Kasvorasvat kaikille kasvoille
Kasvovoiteet jaetaan tavallisesti päivävoiteisiin ja yövoiteisiin. Näiden lisäksi on myös muita voiteita, kuten BB-voiteet, joita käytetään päivävoiteiden tavoin. Valikoimastamme löytyy kasvovoiteet jokaiselle!
Päivävoide
Päivävoiteen tarkoituksena on kosteuttaa ja suojata ihoa ulkoisilta rasituksilta, kuten ilmansaasteilta, lämpötilavaihteluilta ja uv-säteilyltä. Ulkoisten rasitteiden lisäksi oikein valittu päivävoide hoitaa ihon yksilöllisiä tarpeita: se esimerkiksi kosteuttaa kuivaa ihoa tai estää rasvoittuvan ihon ihohuokosten tukkeutumisen. Kasvovoide tulee valita oman ihotyypin mukaan, ja se levitetään kasvoille sekä kaulan alueelle aamuisin puhdistuksen jälkeen. Päivävoiteet jätetään meikatessa meikin alle.
Yövoide
Yövoiteen tehtävänä on ravita ihoa yön aikana, kun ihon toiminnot ovat vilkkaimmillaan ja iho saa hyödynnettyä parhaiten voiteen tehon. Yövoiteen ravitessa ihoa se myös samalla hoitaa sitä. Esimerkiksi kuivaihoiset saattavat käyttää yövoidetta talviaikaan myös päivävoiteena. Yövoide tulee valita päivävoiteen tapaan oman ihotyypin mukaan, ja se levitetään kasvoille sekä kaulan alueelle puhdistuksen jälkeen iltaisin.
Muut kasvovoiteet
Niin kutsuttuja erikoisvoiteita käytetään erilaisiin tarkoituksiin, yleensä päivävoiteen tavoin. Esimerkiksi BB-voidetta (Beauty Balm, Blemish Balm) käytetään joko päivävoiteen tapaan, meikkivoiteen alla tai näiden yhdistelmänä – ihosta riippuen pelkkä BB-voide saattaa riittää ihonpuhdistuksen jälkeen tuomaan sekä tarvittavan kosteutuksen että luomaan tasaisen meikkipohjan!
Erikoisvoiteina voi pitää myös mm. fluideja, jotka ovat seerumin ja kasvovoiteen välimuotoja, sekä tehovoiteita, joita on tarkoitus käyttää kuuriluontoisesti. Valikoimastamme löydät lisäksi monikäyttöisiä voiteita ja salvoja, kuten Weleda Skin Foodin ja Frantsilan kehäkukkavoiteen, sekä aloe vera -geelejä.
Tutustu kasvovoiteisiimme ja tilaa omasi!

