Couperosa-ihon hoito

Couperosa-iho vaatii pitkäjänteistä ja hellää hoitoa

Couperosa-iho on tuttu vaiva monille suomalaisille. Iho punoittaa helposti, kasvojen hiusverisuonet ovat laajentuneet ja iho reagoi herkästi sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin. Couperosa-ihon perimmäistä syytä ei tiedetä tarkalleen, mutta sille altistavat pohjoisten leveysasteidemme vaihtelevat sääolot kylmistä talvipakkasista kesien runsaaseen auringonvaloon.

Couperosa ei varsinaisesti ole diagnosoitava ihosairaus. Ihotautien ammattilaiset puhuvat sen sijaan yleisimmin ruusufinnistä eli rosaceasta. Ruusufinni on ihosairaus, joka aiheuttaa jatkuvaa punoitusta, tulehtuneita alueita, näppyjä ja turvotusta iholla. Punoittava couperosa-iho on usein ruusufinnin esiaste. Couperosassa ihon pintaverenkierto ja verisuonten seinämät ovat heikentyneet. Verisuonet laajenevat pintaverisuonissa olevan verentungoksen seurauksena, mikä näkyy ihon pinnalla punoituksena.

Pakkasen, viiman ja auringonvalon UV-säteilyn lisäksi couperosa-ihon punoitusta voivat aktivoida myös voimakkaat tunnekuohut ja verisuonia laajentavat lääkkeet. Iholla voi punoituksen lisäksi esiintyä kuumottelua ja lehahtelua, joita vahvasti maustetut ruuat, kuumat juomat ja alkoholi voivat lisätä entisestään.

Valitse hellät hoitotuotteet couperosa-iholle

Couperosa-iho vaatii hellää hoitoa varsinkin talvella, jolloin iho on entistä lujemmilla. Couperosa-iho tarvitsee hellävaraiset, suojaavat ja rauhoittavat ihonhoitotuotteet sekä pitkäjänteistä ja ennaltaehkäisevää hoitoa. Oikeilla hoitotuotteilla couperosa-ihon punoitus on mahdollista saada hallintaan. Couperosasta voi kärsiä niin kuivaihoinen kuin rasvoittuvaan ihoon taipuvainen, joten ihonhoitotuotteet kannattaa valita oman ihotyypin mukaan.

Couperosa-ihon hoidon kulmakiviä ovat:

  • hellävarainen puhdistustuote
  • couperosa-iholle kehitetty rauhoittava ja suojaava kosteusvoide
  • ihon punaisuutta neutraloiva peitevoide.

Skin Moodin Magical Kognac Sponge -pesusienet sopivat couperosa-ihon sekä atooppisen ihon hoitoon. Pesusienet valmistetaan Konjac-kasvin juuresta, ja kasvin kuitu muodostaa sientä käytettäessä ihon pinnalle kosteutta sitovan ja suojaavan kalvon, joka helpottaa ihon pintakuivuutta. Hellävarainen pesusieni vilkastuttaa ihon pintaverenkiertoa, joka couperosa-ihossa on heikentynyt.

Dr. Hauschkan ruusuvoide on couperosa-ihon klassikkohoitotuote. Ruusuvoide edistää ihon uusiutumista sekä suojaa ja rauhoittaa punoittavaa ihoa. Detria Arbutin on erityisesti couperosa-iholle tarkoitettu ihonhoitosarja. Kotimaisten tuotteiden vaikuttavat aineet, eli sianpuolukasta eristetty arbutiini ja mustikan polyfenoliset yhdisteet, vahvistavat ja rauhoittavat couperosa-ihoa ja vähentävät ihon punoitusta. Myös Frantsilan Midsummer Rose -sarjan kasvoöljy, tehovoide ja ravitseva kasvovoide suojaavat couperosa-ihoa ja ennaltaehkäisevät couperosa-alueiden syntymistä.

Ihon punoitusta saadaan häivytettyä peitetuotteilla. Vihreäsävyinen peitevoide neutraloi ihon punoitusta, sillä vihreä on punaisen vastaväri. Kokeile puroBIOn vihreä Corrective Concealer -peitekynää tai puroBIOn oliivinvihreä Concealer -peitekynää. Myös Everyday Mineralsin mint jojoba -korjausväri tasoittaa ja korjaa tehokkaasti ihon punaisuutta.

Couperosa-ihoisen kannattaa välttää aurinkoa ja saunomista

Auringon UV-säteily saa hauraat hiusverisuonet punoittamaan entistä herkemmin, joten auringossa oleskelua tulisi välttää ja käyttää päivävoidetta, jossa on hyvä UV-suoja. Auringon polttamaa ihoa lievittävät Dr. Hauschkan Ihokuuri S -ampullit.

Sauna voi myös pahentaa ihon punoitusta. Jos et halua tinkiä saunomisesta, kannattaa saunomisen yhteydessä ottaa tavaksi käyttää iholla suojaavaa voidetta. Esimerkiksi tyrninsiemenöljyä sisältävä ja vedetön Flow Cosmeticsin Arctic Sun Repair -monitoimisalva suojaa ihoa saunassa sekä myös kylmässä säässä ulkoillessa.

Couperosa-ihoisen kannattaa välttää myös kortisonivoiteita, sillä ne ohentavat ihoa ja saavat verisuonet ennen pitkää entistä näkyvämmin esille.

Couperosa-ihoa pahentavat:

  • auringonotto
  • saunominen
  • liian voimakkaat ja alkoholia sisältävät ihonhoitotuotteet
  • rakeiset kuorintavoiteet
  • kortisonivoiteet
  • mausteiset ruuat
  • kuumat juomat
  • alkoholi

Tutustu kaikkiin couperosa-iholle tarkoitettuihin tuotteisiin Hyvinvoinnin.fi-kaupassamme.

Lähteet:
Hyväterveys.fi: Ruusufinni kukkii keski-iässä
Duodecim: Ruusufinni

Tähän liittyvät tuotteet:

Hehkuva iho itämaisella kasvohieronnalla - testissä gua sha -hierontakivi ja kasvoroller

Ranskalaisen naisen ihonhoito

Näitä luetaan

Puhdas+ Beauty DNA kertoo ihosi geneettiset salaisuudet
Pohdi hetki seuraavia kysymyksiä ja mieti, mikä niistä kuvaa ihoasi parhaiten: Reagoiko ihosi...
Dr. Hauschka Med – hoitavaa apua herkälle ja kuivalle iholle
Saksalaisen Dr. Hauschka-luonnonkosmetiikkasarjan Med-ihonhoitolinja on löytänyt vakiokäyttäjänsä jo herkkäihoisista...
Kosteusvoidesuosikit Dr. Hauschkalta
Tarkkaan valituista rohdoskasveista valmistetut Dr. Hauschkan luonnonkosmetiikkatuotteet tukevat luonnollista kauneuttasi. Ne hoitavat...
Miksi ihon kaksoispuhdistus tuo kaksinkertaisen hyödyn?
Onko kaksoispuhdistus vain trendi? Kaksoispuhdistuksen käsite sai alkunsa Koreasta ja leviää nyt...
Näin hoidat epäpuhdasta ihoa – tärkeimmät tuotteet tasapainoiseen ihoon
Epäpuhdasta ja helposti rasvoittuvaa ihoa pidetään teini-ikäisten iho-ongelmana. Kuitenkin yhä useampi kärsii...
Reconnecting Nature™ -metsäpöly on kotimainen tutkimusinnovaatio, joka vahvistaa ihon vastustuskykyä
Metsässä oleskelun terveyttä edistävistä vaikutuksista on puhuttu paljon, ja tutkimustulokset ovat osoittaneet...
Bee Venom – luonnon oma botox
Bee venom eli mehiläisen myrkky on luonnollinen keino häivyttää ihon ikääntymisen merkkejä ja kiinteyttää kasvojen...
Bioaktiivinen muta tehohoitaa ja hemmottelee
Järven pohjassa vuosituhansien ajan kehittynyt terapeuttinen hoitomuta
sisältää kahmalokaupalla bioaktiivisia ainesosia, jotka uudistavat...
Havupuu-uutejuomalla parissa viikossa eroon ruusufinnistä
Porilainen Liisa Lumme on 36-vuotias koirakoulun ohjaaja, joka sairastui nelisen vuotta sitten...
Kosmeettisen gua shan ABC ja opas gua sha välineen valintaan
Gua sha on tällä hetkellä ylivoimaisesti kirkkain johtotähti kauneudenhoitomaailmassa eikä mikään ihme,...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.