Oliiviöljyä kaadetaan kannusta kulhoon

Muista huolehtia tärkeimmästä pääomastasi – aivoista

Etenevät muistisairaudet ovat hälyttävästi lisääntymässä. Pienetkin vauriot aivokudoksessa saattavat häiritä hermosolujen eli neuronien välisiä yhteyksiä ja heikentää aivojen toimintakykyä. Lisäksi vähäisetkin myrkkymäärät, kemiallisesti sopimattomat aineet ja epätasapaino solujen kemiallisessa tilassa voivat huomattavasti haitata aivojen toimintaa. Alzheimerin tautiin tai dementiaan sairastuvien määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan parissa vuosikymmenessä. Yhä nuoremmilla esiintyy hermoston häiriöistä kertovia merkkejä kuten kohtuutonta väsymystä, uupumusta, keskittymiskyvyn puutetta, masennusta ja ahdistuneisuutta. Syitä tähän löytyy unen ja liikunnan puutteesta ja elämän stressitekijöistä, mutta taustalla voi olla myös häiriö aivojen hermosolujen solukalvojen rasvatasapainossa. Aivot muodostuvat pääasiassa rasvasta (60 % aivojen kuiva-aineesta on rasvaa), joten rasvalla on suuri merkitys aivotoiminnalle.

Hermosolut voivat uusiutua

Viime vuosiin asti luultiin, että hermosolut eivät uusiudu. Hermo- ja muidenkin solujen solukalvojen rakenteet eivät ole pysyviä, vaan ne vaihtuvat noin kolmessa kuukaudessa. Nyt tiedetään, että neurogeneesiä eli uusien hermosolujen muodostumista tapahtuu koko eliniän. Ilmeisesti aikuisen aivoissa vallitsee tasapaino solukuoleman ja solujen uudismuodostuksen välillä. Tähän tasapainoon vaikuttavat mm. ravintotekijät sekä ympäristön ja oppimisen kautta välittyvät virikkeet.

Neurogeneesi käynnistyy aivoja vaurioittavissa sairauksissakin (dementia, alzheimer, parkinson), mutta oleellista solujen uudismuodostukselle on aina, että uusien hermosolujen rakentumiseen täytyy olla saatavilla sopivia lipidejä eli rasva-aineita. Jokapäiväinen ruokamme ei aina tarjoa näitä rakennusaineita riittävästi tai oikeassa muodossa. Syynä tälle ovat muun muassa teollinen rasvojen ja muiden ruoka-aineiden käsittely ja sokerin ynnä muiden ravintoköyhien ruoka-aineiden runsas käyttö. Monessa ruokapöydässä on tärkeitä rasvahappoja tarjoavaa kalaa liian harvoin tai kala valmistetaan rasvahappoja tuhoavin menetelmin.

Neurolipidit – tie aivojen hyvinvointiin

Aivoja, ihmisen tärkeintä pääomaa hellivien rasvojen riittävä saanti ravinnosta voi väliaikaisesti tai pysyvästi olla vaikeaa. Ihmisen ikääntyessä aivosolut alkavat menettää fosfolipidejä mm. fosfoseriiniä, mikä on yksi viidestä solukalvoissa esiintyvistä rasva-aineesta. Useiden tutkimusten mukaan fosfoseriini paransi numero-, nimi- ja kasvomuistia sekä muuta lähimuistia ja lisäsi myös oivaltamis- sekä oppimiskykyä. Se lisäsi ikääntyvien ihmisten henkistä vireyttä.

NeuroWay on patentoitu suomalainen neurolipidivalmiste joka sisältää kaikki aivojen tarvitsemat hyvät rasvat. NeuroWayn eläinperäisten lipidien tiedetään toimivan huomattavasti tehokkaammin kuin kasviperäisten (esim. soijasta eristetyt), koska ne ovat lähimpänä ihmisen omaa ”aivorasvaa”. Neurowayn lipidit ovat hyvin imeytyvässä liposomimuodossa. Liposomi tunnistaa vaurioituneen solun ja kiinnittyy hermosoluun luovuttaen sisältämänsä fosfolipidit. NeuroWaytä on helppo käyttää: nauti yksi annospussillinen veteen sekoitettuna kerran päivässä tai joka toinen päivä tapauksesta riippuen. NeuroWay sopii tilanteeseen, jolloin koet, että aivot ja hermosto ovat uupuneita. Hermoston tehokkaaseen ylläpitoon sopii miedompi, mutta monipuolisemman koostumuksen sisältävä Neuroglandin Forte, jossa yhdistyy eläin- sekä kasvikunnan hyvät rasvahapot ja lipidit.

Riittävä B12-vitamiinin saanti on myös tärkeää aivojen normaalin toiminnan kannalta. B12-vitamiinin pitkäaikainen puutos voi johtaa pysyviin muistihäiriöihin. 

Otteita kirjasta ”Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla”

A-vitamiinin puutos voi johtaa näön heikkenemiseen ja limakalvojen vaurioihin

Näitä luetaan

Sileämpi iho ja sisäistä hehkua – Koe aloe veran voima!

Aloe vera -kasvin lehtien sisällä on hyytelömäistä ainetta, jota on käytetty ihonhoitoon jo vuosituhansia. Tiesitkö, että...

Dexal Pure Hydration urheilujuomasta raikasta tukea treeniin

Dexal Pure Hydration on kaloriton ja sokeriton urheilujuoma, joka auttaa korvaamaan suorituksen aikana menetetyt tärkeimmät elektrolyytit,...

VLCD-dieetti tutuksi – miten ateriankorvikkeet toimivat arjessa?

VLCD-ateriankorvikkeet herättävät vahvoja reaktioita – toisille ne ovat tehokkain työkalu painonhallintaan, toisille pelkkä sana "dieetti" nostaa...

Fibermaxxing arjessa – lisää kuitua, vähemmän napostelua

Entä jos aamun turvotus, iltapäivän väsymys ja nopeasti palaava nälkä johtuvat kaikki samasta asiasta? Kuidun vaikutukset...

Elektrolyytti & Kreatiini – ykkösvalinta nesteytykseen ja parempaan suorituskykyyn

Hyvä nesteytys on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten keho jaksaa tuottaa...

Breikkaajalegenda Jussi Sirviö löysi avun nivelkipuihin

Breikkaajalegenda Jussi Sirviö (42) joutui hidastamaan nivelkipujen vuoksi – löysi ratkaisun, josta myös erikoislääkäri antaa näkemyksensäJussi...

Syötkö stressiin tai väsymykseen? – Sahrami tasapainottaa tunnesyömistä

Sahrami tunnetaan maailman kalleimpana mausteena, mutta sen arvo ei rajoitu vain keittiöön. Kun stressi ja väsymys...

Natura Median ravintolisät: Suomessa valmistettua premium-laatua 100 % läpinäkyvästi

Kun valitset vaikkapa vitamiinin tai muun ravintolisän, tiedätkö todella, mistä sen raaka-aineet ovat peräisin? Pitkän linjan...

Kevätsiivous alkaa sisältä – näin suolihuuhtelu onnistuu

Keväisin pestään ikkunat, tuuletetaan matot ja järjestetään varastot. Kehon sisäpuoli jää silti helposti huomiotta, vaikka juuri...

Tukkoisuus kuriin – näin nenähuuhtelu auttaa

Tuhansia vuosia vanha käytäntö on palaamassa takaisin suomalaiskoteihin – eikä syyttä. Nenähuuhtelu nenäkannulla on yksinkertainen, mutta...

Kuivat tai vuotavat silmät – luonnolliset keinot, jotka toimivat

Silmävaivat ovat arkipäivää yhä useammalle – pitkät ajat näyttöpäätteiden äärellä ja kuivassa sisäilmassa tekevät tehtävänsä. Kyynelnesteen...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.