Pitkähiuksinen nainen

Harjoja, hiusharjoja, millaisia harjoja?

Hiusharjat ovat perinteisesti jonkinlaisesta muovista valmistettu. Kasvavissa määrin kuitenkin halutaan perinteisellä muoviselle hiusharjalle ekologisempi vastine. Tässä kohtaa kuvioon astuu luonnon materiaaleista valmistetut hiusharjat.

Hiusharja luonnon materiaaleista

Yleisesti luonnonharjaksista valmistettujen tuotteiden valmistusaineina ovat harjan runko-osassa puu ja harjakset ovat jotakin luonnon materiaalia, kuten villisian harjaa, vuohen harjaa, hevosen harjaa, mäyränkarvaa, kasvikuitua jne.

Käsiosat
Luonnon materiaalista valmistettu käsiosa, harjarunko on lähes poikkeuksetta puuta. Yleensä puita ei käsitellä hiontaa kummemmin ja menevät jatkokäyttöön käsittelemättöminä, mutta joissakin tapauksissa ne öljytään tai vahataan, mutta aina luonnon antimilla. Käsittelyä harvemmin hiusharjoissa tehdään vaan joissakin muissa harjastuotteissa, esimerkiksi tiski- tai pesuharjojen valmistuksessa.

Esimerkiksi Redecker kertoo tuotteidensa käsiosista näin: ”Harjan puinen runko valmistetaan erilaisista saksalaisista puista. Pääasiassa käytetään pyökkiä, tammea, päärynäpuuta, saarnia tai, ennen kaikkea vartalonhoidossa, lämpöpuuta tai oliivipuuta. Lämpöpuu on usein saarnia, jonka syyt sulkeutuvat pitkäkestoisessa, tasalämpöisessä miedossa kuumentamisessa ja se on jo lähes kosteudenpitävää ilman jatkokäsittelyjäkin. Puu tummenee huomattavasti käsittelyn aikana ja siihen tulee savumainen tuoksu. Tarpeen mukaan puut työstetään eteenpäin joko käsittelemättöminä tai ne öljytään tai vahataan.”

 

Harjasosat
Harjasosia on todella paljon erilaisia! Yleisesti harjaksella tarkoitetaan pitkää kankeaa karvaa. Eläimillä karva on tyvestä paksumpi, kuin latvasta ja tämä mahdollistaa erilaiset kovuudet harjoissa. Mitä paksumpi karva, sen kankeampi, vahvempi ja kovempi se yleensä on. Karvaa voi siis työstää kovemmaksi käytettäessä tyvikarvaa ja taas pehmeämmäksi käytettäessä latvan karvaa ja kaikkea siltä väliltä. Eläimiä ei vahingoiteta karvaan saamiseksi vaan karva kerätään talteen mm. harjaamalla. Karvojen lisäksi harjoissa käytetään erilaisia kasvikuituja. Kasvikuituja käytetään kuitenkin enemmän muissa kuin hiusharjoissa, voimakkaampaan kulutukseen tarkoitetuissa tuotteissa sekä sellaisissa tuotteissa, jossa harja lämpenee käytön aikana. Esimerkkinä tiskiharjat.  Kasvikuituja saadaan mm. erilaisista palmuista, joko niiden rungosta, lehdistä tai hedelmistä.

Itseltäni löytyy Redeckerin 23cm hiusharja. Malttamattomalle hiusten harjaajalle Redeckerin hiusharjat ovat omiaan, koska harjoilla ei yksinkertaisesti pysty vahingoittamaan hiusta samaan tapaan kuin muovista valmistetulla harjalla. Tämä on tullut itse koettua, kun tulee aina liian nopeasti harjattua hiukset ja näin ollen takut välillä oikein repeää irti ja ovat sitten harjassa kiinni. Redeckerin hiusharjalla näin ei käy, koska harjakset joustavat. 

 

 

 

Joko Sinä olet kokeillut luonnonmukaisesti valmistettua hiusharjaa?

 

 

Alunperin julkaistu 27.10.2013 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa.

Esittelyssä Laveran Kasvojenhoitosuosikit

Tip-tap-tip-tap-kemi-kemi-kemi-kaali

Näitä luetaan

Raikkaampi hengitys ja parempi olo - Näin puhdistat kielen oikein

Moni herää aamulla suuhun jääneeseen epämiellyttävään makuun, vaikka illalla hampaat olisi harjattu huolellisesti. Harva kuitenkaan arvaa,...

Korealainen ihonhoito – luonnollista hehkua ja arjen ylellisyyttä

Korealainen ihonhoito on vakiinnuttanut asemansa maailmanlaajuisena ilmiönä, keskittyen ihon luonnolliseen heleyteen ja tasapainoon. K-beauty hurmaa monivaiheisilla...

Terveet hiukset luonnollisesti - Värjää kauniisti ilman kemikaaleja

Moni haaveilee kauniista, kiiltävistä hiuksista ilman jatkuvaa altistumista kemikaaleille. Luonnollinen hiusväri ei ole enää vain vaihtoehto...

Saaren Taika Rakkohauru ihonhoitosarja

Luonnonmukainen anti-age -innovaatio Suomesta – tutkitusti tehokas apu kolmeen yleisimpään iho-ongelmaan.Saaren Taika on kehittänyt Suomen ensimmäisen...

Ihon salainen ase - C-vitamiiniseerumi kirkastaa ja kiinteyttää

Iho näyttää usein sen, mitä emme haluaisi paljastaa: väsymyksen, stressin ja ajan kulumisen. Juonteet syvenevät, ja...

Kuivaharjauksen voima: Pehmeä iho ja vilkas aineenvaihdunta

Kuivaharjauksen voima: Pehmeä iho ja vilkas aineenvaihduntaOn olemassa yksinkertainen, ajaton ja lähes ilmainen tapa virkistää kehoa,...

Kutiseeko? Kutinaton-geelillä saat helpotuksen nopeasti

Suomen kesä on upea. Kirkkaat järvet, vihreät metsät ja valoisat yöt kutsuvat meitä mökille, retkelle ja...

Aloe vera: Muinainen kauneuden ja hyvinvoinnin salaisuus

Aloe vera on kasvi, jonka nimi vilahtelee niin kosmetiikkapakkauksissa kuin terveysjuomien etiketeissä – eikä syyttä. Tämä...

Frantsilan Kehäkukka-ihonhoitosarja: 5 vaihetta luonnolliseen hehkuun

Luonnonkosmetiikan luottokasvi ja ihonhoidon kuningatar on oranssina hehkuva kehäkukka. Se on jo vuosisatoja hoitanut ihoa lempeästi,...

Kolme syytä valita luonnollinen alumiiniton deodorantti

Kaupoissa hyllyt notkuvat deodoranteista. Tiesitkö, että monet niistä sisältävät alumiinia? Halutessasi välttää ylimääräisiä kemikaaleja kehossasi, kannattaa...

Tutustu ranskalaiseen Born to Bio –luonnonkosmetiikkaan

Kauneudenhoidossa yhä useampi etsii luonnollisia ja hellävaraisia vaihtoehtoja. Ranskalainen Born to Bio tarjoaa laajan valikoiman luonnonmukaisia...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.