Verkkokauppa
Suomalaiset ostavat yhä enemmän verkkokaupasta
Yhä useampi pohjoismaalainen tekee ostoksensa nykyään verkossa – PostNordin tekemän tutkimuksen mukaan kuusi kymmenestä pohjoismaalaisesta eli 12 miljoonaa kuluttajaa teki verkkokauppaostoksia joka kuukausi vuoden 2018 aikana. Miksipäs ei, sillä verkkokaupasta ostaminen on tehty nykyään varsin helpoksi, eikä tilaustakaan tarvitse enää odotella muutamaa päivää pidempään. Samassa tutkimuksessa havaittiin, että 40 % suomalaisista verkko-ostajista ostivat ostoksensa ulkomaisista verkkokaupoista, kun muiden Pohjoismaiden keskiarvo oli vain 29 %. Tämä kertoo eittämättä siitä, että suomalaisissa verkkokaupoissa on vielä paljon kehitettävää.
Hyvinvoinnin.fi on hyvinvointiin erikoistunut verkkokauppa
Hyvinvointituotteiden hankkiminen ei voisi olla enää helpompaa! Olemme panostaneet verkkokauppamme toimivuuteen, mutta myös ekologisuuteen. Verkkokauppamme toimitukset ovat nimittäin muovittomia ja hiilivapaita.
Verkkokauppamme yli 6000 tuotteen valikoimasta löydät luontaistuotteita, vitamiineja, luonnonkosmetiikkaa, luomutuotteita, urheiluravinteita, painonhallintatuotteita sekä ekologisia kodin puhdistusaineita.
Verkkokaupallamme on noin 150 000 tyytyväistä asiakasta ja toimitamme tilauksia kaikkiin EU-maihin. Kansainvälinen verkkokauppamme löytyy osoitteesta www.thearcticpure.com.