Sanotaan, että maailmassa on kolme asiaa, jota voisi loputtomasti katsella: nukkuvaa vauvaa, virtaavaa vettä ja liekehtivää tulta. Tänään Earth Hourin kunniaksi vaihdamme perinteiset lauantai-illan popparit ja elokuvan katselemisen nuotiopoppareihin ja elävään tuleen.
Earth Hour
Earth Hour on WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma, jota vietetään lauantaina 28. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille.
Nuotiopopparit
Valmistaaksesi nuotiopoppareita tarvitset säilyketölkin, rautalankaa, foliota, popparijyviä, öljyä (tai voita) ja ruususuolaa, sekä tietysti nuotion (tai hiilloksen esimerkiksi takassa).
Poista säilyketölkistä mahdolliset etiketit ja pese tölkki puhtaaksi. Lisää öljyä niin, että koko purkin pohja peittyy - lisää halutessasi nokare voita tuomaan makua. Lisää tämän jälkeen kerros poppareita ja peitä tölkki folionpalalla. Folion saat pysymään paikallaan esimerkiksi kietomalla rautalangan tölkin ympärille. Siirrä tölkki tämän jälkeen nuotioon tai hiillokseen ja anna poppareiden valmistua. Tölkkiä voi ravistaa välillä esimerkiksi grillipihdeillä. Kun poksuminen on loppunut, siirrä tölkki jäähtymään ja lisää joukkoon suolaa maun mukaan. Popparit voit nauttia joko suoraan tölkistä (varo teräviä reunoja!) tai kaataa esimerkiksi paperipussiin.
Nuotiopoppareiden valmistaminen on koko perheen tapahtuma ja hurjan hauskaa erityisesti perheen pienimpien mielestä! Tölkkiä voi mainiosti käyttää vielä uudelleenkin. Jos et, niin muistathan palauttaa sen kierrätykseen.
Sammuta some. Sytytä nuotio. Nauti poppareista hyvässä seurassa!
Hyvää Earth Houria kaikille blogimme lukijoille!
Alunperin julkaistu 28.3.2015 Hyvinvoinnin vanhassa blogissa.