Raskaana ollessa sekä sitä suunniteltaessa folaatin päivittäinen saantisuositus on 400–500 mikrogrammaa vuorokaudessa

Folaatti, foolihappo ja raskaus

Folaatti, eli B9-vitamiini on välttämätön ravintoaine, jota ihmiselimistö ei kykene valmistamaan itsenäisesti, vaan sitä tulee saada säännöllisesti riittävä määrä ravinnosta tai ravintolisistä. Foolaatin puute onkin maailman yleisimpiä vitamiinien puutostiloja. Tästä syystä monessa maassa folaattia lisätään elintarvikkeisiin, kuten Suomessa vastaavasti kuin D-vitamiinia. Hyviä luontaisia folaatin lähteitä ovat muun muassa maksaruoat, tummanvihreät kasvikset, kuten pinaattia ja rucola, kaalit, pavut, marjat, täysviljat sekä punajuuri. Valitettavasti ruuan valmistusmenetelmät voivat tuhota jopa 95 % kasvisten folaateista. Folaattia tarvitaan muun muassa normaalin veren muodostumiseen, ehkäisemän väsymystä ja uupumusta, immuunipuolustukseen sekä raskauden aikana normaaliin sikiön kehitykseen.

Folaatin vaikutukset ja terveysväitteet

Folaatin saanti on tärkeää hermoston toiminnalle kaikissa ikäkausissa. Se on välttämätön vitamiini solujen jakautumiselle ja geeniperimän, proteiinien sekä punasolujen muodostumiselle. Folaatti osallistuu lisäksi normaaleihin kognitiivisiin eli tiedonkäsittelyyn liittyviin toimintoihin ja tutkimuksissa onkin saatu lisänäyttöä folaatin puutoksen yhteydestä depression syntyyn ja aivojen vanhenemiseen. Raskauden aikana folaatin saannin merkitys korostuu, sillä sen tehtävä on varmistaa sikiön normaali kehitys.
Folaatin tärkeydestä elimistön toiminnalle kertoo myös se, että sille on myönnetty kahdeksan Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) virallista terveysväittämää:

Folaatti,

  • edistää raskauden aikaista kudosten kasvua
  • edistää normaaleja psykologisia toimintoja
  • edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
  • auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta
  • osallistuu solujen jakautumisprosessiin
  • edistää normaalia aminohapposynteesiä
  • edistää normaalia veren muodostumista
  • edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa

Folaatin ja foolihapon ero

Folaatti ja foolihappo sekoitetaan usein keskenään. Folaatti on ravinnossa esiintyviä B9-vitamiinin aktiivinen, luonnollinen muoto. Foolihappo on puolestaan B9-vitamiinin synteettinen muoto, jota käytetään yleisesti ravintolisissä ja muissa täydennetyissä elintarvikkeissa. Foolihapon etuna on folaattia parempi säilyvyys ja edullisuus. Foolihappo ei kuitenkaan toimi sellaisenaan aktiivisesti elimistön prosesseissa, vaan toimiakseen sen täytyy käydä läpi monivaiheinen metabolia muuntuakseen folaatin aktiiviseen muotoon.

Folaatin saantisuotitus ja raskaus

Folaatin päivittäinen saantisuositus aikuisille on vähintään 300 mikrogrammaa vuorokaudessa.
Korkein sallittu annos 1000 mikrogrammaa vuorokaudessa.

Raskaana ollessa sekä sitä suunniteltaessa folaatin päivittäinen saantisuositus on 400–500 mikrogrammaa vuorokaudessa.
EFSA:n mukaan raskautta suunnittelevan äidin tulisi käyttää päivittäin folaattilisää vähintään kolme kuukautta ennen hedelmöittymistä.

Finravinto 2017 -tutkimuksen mukaan folaattia sai suosituksen mukaisen määrän vain 22 % suomalaisista miehistä ja naisista vain 5 % eli käytännössä 95 % suomalaisista naisista kärsii folaatin puutteesta. Havainto on huolestuttava, sillä vahvin terveydellinen näyttö folaatin vaikutuksesta liittyy alkuraskaudessa tapahtuvaan sikiön hermostoputken sulkeutumiseen, jonka häiriö ilmenee myöhemmin eriasteisina selkäytimen ja aivojen epämuodostumina. Folaatin puute on yhdistetty myös sydämen rakennepoikkeavuuksiin sekä suu- ja kitalakihalkioihin. Aikuisilla folaatin puute on yhteydessä anemiaan, kohonneeseen sydän- ja verisuonisairauksien riskiin, suurentuneeseen syöpäriskiin sekä kognitiivisen kyvyn laskuun.

Folaatin puute voi johtua sen riittämättömästä saannista, lisääntyneestä tarpeesta tai heikentyneestä imeytymisestä. Imeytymistä häiritsee mm. epäterveelliset elintavat kuten tupakointi ja alkoholi sekä sinkin puutos ja eräiden lääkkeiden käyttö. Folaatin tulee myös muuntua elimistössä imeytymisen jälkeen aktiiviseen metyylifolaattimuotoon vaikuttaakseen solutasolla.

Puhdas+ Folaatti 500 µg

Korkealaatuinen ja kotimainen Puhdas+ Folaatti sisältää 500 mikrogrammaa folaattia sen bioaktiivisessa metyylifolaatti-muodossa. Nauti 1–2 kapselia päivittäin. Raskautta suunnittelevana aloita folaattilisän käyttö noin kaksi kuukautta ennen ehkäisyn poisjättämistä ja jatka käyttöä 12. raskausviikon loppuun saakka.

Puhdas+ Folaatti on valmiiksi bioaktiivisessa, elimistön heti käytettävissä olevassa folaatin muodossa


1-2 kapselia sisältää:
Foolihappo
500-1000 µg (*250-500%)
*% vuorokautisen saannin vertailuarvosta

Parempaa unta magnesiumilla ja l-teaniinilla

Planet Paleo paketoi paleoliittisen ruokavalion hyödyt tuotteiksi, joita meidän jokaisen on helppo nauttia

Näitä luetaan

Valitse itsellesi se sopivin maitohappobakteeri
Valitse itsellesi se sopivin maitohappobakteeri
Ecolomega – ultratuoretta ja raikasta öljyä suoraan kalasta!
Mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon kalaöljyvalmistetta valittaessa, ja miksi olemme täysin vakuuttuneita,...
Tarjoa lapsellesi parasta
Yhä useampi vanhempi haluaa huolehtia lapsensa hyvinvoinnista entistä puhtaammin ja luonnollisemmin.

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.