Homeopatia

Homeopatia on yli 200 vuotta vanha luonnonmukainen lääketieteen oppisuunta, joka käyttää erityisellä tavalla valmistettuja aineita stimuloimaan puolustusmekanismia. Sen kehittäjänä pidetään saksalaista lääkäriä Samuel Hahnemannia.

Sana ”homeopatia” on peräisin kreikankielestä ja tarkoittaa ”samankaltaista kärsimystä”. Se kertoo homeopaattisen menetelmän perusperiaatteen: aine joka aiheuttaa oireita terveellä henkilöllä, voi parantaa nämä oireet sairaalla. Homeopatialla voidaan hoitaa, kirurgiaa lukuunottamatta, aivan samoja vaivoja kuin koululääketieteelläkin, ja homeopatian keinoin voidaan myös tukea koululääketieteen hoitoja, esimerkiksi leikkauksesta toipumista. Hoidon kohteena on kuitenkin aina sairas ihminen, ei yksittäinen oire, eli homeopatialla hoidetaan kokonaisuutta ja tuetaan kehon omia parantavia kykyjä.

Homeopaattisen aineen nauttiminen

Homeopaattisia aineita tulee kohdella erityisellä varovaisuudella.  Annostele aineet kaatamalla korkkiin tai puhtaalle kämmenelle tarvittava määrä pillereitä. Kosketa niihin mahdollisimman vähän äläkä laita käsin kosketeltuja pillereitä enää takaisin purkkiin. Kaada pillerit suuhun ja anna niiden hitaasti sulaa kielen alla. Jos mahdollista, nauti aineet vähintään puoli tuntia ennen tai jälkeen syömisen, juomisen, hampaiden pesun tai tupakoinnin.  Pillerit voidaan myös liottaa vesitilkkaan ja nauttia siemauksittain, mutta älä niele pillereitä nesteen kera.

Tiettyjen aineiden tiedetään poistavan joillain ihmisillä homeopaattisen aineen vaikutuksen (ns. antidote-vaikutus). Tästä syystä homeopaattisten aineiden käytön aikana olisi hyvä välttää mahdollisuuksien mukaan seuraavia aineita: kahvi (myös kofeiiniton), minttu (myös hammastahnoissa), kamferitipat, mentoli sekä eukalyptus.

Homeopaattiset aineet säilyvät hyvin pitkään, mikäli ne varastoidaan oikein. Säilytä niitä viileässä, pimeässä paikassa kaukana voimakkaista tuoksuista kuten kamferi, mentoli, saippuat, eteeriset öljyt, parfyymit jne.

Homeopaattisen aineen valinta

On kaksi tärkeää homeopaattista lakia, joita tulee noudattaa valittaessa homeopaattista valmistetta. Ensimmäinen on samankaltaisuuden laki, mikä tarkoittaa, että sairauden tai vamman oirekuvan tulee vastata mahdollisimman tarkoin homeopaattisen aineen oirekuvaa. Toinen on minimiannoksen laki eli homeopaattista ainetta tulisi käyttää vain minimimäärä, joka riittää stimuloimaan kehon omia parantavia mekanismeja. Ota yksi annos ja odota nähdäksesi riittääkö se tuomaan helpotusta. Tavallisesti homeopaattisen aineen vaikutukset ovat havaittavissa 15-30 minuutin sisällä antamisesta, kun kyse on akuutista vaivasta. Jos paranemista alkaa tapahtua, toista annos vain, mikäli paranemisprosessi pysähtyy ennen täyttä paranemista tai jos samat oireet palaavat. Jos oireet muuttuvat erilaisiksi, valitse uusi aine vastaamaan uutta oirekuvaa. Antamalla keholle enemmän valmistetta kuin se tarvitsee, ei voi parantaa tai nopeuttaa aineen vaikutusta mutta voi häiritä sen toimintaa.

Homeopaattisen aineen nauttimisen jälkeen voi tapahtua myös ns. ensipahenemisreaktio, jolloin oireet ensin pahenevat tai voimistuvat hetkellisesti ja sitten helpottuvat. Kyse on hoidettavan elinvoiman reaktiosta aineeseen ja yleensä aina merkki siitä, että aine on oikea ja toimii. Jos olet valinnut väärän aineen, silloin ei tavallisesti tapahdu mitään reaktiota eikä myöskään mitään vahinkoa. Älä jatka kuitenkaan turhaan aineen nauttimista, jos sillä ei ole mitään vaikutusta.

Homeopaattisen aineen annostus

Akuuttien ja alkavien vaivojen yhteydessä annostelu voi olla useita kertoja päivässä. Oireiden helpottaessa lopetetaan aineen nauttiminen. Akuutit vaivat ovat tavallisesti lyhytkestoisia ja puhkeavat ja häviävät äkillisesti.

Kroonisissa tapauksissa on hyvä varata aika koulutetulle homeopaatille ja myös omalle lääkärille. Kroonisiin tai pitkäkestoisiin eli rakenteellisiin tai konstitutionaalisiin vaivoihin koulutettu homeopaatti valitsee yhden aineen, joka parhaiten vastaa hoidettavan oireiden kokonaiskuvaa. Annostuksessa noudatetaan homeopaatin ohjeita.

Lemmikkieläimiä voidaan hoitaa samoilla aineilla, mikäli oirekuva vastaa aineen oirekuvaa.

Annostus akuuttivaivoissa

Imeväisikäiset: 1-2 pilleriä liotetaan vesitilkkaan. Annos riittää koko päiväksi, annetaan esim. tuttipullosta

Leikki-ikäiset: 2 pilleriä 1-5 x päivässä

Koululaiset ja aikuiset: 3 pilleriä 1-5 x päivässä

On tärkeää muistaa, että paranemiseen tarvittava minimiannos on kaikkein paras annos!

Tuoteneuvonta

Lisätietoja homeopaattisista valmisteista ja niiden käytöstä saat maksutta asiakaspalvelustamme.

  • Acidum Fluoricum, homeopaattinen valmiste H 250 FI.

    23,95 €
  • Aconitum Napellus, homeopaattinen valmiste H 277 FI.

    23,95 €
  • Aconitum Napellus, homeopaattinen valmiste H 277 FI.

    23,95 €
  • Aconitum Napellus, homeopaattinen valmiste H 277 FI.

    22,95 €
  • Aconitum Napellus, homeopaattinen valmiste H 277 FI.

    29,95 €
  • Aesculus Hippocastanum, homeopaattinen valmiste H 287 FI.

    23,95 €
  • Aesculus Hippocastanum, homeopaattinen valmiste H 287 FI.

    25,95 €
  • Allium Cepa, homeopaattinen valmiste H 665 FI.

    23,95 €
  • Allium Cepa, homeopaattinen valmiste H 665 FI.

    25,95 €
  • Ambra Grisea, homeopaattinen valmiste H 666 FI.

    24,95 €
  • Apis Mellifica, homeopaattinen valmiste H 278 FI.

    23,95 €
  • Apis Mellifica, homeopaattinen valmiste H 278 FI.

    23,95 €
  • Apis Mellifica, homeopaattinen valmiste H 278 FI.

    23,95 €
  • Apis Mellifica, homeopaattinen valmiste H 278 FI.

    32,95 €
  • Argentum Nitricum, homeopaattinen valmiste H 235 FI.

    23,95 €
  • Argentum Nitricum, homeopaattinen valmiste H 235 FI.

    25,95 €
  • Arnica Montana, homeopaattinen valmiste H 288 FI.

    22,95 €
  • Arnica Montana, homeopaattinen valmiste H 288 FI.

    22,95 €
  • Arnica Montana, homeopaattinen valmiste H 288 FI.

    22,95 €
  • Arnica Montana, homeopaattinen valmiste H 288 FI.

    32,95 €
  • Barium Carbonicum, homeopaattinen valmiste H 674 FI.

    32,95 €
  • Belladonna, homeopaattinen valmiste H 280 FI.

    23,95 €
  • Belladonna, homeopaattinen valmiste H 280 FI.

    22,95 €
  • Belladonna, homeopaattinen valmiste H 280 FI.

    23,95 €
  • Belladonna, homeopaattinen valmiste H 280 FI.

    32,95 €
  • Berberis Vulgaris, homeopaattinen valmiste H 269 FI.

    23,95 €
  • Berberis Vulgaris, homeopaattinen valmiste H 269 FI.

    23,95 €
  • Berberis Vulgaris, homeopaattinen valmiste H 269 FI.

    25,95 €
  • Bryonia, homeopaattinen valmiste H 289 FI.

    23,95 €
  • Bryonia, homeopaattinen valmiste H 289 FI.

    22,95 €
  • Bryonia, homeopaattinen valmiste H 289 FI.

    23,95 €
  • Calcium Carbonicum, homeopaattinen valmiste H 246 FI.

    23,95 €
  • Calcium Carbonicum, homeopaattinen valmiste H 246 FI.

    23,95 €
  • Calcium Carbonicum, homeopaattinen valmiste H 246 FI.

    32,95 €
  • Calcium Fluoratum, homeopaattinen valmiste H 237 FI.

    23,95 €
  • Calcium Fluoratum, homeopaattinen valmiste H 237 FI.

    25,95 €
  • Calcium Fluoratum, homeopaattinen valmiste H 237 FI.

    32,95 €
  • Calcium Phosphoricum, homeopaattinen valmiste H 679 FI.

    23,95 €
  • Cantharis, homeopaattinen valmiste H 281 FI.

    23,95 €
  • Cantharis, homeopaattinen valmiste H 281 FI.

    23,95 €
  • Cantharis, homeopaattinen valmiste H 281 FI.

    32,95 €
  • Carbo Vegetabilis, homeopaattinen valmiste H 684 FI.

    23,95 €
  • Carbo Vegetabilis, homeopaattinen valmiste H 684 FI.

    23,95 €
  • Carduus Marianus, homeopaattinen valmiste H 290 FI.

    23,95 €
  • Chamomilla, homeopaattinen valmiste H 271 FI.

    23,95 €
  • Chamomilla, homeopaattinen valmiste H 271 FI.

    23,95 €
  • Chamomilla, homeopaattinen valmiste H 271 FI.

    25,95 €
  • China Succirubra, homeopaattinen valmiste H 293 FI.

    23,95 €
  • China Succirubra, homeopaattinen valmiste H 293 FI.

    25,95 €
  • Cimicifuga, homeopaattinen valmiste H 258 FI.

    23,95 €
  • Cimicifuga, homeopaattinen valmiste H 258 FI.

    25,95 €
  • Colocynthis, homeopaattinen valmiste H 691 FI.

    25,95 €
  • Conium Maculatum, homeopaattinen valmiste H 284 FI.

    25,95 €
  • Conium Maculatum, homeopaattinen valmiste H 284 FI.

    32,95 €
  • Crataegus Oxyacantha, homeopaattinen valmiste H 270 FI.

    23,95 €
  • Cuprum Metallicum, homeopaattinen valmiste H 309 FI.

    23,95 €
  • Digitalis Purpurea, homeopaattinen valmiste H 285 FI.

    23,95 €
  • Cocculus (Amamirta cocc.), homeopaattinen valmiste H 253 FI.

    23,95 €
  • Cocculus (Amamirta cocc.), homeopaattinen valmiste H 253 FI.

    23,95 €
  • Cocculus (Amamirta cocc.), homeopaattinen valmiste H 253 FI.

    25,95 €
  • Dulcamara, homeopaattinen valmiste H 259 FI.

    25,95 €
  • Eupatorium Perfoliatum, homeopaattinen valmiste H 313 FI.

    23,95 €
  • Eupatorium Perfoliatum, homeopaattinen valmiste H 313 FI.

    25,95 €
  • Euphrasia Officinalis, homeopaattinen valmiste H 312 FI.

    23,95 €
  • Euphrasia Officinalis, homeopaattinen valmiste H 312 FI.

    25,95 €
  • Ferrum Phosphoricum, homeopaattinen valmiste H 698 FI.

    23,95 €
  • Ferrum Phosphoricum, homeopaattinen valmiste H 698 FI.

    25,95 €
  • Gelsemium Sempervirens, homeopaattinen valmiste H 291 FI.

    23,95 €
  • Gelsemium Sempervirens, homeopaattinen valmiste H 291 FI.

    23,95 €
  • Gelsemium Sempervirens, homeopaattinen valmiste H 291 FI.

    23,95 €
  • Graphites, homeopaattinen valmiste H 239 FI.

    25,95 €
  • Graphites, homeopaattinen valmiste H 239 FI.

    32,95 €
  • Hamamelis Virginiana, homeopaattinen valmiste H 316 FI.

    23,95 €
  • Hamamelis Virginiana, homeopaattinen valmiste H 316 FI.

    25,95 €
  • Hepar Sulfuris, homeopaattinen valmiste H 247 FI.

    22,95 €
  • Hepar Sulfuris, homeopaattinen valmiste H 247 FI.

    22,95 €
  • Hydrastis Canadensis, homeopaattinen valmiste H 700 FI.

    25,95 €
  • Hypericum Perforatum, homeopaattinen valmiste H 998 FI.

    22,95 €
  • Hypericum Perforatum, homeopaattinen valmiste H 998 FI.

    23,95 €
  • Hypericum Perforatum, homeopaattinen valmiste H 998 FI.

    23,95 €
  • Ignatia, homeopaattinen valmiste H 315 FI.

    23,95 €
  • Ignatia, homeopaattinen valmiste H 315 FI.

    23,95 €
  • Ignatia, homeopaattinen valmiste H 315 FI.

    23,95 €
  • Ignatia, homeopaattinen valmiste H 315 FI.

    32,95 €
  • Ipecacuanha, homeopaattinen valmiste H 260 FI.

    23,95 €
  • Ipecacuanha, homeopaattinen valmiste H 260 FI.

    23,95 €
  • Ipecacuanha, homeopaattinen valmiste H 260 FI.

    23,95 €
  • Jodum, homeopaattinen valmiste H 240 FI.

    23,95 €
  • Jodum, homeopaattinen valmiste H 240 FI.

    23,95 €
  • Jodum, homeopaattinen valmiste H 240 FI.

    25,95 €
  • Kalium Carbonicum, homeopaattinen valmiste H 261 FI.

    23,95 €
  • Lachesis, homeopaattinen valmiste H 294 FI.

    23,95 €
  • Lachesis, homeopaattinen valmiste H 294 FI.

    25,95 €
  • Ledum Palustre, homeopaattinen valmiste H 262 FI.

    23,95 €
  • Ledum Palustre, homeopaattinen valmiste H 262 FI.

    25,95 €
  • Ledum Palustre, homeopaattinen valmiste H 262 FI.

    32,95 €
  • Lycopodium Clavatum, homeopaattinen valmiste H 254 FI.

    23,95 €
  • Lycopodium Clavatum, homeopaattinen valmiste H 254 FI.

    23,95 €
  • Lycopodium Clavatum, homeopaattinen valmiste H 254 FI.

    29,95 €
  • Magnesium Carbonicum, homeopaattinen valmiste H 713 FI.

    25,95 €
  • Magnesium Phosphoricum, homeopaattinen valmiste H 715 FI.

    23,95 €
  • Magnesium Phosphoricum, homeopaattinen valmiste H 715 FI.

    25,95 €
  • Mercurius Solubilis, homeopaattinen valmiste H 241 FI .

    23,95 €
  • Mercurius Solubilis, homeopaattinen valmiste H 241 FI .

    25,95 €
  • Natrium Chloratum, homeopaattinen valmiste H 249 FI.

    23,95 €
  • Natrium Chloratum, homeopaattinen valmiste H 249 FI.

    23,95 €
  • Natrium Chloratum, homeopaattinen valmiste H 249 FI.

    25,95 €
  • Natrium Chloratum, homeopaattinen valmiste H 249 FI.

    32,95 €
  • Natrium Sulfuricum, homeopaattinen valmiste H 680 FI.

    32,95 €
  • Nux Vomica, homeopaattinen valmiste H 295 FI.

    22,95 €
  • Nux Vomica, homeopaattinen valmiste H 295 FI.

    23,95 €
  • Nux Vomica, homeopaattinen valmiste H 295 FI.

    22,95 €
  • Nux Vomica, homeopaattinen valmiste H 295 FI.

    29,95 €
  • Phosphorus, homeopaattinen valmiste H 242 FI.

    23,95 €
  • Phosphorus, homeopaattinen valmiste H 242 FI.

    25,95 €
  • Phosphorus, homeopaattinen valmiste H 242 FI.

    32,95 €
  • Phytolacca Decandra, homeopaattinen valmiste H 686 FI.

    23,95 €
  • Phytolacca Decandra, homeopaattinen valmiste H 686 FI.

    23,95 €
  • Phytolacca Decandra, homeopaattinen valmiste H 686 FI.

    25,95 €
  • Phytolacca Decandra, homeopaattinen valmiste H 686 FI.

    32,95 €
  • Pulsatilla, homeopaattinen valmiste H 299 FI.

    23,95 €
  • Pulsatilla, homeopaattinen valmiste H 299 FI.

    22,95 €
  • Pulsatilla, homeopaattinen valmiste H 299 FI.

    23,95 €
  • Pulsatilla, homeopaattinen valmiste H 299 FI.

    32,95 €
  • Rhus Toxicodendron, homeopaattinen valmiste H 286 FI.

    23,95 €
  • Rhus Toxicodendron, homeopaattinen valmiste H 286 FI.

    23,95 €
  • Rhus Toxicodendron D30, homeopaattinen valmiste.

    22,95 €
  • Ruta Graveolens, homeopaattinen valmiste H 699 FI.

    23,95 €
  • Ruta Graveolens, homeopaattinen valmiste H 699 FI.

    25,95 €
  • Sepia Officinalis, homeopaattinen valmiste H 274 FI.

    22,95 €
  • Sepia Officinalis, homeopaattinen valmiste H 274 FI.

    23,95 €
  • Sepia Officinalis, homeopaattinen valmiste H 274 FI.

    32,95 €
  • Silicea, homeopaattinen valmiste H 302 FI.

    23,95 €
  • Silicea, homeopaattinen valmiste H 302 FI.

    23,95 €
  • Silicea, homeopaattinen valmiste H 302 FI.

    32,95 €
  • Spigelia, homeopaattinen valmiste H 275 FI.

    23,95 €
  • Sulfur, homeopaattinen valmiste H 244 FI.

    23,95 €
  • Sulfur, homeopaattinen valmiste H 244 FI.

    23,95 €
  • Sulfur, homeopaattinen valmiste H 244 FI.

    25,95 €
  • Sulfur, homeopaattinen valmiste H 244 FI.

    32,95 €
  • Thuja Occidentalis, homeopaattinen valmiste H 276 FI.

    23,95 €
  • Thuja Occidentalis, homeopaattinen valmiste H 276 FI.

    23,95 €
  • Thuja Occidentalis, homeopaattinen valmiste H 276 FI.

    23,95 €
  • Thuja Occidentalis, homeopaattinen valmiste H 276 FI.

    32,95 €
  • Valeriana Officinalis, homeopaattinen valmiste H 303 FI.

    23,95 €
  • Valeriana Officinalis, homeopaattinen valmiste H 303 FI.

    23,95 €
  • Valeriana Officinalis, homeopaattinen valmiste H 303 FI.

    25,95 €
  • Zinkum Metallicum, homeopaattinen valmiste H 268 FI.

    23,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Fluin Alfaplex (Al 1) H 14 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Aesculus Alfaplex ( AL12) H 25 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Allium Cepa Alfaplex ( AL 3 ) H 16 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Blatta Orientalis Alfaplex (FU 6) H 79 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Bryonia Alfaplex (AL 2) H 15 FIN

    28,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Calin Alfaplex (AL 31) H 44 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Capsicum Alfaplex (Fu 13) H 86 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Causticum Alfaplex (AL 46) H 59 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Chelidonium Alfaplex (AL 14) H 27 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Coffea Alfaplex (C-plex 6) H 111 FIN

    28,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Grataegus Alfaplex (C-plex 7) H 112 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Echinalin Alfaplex (AL 54) H 67 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Euphrasia Alfaplex (AL 42) H 55 FIN

    28,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Jodum Alfaplex (AL 38) H 51 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Kalium Phosphoricum Alfaplex (AL 44) H 57 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Lachesis Alfaplex (AL 5) H 18 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Ledum Alfaplex (FU 26) H 99 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Lobelia Bioplex (BI 13) H 13 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Lymosin Bioplex (BI 9) H 9 FIN

    28,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Mezereum Alfaplex (AL 25) H 38 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Proscin Alfaplex (AL 18) H 31 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Pulsatilla Alfaplex (AL 37) H 50 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Rhus Tox Alfaplex (FU 25) H 98 FIN

    28,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Rudor Alfaplex (AL 22) H 35 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Sabal Alfaplex (Al 19) H 32 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Solidago Alfaplex (FU 22) H 95 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Tostin Alfaplex (Fu 4) H 77 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Urtica Alfaplex (AL 24) H 37 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 140 tabl.

    Zincum Alfaplex (C-plex 13) H 118 FIN

    30,95 €
  • Pakkauskoko: 50 g | 419,00 € / kg

    Arnica Homeopaattinen Voide.

    20,95 €
  • Pakkauskoko: 50 g | 399,00 € / kg

    Calendula Bioterapeuttinen Voide.

    19,95 €
  • Pakkauskoko: 50 g | 379,00 € / kg

    Hamamelis Bioterapeuttinen Voide.

    18,95 €
  • Pakkauskoko: 50 g | 379,00 € / kg

    Traumeel Bioterapeuttinen Voide.

    18,95 €
  • Pakkauskoko: 100 g | 329,50 € / kg

    Traumeel Bioterapeuttinen Voide.

    32,95 €
  • Pakkauskoko: 100 g | 319,50 € / kg

    Zeel Bioterapeuttinen Voide.

    31,95 €
  • Pakkauskoko: 100 g | 200,00 € / kg

    Zeel Bioterapeuttinen Voide.

    20,00 €
    31,95 €
  • Borax, homeopaattinen valmiste H 677 FI.

    15,00 €
    25,95 €