Kaksi kaakaomukia puisella pöydällä

Superfoodeista apua syksyn myrskyihin

Oli sitten kyse luonnon tai oman kehon aallokosta, superfoodien avulla voi välttyä syksyiseltä vilustumiselta ja kaamosmelankoliaan vaipumiselta. Superfoodeista tehtyjen herkkujen nauttiminen voi nimittäin olla makoisan hetken lisäksi niin kehon, kuin mielenkin terveyttä edistävä teko.

Esimerkiksi erilaisiin juomiin käytettäviä Ashwagandha ja Ginseng- kasvien juuria on hyödynnetty kautta aikojen stressinhallinnassa ja immuniteetin tehostajana. Aswagandhaa ja ginsengiä pidetään adaptogeeneinä, joiden uskotaan tukevan vastustuskykyä, auttavan stressistä palautumisessa ja kasvattavan fyysistä sekä henkistä suorituskykyä.

Ashwagandha on myös yksi maailman kuuluisimmista afrodisiakeista eli lemmenrohdoskasveista. Sitä suositellaan myös ikäihmisille mielen suorituskyvyn lisäämiseksi, erityisesti tukemaan muistin normaalia toimintaa.

Kun yhdistät nämä stressiä helpottavat yrtit huipputerveelliseen ja virkistävään raakakaakaohon sekä kermaiseen kookosöljyyn, joka niin ikään tehostaa immuunipuolustustasi, on syksyn vastaanottaminen jo herkullisen kaakaohetken verran helpompaa.

Kermainen stressinhelpotuskaakao

(2 annosta) 
  • 1 dl pehmeän makuista Voimaruoka-raakakaakaomassaa 
  • 4 dl kuumaa vettä
  • 3 rkl koivusokeria 
  • 2 rkl sentrifugoitua kookosöljyä 
  • 2 tl  ashwagandha -jauhetta tai 1 tl ginseng-jauhetta
  • Lisäksi halutessasi kookoskermaa kermavaahdoksi

Keitä vesi kiehuvaksi ja laita tehosekoittimeen kaikkien aineksien kanssa. Pyöräytä juomaa tehosekoittimessa, kunnes kaikki ainekset ovat liuenneet höyryäväksi kaakaoksi. Maista ja lisää makeutusta tarpeen mukaan. Jos sinulla ei ole tehosekoitinta, voit vispata ainekset kattilassa sekaisin, kunhan lämpö pysyy. Jos haluat päälle terveellisemmän kermavaahtokuorrutteen, vispaa paksua kookoskermaa, josta olet valuttanut ylimääräisen nesteen pois, kuohkeaksi vaahdoksi. Makeuta vaahto halutessasi koivusokerilla. Kaada kuppeihin ja nauti!

Vinkki: Mikäli haluat kaakaojuomaasi lisätehoja lenssua vastaan, käytä nestepohjana kuumaa pakuriteetä.

 

Teksti ja reseptit: Hanna Jormanainen

 

Voimaruoka-tuotteet verkkokaupastamme!

 

Alunperin julkaistu 26.9.2015 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa. 

Kaksi erikoisempaa kahvireseptiä - Nauti kahvista ilman sen haittapuolia

Naturopaatti ohjaa ikuisen nuoruuden lähteille

Näitä luetaan

LihasTeho Magnesiumvoide selättää krampit ja jumit

Kesä on aktiivisen elämän aikaa. Päivät täyttyvät pihatöistä, mökkipuuhista, kävelyistä, pyöräretkistä ja toisinaan myös urheilusta tai...

Liposomaaliset vitamiinit vievät imeytymisen uudelle tasolle

Olet ehkä huomannut sen itsekin: vitamiinipurkki tyhjenee, mutta olo pysyy lähes samana. Syy ei välttämättä ole...

Valkosipuli lisäravinteena – hyödyt sydämelle, vastustuskyvylle ja aivoille

Valkosipuli on kulkenut kansanlääkinnän mukana läpi vuosisatojen — harvasta kasvista on yhtä paljon tarinoita. Siinä on...

Omega-11 – unohdettu rasvahappo, joka mullistaa kalaöljyn hyödyt

Kun puhutaan kalaöljystä, keskustelu pyörii lähes aina omega-3-rasvahappojen – EPA:n ja DHA:n – ympärillä. Se on...

Vuoden rohdoskasvi – salviasta tukea vaihdevuosiin, muistiin ja mielialaan

Salvian nimi tulee latinan sanoista salvare ja salvus, jotka tarkoittavat pelastamista ja terveyttä — samasta juuresta on...

Karin Havupuu-uutejuoma – miltä se maistuu ja miten sitä käytetään?

Karin Havupuu-uutejuoma on suomalaisen metsän makuinen juoma ja osa Pinena-tuoteperhettä. Se valmistetaan nuoren luomumännyn kuoresta ja...

Sileämpi iho ja sisäistä hehkua – Koe aloe veran voima!

Aloe vera -kasvin lehtien sisällä on hyytelömäistä ainetta, jota on käytetty ihonhoitoon jo vuosituhansia. Tiesitkö, että...

Dexal Pure Hydration urheilujuomasta raikasta tukea treeniin

Dexal Pure Hydration on kaloriton ja sokeriton urheilujuoma, joka auttaa korvaamaan suorituksen aikana menetetyt tärkeimmät elektrolyytit,...

VLCD-dieetti tutuksi – miten ateriankorvikkeet toimivat arjessa?

VLCD-ateriankorvikkeet herättävät vahvoja reaktioita – toisille ne ovat tehokkain työkalu painonhallintaan, toisille pelkkä sana "dieetti" nostaa...

Fibermaxxing arjessa – lisää kuitua, vähemmän napostelua

Entä jos aamun turvotus, iltapäivän väsymys ja nopeasti palaava nälkä johtuvat kaikki samasta asiasta? Kuidun vaikutukset...

Elektrolyytti & Kreatiini – ykkösvalinta nesteytykseen ja parempaan suorituskykyyn

Hyvä nesteytys on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten keho jaksaa tuottaa...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.