Benecosin herkulliset meikkisiveltimet

Benecosin herkulliset meikkisiveltimet

Ida Hellsten

Ida täällä taas hei! Tällä kertaa pääsin testailemaan valikoimaamme tulleita uusia Benecosin siveltimiä ja nyt kerron kokeilustani teille. 

Minä olen juuri niitä, jotka levittävät meikin suurimmaksi osaksi sormin, eikä ymmärrä erilaisista meikkisiveltimistä tuon taivaallista. Ammattilaisten meikkivideoissa vilahtelee siveltimiä toisensa jälkeen, mutta omilla kasvoilla tulee pyöräytettyä sivellintä lähinnä poskipunaa laittaessa. Sivellinrivin edessä mietin silmät pyöreinä, että mihin mitäkin kuuluu edes käyttää.

Benecosin siveltimet ovat kuitenkin niin herkullisen värisiä, että niihin tekee väkisinkin mieli tarttua. Lisäksi niiden käyttötarkoitukset kerrotaan jo niiden varsissa selvin sanoin, joten tietää tällainen vähemmän siveltimien kanssa työskennellytkin, mitä milläkin levittää! 

Meikki Benecosin siveltimillä

Meikkivoidesiveltimellä peittävämpi lopputulos 

Benecos Foundation brush - meikkivoidesivellin on pirteän keltainen ja se oikein kutsuu tarttumaan toimeen! Koska en ennen ollut levittänyt meikkivoidetta siveltimellä, vaan pääasiassa sormin tai meikkisienellä, olin ensin hieman ihmeissäni, että kuinkas homma tällaisella toimiikaan. Laitoin käyttämääni CC-voidetta kämmenselälleni ja otin siitä voidetta siveltimelle. 

Meikkivoiteen levitys tulee tehdä sivellintä lappeellan pidellen, jotta voide levittyy iholle tasaisesti. Ensin voiteen levitys siveltimellä tuntui hassulta, mutta kun siihen tottui, oli todettava siveltimellä levittämisen olevan ihan kelpo vaihtoehto. Siveltimellä levitetettäessä lopputulos on peittävämpi ja kestävä. 

Monikäyttöinen kabukisivellin 

Benecos Kabuki brush - kabukisivellin on pienen kokoinen sivellin ja todella suloinen sellainen. Itse en käytä mineraalipuuteria, jonka levittämiseen kyseinen sivellin olisi aivan omiaan, sen sijaan kokeilin sitä aurinkopuuterin levittämiseen poskilleni. Kauniin turkoosin kabukisiveltimen pää on suhteellisen tiivis ja sen kanssa saakin olla varovainen, ettei väriä tule levitetyksi liian paksulti.

Kabuki on todella monikäyttöinen, sillä sen kanssa voi levittää niin mineraalimeikit, meikkivoiteet, kuin aurinkopuuterin ja poskipunankin. Ja kokeiluni jälkeen uskon sen olevan aivan täydellinen juurikin mineraalimeikin levittämiseen. 

Puuterisiveltimellä saat kevyen puuteroinnin

Benecos Powder brush - puuterisivellin on pinkillä varrella varusteltu ja aivan ihana! Sillä saisi levitettyä puuterin kevyesti kasvoille, mutta koska en käytä puuteria, kokeilin tätäkin aurinkopuuterin levittämiseen. Tämän kanssa levitin aurinkopuuteria muualle kasvoihin, ja se oli hommaan mielestäni kabusivellintä parempi. Puuterisivellin on pehmoisempi ja sen kanssa väriä ei tule yhtä tiiviisti kasvoille. Vallan kelpo sivellin! 

Poskipunasiveltimellä saat poskipunan levitettyä kauniisti 

Benecos Rouge brush - poskipunasivellin mätsäsi hempeän roosan sävyisen vartensa takia täydellisesti käyttämääni poskipunaan. Muotoilunsa ansiosta tällä siveltimellä sai poskipunan kauniisti poskille ja sivellin tuntui hyvältä kädessä. Mielestäni ihan hommansa hoitava sivellin.

Luomivärisiveltimellä kaunis lopputulos 

Benecos Eyeshadow brush - luomivärisivellin yllätti minut positiivisesti! Tykkään käyttää luomivärejä, mutta useimmiten levitän ne joko sormin, tai luomiväripakkauksessa mukana tulevilla aplikaattoreilla. Tämä ihanan vaaleansininen sivellin oli kuitenkin käytössä aivan loistava!

Otin siveltimeen vaalean terrakotan väristä luomiväriäni ja napautin siveltimestä varisevan värin pois, ennenkuin aloin pakata sävyä liikkuvalle luomelle. Sain luomivärin levitettyä todella kauniisti ja sivellin jää ehdottomasti käyttöön! 

Häivytyssiveltimellä viimeistelet silmämeikkisi

Benecos Blending Brush - häivytyssivellin on hempeän lilan värinen ja se toimi hienosti luomivärin häivytykseen. Otin vaaleampaa luomiväriä siveltimeen, napautin taas varisevat ylimääräiset värit pois ja häivytin sen kanssa aiemmin laittamani tummemman sävyn. Sivellin hoiti hommansa hienosti ja meikistä tuli kauniisti häivytetty. Tämäkin sivellin jää varmasti käyttöön.

Kulmakarvasiveltimellä huolitellut kulmat

Benecos Angled Brush- kulmakarvasivellin on kulmien meikkaamiseen tarkoitettu sivellin. Yleensä laitan kulmani kynällä, mutta pakkohan sitä oli testata tätä vaaleanvihreätä sivellintä kulmien laittoon! Otin käyttöön ruskean luomivärin ja lähdin sen kanssa tummentamaan kulmiani. Sivellin toimi hienosti, vaikka vaatisi ehkä vähän enemmän harjoittelua ja oikean kulmavärin luomivärin tilalle. Kulmista tuli kuitenkin oikein kivat! 

Lisäksi kokeilin kyseistä sivellintä ripsirajan rajaukseen. Otin tumman ruskeaa luomiväriä ja kävin sillä ripsirajan läpi. Sivellin toimi tässäkin hienosti ja tulen sitä varmaan käyttämään enemmän silmien rajaukseen, kuin kulmien laittoon.

Huulipunasiveltimellä viimeistelty lopputulos

Benecos Lip Brush - huulipunasivellin kiinnosti itseäni kovin. Tykkään käyttää huulipunia, mutta koronan ja maskien myötä niiden käyttö on vähentynyt. Levitän punat itse aina suoraan hylsyistä, enkä ole pahemmin käyttänyt huulipunasiveltimiä.

Benecosin huulipunasivellin pääsi kokeiluun  Bohon Desire-huulipunan kanssa. Kirkkaan punainen varsi sopi mainiosti punani sävyyn. Siveltimellä punan sai tarkasti huulten reunoja myöten ja juuri siihen tarkoitukseen sivellin onkin ihan omiaan. Luulen jatkossakin laittavani punat suoraan hylsyistä, mutta etenkin juhliin meikatessa voisi siveltimellä levittää punan tavallista tarkemmin. 

Ida meikattuna Benecosin siveltimillä

Tällainen lopputulos tuli siveltimiä kokeillessa!  

Benecos siveltimet sopivat vegaaneillekin, sillä ne on valmistettu synteettisestä ja laadukkaasta Toray kuidusta, koivusta, sekä kierrätysmetallia olevasta alumiinista. Tutustu ja tilaa omasi!

Benecosin tuotteet löydät Hyvinvoinnilta täältä.

Edellinen artikkeli

Teini-ihon hoito luonnonkosmetiikalla

Seuraava artikkeli

Ihmisen ja luonnon parhaaksi

Jätä kommentti

Huomioi, että luemme kaikki kommentit ennen julkaisua, koska haluamme pitää blogimme asiallisena.

Robottiesto: