Tuisan Sade -sarjan saat nyt kokonaisuudessaan
Hyvinvoinnin Tavaratalosta!
Tuisa on monille tuttu kristallisuolatuotteistaan. Suola taas on monille tuttu juttu keittiöstä, mutta sitä käytetään myös lukuisissa DIY-ihonhoito-ohjeissa. Tuisan Sade -sarja liittääkin nyt nämä kaksi asiaa yhteen: suolan ja ihonhoidon.
Himalajan kristallisuola
Kristallisuola on muodostunut miljoonia vuosia sitten kun suola on jäänyt puristuksiin Himalajan vuoriston alaosiin alkumeren haihduttua pois. Paine on aiheuttanut suolan kristallisoitumisen. Kauniin punertavan sävyn vuoksi kristallisuolaa kutsutaan myös ruususuolaksi. Punertava sävy tulee suolan sisältämästä mangaanista ja raudasta. Himalajan kristallisuola sisältää luonnollisesti lukuisia kivennäis- ja hivenaineita kuten kaliumia ja magnesiumia. Kristallisuola on luonnonsuolaa joten sitä ei käsitellä teollisesti: siitä ei poisteta eikä siihen lisätä mitään ylimääräistä. Se on puhdasta ja suojassa saasteilta, sillä esiintymät ovat syvällä Himalajan kallioissa. Tuisa tuo itse maahan käyttämänsä kristallisuolan.
Sade-sarja
- allergikoille
- atoopikoille
- aknen ja psoriaksen hoitoon
- päänahan hoitoon
- kutinaan
- punoitukseen
- ärtyneelle iholle
- normaalille iholle
- Tuttu vanha Kristallisuolasuihke joka toimii iholle ja kasvoille päivittäiseen käyttöön rauhoittamaan, raikastamaan ja pehmentämään ihoa.
- Sade Hoitava salva on tehovoide ärtyneelle, kärsineelle iholle ja erityistarpeisiin esimerkiksi hyttysenpistoksiin. Se sisältää muun muassa mehiläisvahaa ja auringonkukkaöljyä.
- Sade sarjan Käsivoide hoitaa ja ravitsee ihoa, sekä nimestään huolimatta soveltuu erinomaisesti hoivaamaan myös kantapäitä.
- Hemmotella voit itseäsi Sade-sarjan Ruusu-kylpysuolalla, joka sopii niin jalka- kuin kokovartalokylpyihin.
- Sade Kuorintaöljyllä ihosta tulee silkinpehmeä. Hoidon jälkeen iho elpyy ja tasapainoittuu. Mikä parasta, kuorintaöljy sopii kuivalle ja herkälle iholle, sekä iho-ongelmien hoitoon!