Hyvis täyttää 20 vuotta!

Hyvis täyttää 20 vuotta!

Nyt on juhlan aika sillä verkkokauppamme Hyvinvoinnin.fi täyttää tänä vuonna jo huikeat 20 vuotta! Yrityksemme perustettiin heinäkuussa 2004 ja päivänvalon upouusi verkkokauppamme näki lokakuun neljäntenä päivänä. 

Etusivu hukassa? Klikkaa tästä >>

Ostaisitko antennipipon kamelillesi?

Juhlavuosi sai meikäläisen taas muistelemaan sitä, mistä kaikki oikein alkoi. Vastaus liittyy kameleihin. Voisi ehkä kuvitella, ettei se ole kaikkein todennäköisin aloituspiste hyvinvointiyrittäjän uralle, mutta näin asia joka tapauksessa on. Vuosi oli jotain 1992 paikkeilla, ja olin hyvin innostunut virkkaamisesta. Antennipipot olivat mieletön ilmiö Suomessa (muistatteko niitä mansikkapipoja, joita kaikilla tuntui olevan?).

Minäkin värkkäsin niitä nuoruuden innolla. Halusin kuitenkin kurottaa korkeammalle, tehdä jotain sellaista, mitä muut eivät tehneet. Niinpä keksin valmistaa maailman ensimmäisen kameleille tarkoitetun antennipipon. En ollut varma, miten suuri kamelien maailmanlaajuinen pipomarkkina oli, mutta tunsin itseni luottavaiseksi. Tuote oli huippuluokkaa.

Kävi ilmi, ettei kyseessä ollutkaan miljoonabisnes. Saattaa olla, että muotivillitykset kamelien pipomieltymyksissä olivat jo ehtineet vaihtua, tai sitten muut syyt olivat taustalla pipojen heikkoon menekkiin.

Päädyin sitten lopulta muutaman mutkan kautta perustamaan Hyviksen vuonna 2004, ja sen jälkeen tuotteiden kysyntä on onneksi ollut rohkaisevampaa.

Näinä 20 vuoden aikana olemme toimittaneet yli miljoona tilausta ja saaneet palvella satoja tuhansia ihania asiakkaitamme. Moni teistä on pysynyt matkassamme koko tämän ajan mikä on kerrassaan upeaa ja mistä olemme sydämellisesti kiitollisia! 💛

Lämmin kiitos myös kaikille erinomaisille tavarantoimittajillemme. Verkkokauppaa avatessamme ensimmäiset brändimme olivat Weleda ja Tolonen - joita myymme vielä tänäkin päivänä. Sittemmin valikoimamme on kasvanut hurjasti ja nykyisin löydät meiltä lähes 8.000 tuotetta 500 brändiltä.

Tervetuloa mukaan juhlimaan kanssamme!

- Tomi & Hanneli, Hyviksen kauppiaat

PS. Jos haluat tietää mitä kaikkea muuta vuosien varrella on sattunut ja tapahtunut niin kurkkaa aiempaan blogijuttuumme...

Hyvis 20 vuotta!

Juhlavuoden edut ja tapahtumat

Juhlavuosi tulee totta kai näkymään verkkokaupassamme monella tapaa, joista kerromme tällä sivulla. Mielestämme 20-vuotta ansaitsee muutakin kuin yhdet juhlat lokakuussa, Monenlaista hyvää oloa edistävää on tarjolla, mutta valitettavasti ei enää antennipipoja kameleille 😉  Pysy siis kuulolla ja ilahdu mitä tuleman pitää!

    Kynttilät

    Asiakkaidemme suosikit 2023

    Luonnonmukainen apu syyhyn hoitoon

    Näitä luetaan

    Joulun 2025 toimitusajat Hyviksellä

    Joulun tärkeimmät🚚 Tee tilauksesi viimeistään torstaina 18.12. Tarkemmat tiedot toimituksista mm. ulkomaille löydät alempaa🎄 Lähes 500...

    Osallistu TerveysSummit-arvontaan ja voita upeita palkintoja!

    Suomen suosituin terveystapahtuma, TerveysSummit, tulee jälleen 17.-23.11.2025. Luvassa on viikon aikana yli 40 haastattelua hyvinvoinnista ja...

    Osallistu ja voita HEEY! tuotepaketti

    Hyviksen arvonnassa sinulla on nyt mahdollisuus voittaa upea HEEY! -tuotepaketti itsellesi. Tuotepaketti sisältää uuden Energy Sticks...

    Flip1 - Maksa vitamiinisi vanhoilla laitteilla!

    Löytyykö kotoasi käytettyä tarpeettomaksi jäänyttä elektroniikkaa? Nyt voit laittaa tarpeettomat laitteet kiertoon käyttämällä Flip1-maksutapaa Hyviksen kassalla.Flip1...

    Toimitukset Yhdysvaltoihin keskeytetty toistaiseksi

    Yhdysvaltain hallinto on päättänyt laskea tullivapaan tuontirajan aiemmasta 800 eurosta 0 euroon. Lisäksi uusi linjaus edellyttää,...

    Vuoden 2025 terveystuotealan voittajat on valittu

    Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto valitsee vuosittain terveystuotealan voittajia useassa eri kategoriassa. Tässä artikkelissa esittelemme vuoden 2025 voittajat!Vuoden...

    Hyviksen verkkokaupalle myönnetty Avainlippu

    Hyviksen verkkokaupalle myönnetty AvainlippuIlolla ja ylpeydellä voimme kertoa että verkkokauppamme, Hyvinvoinnin.fi, on saanut arvostetun Avainlippu-merkin! Tämä...

    Puolukka voi auttaa lievittämään maksan rasvoittumista ja ehkäisemään tulehdusta

    Uuden väitöstutkimuksen mukaan suomalaisille tuttu puolukka voi tuoda merkittäviä terveyshyötyjä. Puolukka on pitkään ollut tunnettu terveysvaikutuksistaan,...

    Täiden häätö ja ennaltaehkäisy

    Lue vinkit täiden häätöön ja ehkäisyyn ja löydä tehokkaat tuotteet.

    TerveysSummit podcast on julkaistu!

    Luvassa on tuttuun tapaan uskomattomia vieraita, joiden kanssa pureudutaan kokonaisvaltaiseen terveydenhoitoon. 

    Luonnonmukainen apu syyhyn hoitoon

    Parasiitit – mitä ne ovat ja miten niistä pääsee eroon?Kihomadot ovat valitettavan tuttu parasiitti monissa lapsiperheissä,...

    3 kommenttia

    Tuotteita jotka sopivat refluksitautia potevalle

    Eila Kursu

    Täällä yksi kyllä erittäin tyytyväinen asiakas! Teillä on ihan super nopea toimitus, eilen tilasin ja tänään oli jo paketti haettavana postista. Valikoima on tosi hyvä ja laaja, kaikenlaisia tuotteita laidasta laitaan. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Kiitos, ootte ihan huippuja!😍👍

    Mari Hyvönen

    Paljon Onnea putiikin tasavuosijuhlan kunniaksi !

    Minni

    Kirjoita kommentti

    Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.