvipavuilla täytetty pöytä. 😊

Warrior Coffeen kahvimestari työnsä ääressä

Yllätyksiltäkään ei ole vältytty

Olemme toimineet yli 7 vuotta, joten matkan varrelle on osunut yllätyksiäkin. Vuonna 2016 meidät löysi japanilainen yritys sen jälkeen, kun olimme julkaisseet pikarasvakahvimme. He ovat edelleen jälleenmyyjämme Japanissa, ja jostain kumman syystä emme ole koskaan puhuneet heidän kanssaan, vaan kaikki asiat on aina hoidettu vain sähköpostitse.

Ehkä hieman yllättävää oli myös se, että rakensimme nykyisen paahtimomme toimistokiinteistön keskiöön kahvilan kera. Näin ei ollut alun perin suunniteltu, mutta pyrimme katsomaan asioita aina uudistamisen kautta.

Sanomattakin lienee selvää, että vallitseva pandemiatilanne pääsi yllättämään myös meidät, ja olemme kehitelleet tänä aikana uutta resurssiemme puitteissa.

Warrior Coffeen Herkkis-kahvi

Warrior Coffeen viiden kohdan laatulupaus

Olemme pyrkineet erottautumaan alusta asti brändimme nimellä, kuvamaailmalla, laadulla sekä modernilla otteella. Kylillä puhutaankin välillä ”kahvisotureista”. Tärkein erottava tekijämme on kuitenkin laadun ja läpinäkyvyyden luoma kokonaisuus.

Warrior Coffeen viiden kohdan laatulupaus on seuraava:

  • Kaikki kahvimme on luomusertifioitua.
  • Kahvistamme maksetaan reilu korvaus, ja se on vastuulliseksi varmennettua.
  • Julkaisemme avoimesti kahviemme hankintahinnat ja palautusprosentin viljelijöille.
  • Kahvimme ovat pisteytettyjä (80+ pistettä) laatukahveja (Specialty Coffee).
  • Kahvimme tehdään reilulla kotimaisella työllä.

Me nojaamme laadun ja maun lisäksi luomu- ja Reilun kaupan sertifiointeihin sekä valvontaan. Yksittäisen pienen paahtimon on lähes mahdotonta valvoa yksinään kahvitilojen vastuullisuutta, kuten työoloja, eikä siihen tutkitusti pysty hyvin isotkaan yritykset.

Meidän tuotteitamme ostamalla asiakas voi olla aina 100 % varma siitä, että tuotteiden laatu ja vastuullisuus on paras mahdollinen. Tämän voi helposti todeta maistamalla itse. 😊

Artikkelin on kirjoittanut Warrior Coffeen perustaja Riku Uski, joka vastaa myös Warrior Coffeen myynnistä, tuotekehityksestä ja markkinoinnista. 

Löydät nyt myös meiltä Hyvikseltä Warrior Coffeen laatukahveja – tutustu valikoimaan!

Tähän liittyvät tuotteet

Edellinen artikkeli

Terra Creta, maailman palkituin kreikkalainen extra-neitsytoliiviöljy

Seuraava artikkeli

Koulut alkavat – vinkkejä lasten vastustuskyvyn vahvistamiseen

Jätä kommentti

Huomioi, että luemme kaikki kommentit ennen julkaisua, koska haluamme pitää blogimme asiallisena.

Robottiesto: